Huomioita

Elämästä kissan kanssa

Väite 1: Mikään ei mahdu illalla minun ja kirjani väliin. 

Todellisuus: Ei kun...

Noomi.

Väite 2: Jos nappaan ton laatikon tuosta hetkeksi pois, niin ei kai se haittaa?

Todellisuus: Ei kun...

Noomi.

Väite 3: Jos nyt heitän nuo torkkupeitot tuohon pieneksi hetkeksi, niin ei kai niitä kukaan karvasta. 

Todellisuus: Ei kun...

Noomi ja Sulo

Mitä ikinä teet, saat aina seuraa, halusit tai et. Mitään ei tarvitse tehdä yksin. Jos vähänkin hermostut asiasta tai toisesta, niin voit olla varma siitä, että vieressäsi on sekunneissa kissa jos toinenkin. Ja tiedättekö, minusta tämä on erinomaisen hyvä tapa elää. Millaisia huomioita teiltä löytyy? 

Koska niitä Tabbyjä tulee?

Avarassa Luonnossa

Lauantai ilta on yleensä jännä tai tosi jännä. Nyt se oli tosi jännä. 

Äippää, mummuu, tulkaa kattoo.Tolla on melkeen yhtä pitkä häntä kun mulla! 

Pahoittelemme kuvan laatua. 

Mummu meinasi hyökätä tiikerin kimppuun. 

Näikkö äippä ku mummu meinas saada tiikerin? 

Älä nyt höpise, katso tarkkaan. 

Sukulaisia telkkarissa. 

Eurooppalaisissakin on tiikereitä, 

meidän mamma on käynyt katsomassakin sellaisia. 

On kertonut niin. 

Kyl mulleki hei possu maistuis. 

Nää on nyt nähty nää tiikerit, 

koska niitä Tabbyjä sitten tulee?

Nälkähän tässä tulee. 

Joo, toi ei oo sukuu. 

Meidän tabbytytöt olivat kovin innostuneita tiikereistä. Lauantai-ilta oli erittäin jännä, Namu-mummu onneksi meni viilentämään tunteitaan ulkotarhaan. Vai noinko kävi katsomassa jos sieltäkin possun saisi huikopalakseen? 

Sijaiskodin mamma vapaalla

Kissoja katsomassa - lopun kuvat saattavat järkyttää herkempiä

Minä vietän kesälomanrippeitä välipäivinä. Jouluaattoa lukuunottamatta olen ollut visusti kotona, joten eilen oli aika päästä tuulettumaan. Ja mitä tekee sijaiskodin mamma vapaapäivänään? Lähtee katsomaan kissoja tietty.

Tällä kerralla päivän toinen visiittini päätyi kolmen eurooppalaiskissakasvattajan kanssa Lahteen, katsomaan Katinhännän seitsemänviikkoisia pienokaisia. Pieniä ikäisekseen eivät olleet, mutta kun vertaa oman kodin tilanteeseen niin kovin pieniltä käteen tuntuivat. 

Poika. 

Tyttö. 

Tyttö. 

Vaikka parhaimmillaan sekä sijoituskotina että kasvattajana toimiminen on pennunpehmoisaa unelmaa, aina näin ei ole. 

Nostan hattua kaikille vastuullisille kasvattajille sekä niille sijoituskodeille, jotka eivät anna tilanteessa periksi silloin kun kaikki ei mene niin kuin elokuvissa. Nostan hattua niille, jotka valvovat ja heräävät useita kertoja yössä lääkitäkseen, letkuruokkiakseen, pissattaakseen tai muuten vaan tarkastakseen, että kaikki on hyvin. Nostan hattua niille, jotka ottavat kasvattamansa kissan takaisin kotiinsa vuosienkin päästä, silloin kun kissan uuden kodin tilanne on muuttunut sellaiseksi, ettei kissa perheessä enää voi olla. Nostan hattua niille, jotka kaiken keskellä jaksavat tehdä työtänsä sen eteen, että kissojen arvostus nousisi, sen eteen että ymmärretään kissoilla olevan arvo, että ymmärrettäisiin miksi kissa maksaa. 

Vastuullisinkin kasvatustyö tuo tullessaan yllätyksiä silloinkin kun kaikki taustatekijät on selvitetty ja pidetty huolta siitä, että sukusiitosaste ja sukukatokerroin ovat mahdollisimman hyvät.  

Olen lempinimeltäni Pinteli, mulla on yksi veli ja yksi enkeliveli.
Esikuvanani on Pintel.  

Olen Raketti, olen eurooppalainen kissanpentu ja minusta tulee isona merirosvo.
Sain nimeni Pirates of Caribian -elokuvan Ragetti nimisen henkilön mukaan. 

Tämä Katinhännän pentue, jossa alunperin oli kolme pentua, syntyi silmät auki. Silmäluomet eivät olleet kehittyneet ja mitä ilmeisemmin jonkinlainen tulehdus oli saanut alkunsa jo kohdussa. Kasvattajan suurista ponnisteluista ja eläinlääkärivisiiteistä huolimatta, yksi pentu menetettiin. Raketti ja Pinteli selviytyivät. Pintelin silmäluomesta puuttuu vain noin 20% kun Raketin toisesta puuttuu noin 80% ja häen toinen silmänsä on puhjennut. Korjaava leikkaus pystytään tekemään vasta myöhemmin ja sitä ennen pentuja lääkitään silmätipoilla päivittäin. 

Pinteli muuttaa myöhemmin omaan kotiinsa. Raketti jää kasvattajalle. Ennen kuin näiden poikien tiet eroavat, pistävät he tassulla koreasti, piilottavat lelunsa lelujemmaan ja juoksevat huiskun perässä ihan niin kuin kaikki muutkin kissanpennut. Heillä on kaikki hyvin, huolimatta haasteellisesta alusta ja pienistä kosmeettisista vioista huolimatta. 

PS: Ja kaikille tiedoksi arvostan myös eläinsuojelutyötä tekeviä vapaaehtoisia erittäin paljon ja kuulun kahteen eri eläinsuojeluyhdistykseen. Toivon, että yhteistyöllä ja yhteisen hyvän saavuttamiseksi, kissojen hyvinvoinnin eteen, tehdään töitä rintarinnan, eikä kissojen vastuullisen kasvattamisen ja eläinsuojelun väliin tule ristiriitoja eikä turhaa vastakkainasettelua. Se ei ole kenenkään etu, ei ainakaan kissojen, olivat he sitten rotukissoja tai ihania maatiaisia. 

Aamuauringon tiikeri

Namu Naukula 

Mä luulen, että oon yön aikana muuttunut tiikeriksi. 

Noh, tiikeri tai tabby...

Oikeastaan ihan sama,
mä oon täydellinen kumminkin. 

Tiikeri tai tabby, sutjakka tai pullukka, yhtä rakkaita kaikki ja omasta mielestään täydellisiä sellaisina kuin ovat. Enkä voi kuin olla samaa mieltä. 

Moumoumoumoumou

Ulkotarhalla

Ensin sitä ihmettelee, sitten ymmärtää ja pelästyy. Kissat tarhassa, ikkuna auki ja ulkoa kuuluu moumoumoumoumou. Sellainen ääni kun vieraat kissat kohtaavat ja tilanne on päällä. Vilkaisu ikkunasta ja siellä on nyt toistamiseen se iso, Suloa isompi, kissa. Se joka on täällä kerran aikaisemminkin rähissyt. 

Huudan Noomia joka kipittää kiltisti sisään taakseen vilkuillen, seuraavaksi ikkunalle ja sisään tulee Namu. Mutta Sulo ei tule. Sulo neuvottelee ja mitä ilmeisemmin antaa poistumiskäskyn. 

Mamma, älä nyt tuu tänne säätään, MÄ hoidan

Sulo supsutti jotain vierailijalle. 

 

 

 

En tiedä mitä Sulo sanoi, mutta vierailija lähti. Tällä kerralla en mennyt ulos vierasta häätämään, sillä edellisellä kerralla* kun avasin oven, niin vierailija hyökkäsi häkkiä ja Suloa kohden. Lisäksi pelkäsin, että Namu tai Noomi pinkaisee ovesta ulos. Sulo on vahingoittumaton, Naukulan kissat ovat edelleen väleissä, mutta se on nyt selvää, että Kermakupin emännän idea toteutetaan. Uuteen ulkotarhaan tulee sellainen kissankorkuinen sokkeli, että silmätysten ei enää voida olla. 

*Edellinen kerta taisi olla viime syksynä, pimeää silloin ainakin oli. 

Rakkaudesta kissaan

Kansalliskissasta ja maatiaisesta

Naukula ei ole kantaaottava blogi. Täällä ei osata hienoja termejä, ei briljeerata tiedolla, ei mietitä genetiikkaa, täällä ei ajatella kuka on toista parempi. Täällä rakastetaan kissaa. Maatiaisia, eurooppalaisia, norjalaisia metsäkissoja, bengaleita, abessiinialaisia, itämaisia, korateja, brittejä, venäjän sinisiä, egyptinmauta, ihan kaikkia kissoja. Rodusta ja taustasta riippumatta. Meillä on ystäviä joilla on jos jonkin rotuisia, ihania kissoja. Rakastettavia kissoja, pehmeitä, kehrääväisiä leipureita, epäluuloisia kuningattaria, hassuja höpöttäjiä. Sinisiä, punaisia, mustia, valkoisia, kuvioilla ja ilman. Täplikkäitä ja raidallisia, yksivärisiä ja laikukkaita.

Ruskeatäplikäs, Pinkkitassun Gilles (EUR n 24) 

Minusta meidän pitäisi olla ylpeitä siitä, että Suomeen on valittu vihdoin kansalliskissa. Eurooppalainen, meidän omista ihanista maatiaisistamme aikanaan alkunsa saanut rotu. Rotu, joka on vanhin Suomessa rekisteröity kissarotu. Rotu, jota on halveksittu sen alkuperän vuoksi. Rotu joka on liian tutun näköinen, onhan eurooppalaiskissoissa sen näköisiä kissoja, joita on totuttu Suomessa näkemään navetan nurkilla ja mummulan rappusilla. Eurooppalainen on peruskissa, siinä ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän. 

Punatabby Pinkkitassun Hagar (EUR d 22) 

Ehkä Suomen Kissaliiton antama Kansalliskissan arvo ja tunnustus yhdessä vuosikausia jatkuneen valistustyön lisäksi auttaisi myös siihen, että kissalle annettaisiin Suomessa ylipäätään enemmän arvoa? Ehkä meidän kissaihmisten pitäisi käyttää tämä tilaisuus hyväksemme ja rummuttaa, joka paikassa, kaikissa mahdollisissa väleissä siitä, että kissa on arvokas, kissasta tulee pitää huolta, kissa ei kuulu Suomen luontoon? Ehkä meidän pitäisiä ajaa sitä, että kaikki kissat olisi hyvä siruttaa, olivatpa ne sitten maatiaisia tai rotukissoja? Ehkä silloin osa niistä vuosittain hylätyistä/eksyneistä kissoista löytäisi paremmin kotiin? 

Omakohtaisia kokemuksia eurooppalaisrodun halveksimisesta löytyy niin itseltäni kuin lähipiiristäkin. Viedessäni erästä maatiaistani uuteen eläinlääkäriin, siellä tapojen mukaan kysyttiin ensin kissan rotua. Ilmoitin ylpeänä roduksi maatiaisen. Eläinlääkärin vastaanotolla minulle sanottiin hieman halventavaan sävyyn: "Senkun vaan sanot sitä sitten eurooppalaiseksi." Tämä lause on jäänyt päähäni soimaan. Ehkä ihana maatiaiseni, eläinsuojeluyhdistyksestä Naukulaan muuttanut, kotikissa Helmi Orvokki Naukula olisi voinut eurooppalainen ulkonäkönsä puolesta ollakin. Sitä Helmi ei kuitenkaan ollut, Helmillä ei ollut rekisterikirjaa, Helmin emosta eikä sen pentueesta huolehdittu, se oli hylätty ja päätynyt eläinsuojeluyhdistykseen arvottomana. Se ei estänyt minua rakastamasta Helmiä. 

Punatabbyt Pinkkitassun Noomi ja Pinkkitassun Hagar (EUR d 22)

Suomen eläinsuojeluyhdistykset tekevät hienoa työtä pelastaessaan hylättyjä ja eksyneitä kissoja. Rahat ja voimavarat ovat tiukoilla ja ihmisten välinpitämättömyys satuttaa. Leikkauskampanjat tuovat tulosta, on hieno asia, että näitä tehdään. Kerrassaan upeaa, että vapaaehtoisvoimin pyöritetään niin montaa yhdistystä kissojen hyväksi. Arvostan eläinsuojeluyhdistysten työtä.
Vaan miten saisimme näiden yhdistysten työtaakkaa helpotettua? Miten vihdoin saisimme ihmiset ymmärtämään ja välittämään? Pelastamisen lisäksi pitäisi mielestäni lisätä ihmisten tietoutta yleisellä tasolla, päästää jo irti sitkeästi vuosikymmeniä vanhoista tavoista ja uskomuksista. Ei pelastettavien määrää muuten pienemmäksi saada, eihän? 

Ihmisten puheista kuuluu tietämättömyys ja asenteet. Ihan kuin pitkäkarvainen maatiainen olisi jollain tavoin hienompi jos sanotaan, että se on varmasti puoliksi norjalainen metsäkissa. Tai että meidän kissa on niin erikoinen, että siinä täytyy olla rotukissaa. Kissa on hieno, koska se on kissa. Rakastetaan, arvostetaan, silitetään, hoidetaan ja hemmotellaan kissojamme. Näytetään, että niillä jokaisella on arvo ja osallistutaan valistustyöhön kissojen puolesta kukin tavallamme ja voimavarojemme puitteissa. 

Tässä taloudessa maatiaiset ovat 6-3 johdossa. Tämä postaus kirjoitettiin rakkaudesta kissoihin ja ylpeänä kansalliskissastamme, eurooppalaisesta. 

Toive

Kissa syliin

Minä olen aika ajoin haikaillut sylikissan perään. Sulo tulee luo ja puskee ja kehrää ja esittelee masutäpliään auliisti. Namu tulee hoitamaan minua aamuisin kovan kehräyksen saattelemana. Myös aikaisemmat kissani ovat minua hellästi hoitaneet ja pitäneet tukevasti tassun alla. Sylikissaa minulla ei ole ollut. Nyt on. Tavallaan. 

Noomi istuu mielellään sylissä. Ei tosin minun, vaan äitini. Niinä muutamina kertoina kun kissat ovat olleet mummulassa hoidossa äitini on valitellut ettei voi tehdä mitään kun Noomi haluaa olla koko ajan sylissä. Pöh, sanon minä. Mielissään on ollut. 

Vaan kyllä minäkin osani saan Noomin runsaasta rakkaudesta. Noomi nimittäin haluaa nukkua ihan liki, mieluiten niin, että nenät osuvat yhteen, tai pitkittäin koko käsivarteni päällä, tai rintakehäni päällä poikittain. Tai jalkojeni päällä tai muuten vaan kovin lähellä. 

Enkä minä valita. On minullakin ollut hetkeni.

Mutta sylikissaa minulla ei taida vieläkään olla. 

PS: Pahoitteluni kissabloggaajan aamunaamasta ja muista kuvissa vilahtelevista ruumiinosista. Näistä tilanteista on ollut hiukan vaikeaa ottaa todistusaineistoa ilman. 

Vapaus valita

Kissa on kissa

Lauteet, pienin mahdollinen kuljetuskoppa, kova tuoli. Tarvitseeko muuta sanoa? 

Vinski ja Rolle

Norjalaiset metsäkissapojat

Mamma kävi eilen kylässä, sukuloimassa Porvoossa. Niinhän siinä sitten kävi, että heti oli heittäydyttävä eteisen lattialle. Se kun kuuluu kissatalouksissa sääntöihin. Vaan epäilenpä, että Vinskin (7 v., NFO ns 09 22) ja Rollen (2 v.) edessä olisi aika moni muukin polvilleen vajonnut. 

Vinski

Rolle

Vinski on 8 kiloinen lempeä jättiläinen, tassutkin kuin leijonalla. Rolle hieman ujompi ja on päättänyt, että seuraavaksi tulee kesä. Turkinvaihtopuuhat sen kertovat. Ja vaikka Rolle olikin ujo poika ensimmäiset minuutit, ujous unohtui hetken kuluttua. 

Molemmat pojat viihtyivät sylissäni hetken, Vinski vähän pidempään ja sitten meillä olikin molemmilla aika kuuma. 

Kiitos mukavasta seurasta K ja pojat!