Sunnuntaina

Aamiaisella

Aamiainen on tärkeä ateria. Ehkä siksi myös minun aamiaisellani on monta osallistujaa ja maistiaisiakin olisi ilmeisesti toivottu. Hertta harkitsi maistavansa klementiiniä ja Namu, joka lähti marmattaen pois, olisi mielellään halunnut maistaa levitettä leipäni päällä. Ja Noomi, Noomi nyt vaan on aina siellä missä minäkin. 

Reipasta sunnuntai-iltaa ja mukavaa viikkoa kaikille! 

Kuva-arvoitus

Etätyöpäivältä

Mistä tietää, 
että lounaaksi on kalaa? 

Pieni kerjääjä

Etäpäivän lounastauolla

Naukulasta on aikaisemmin löytynyt rämpyttäjä (Sulo), nakertaja (Namu), silppuri (Noomi) sekä joka paikan höylä (Hertta) Viime viikolla etäpäivän lounaalla ymmärsin, että joukkoon on liittynyt myös kerjääjä. 

Rouva hyvä, tulitteko tänne syömään?

Olisiko teillä jotain minulle maistuvaa?

Syöttekö kenties kanaa tai juustoa?

Ei taida tämän rouvan hoksottimet nyt ihan kohdallaan olla. 
Pieni nokare juustoa olisi kyllä minulle kelvannut. 

Noki-Nooran pettymykseksi mitään ei hänelle herunut. 

Turhaa roinaa?

 Oven takana

Välillä on hyvä käydä läpi ruokatarvikehyllyjä. Minä tyhjensin yhden, pyyhin ja annoin  hyllyn hetken kuivua. Seuraavassa hetkessä kun katsoin hyllylle, oli sille tullutkin jo toisenlaista sisältöä. 

En ehkä oo ollut täällä ennen. 

Miks tää on pimitetty multa?

Ei tunnu yhtään reilulta. 

Ja tossa yläpuolellakin on jotain. 

Ihan turhaa tavaraa jos multa kysytään. 

Poistin Hertan hyllyltä, pyyhin uudelleen ja annoin hetken kuivua - ovi kiinni. 

Sohvaperunoina, koko joulun

 Hiljaiseloa

Joulunpyhät menivät hiljaa hissukseen. Huiskaa on toki heiluteltu joka ilta, ulkotarha on ollut käytössä, mutta muuten ollaan oltu ihan hipihiljaa. Vietetty hämärän hyssyä, syöty ja nukuttu. Ja otettu kaikki uudelleen alusta. Tunnelma on ollut niin raukea, että vaikka kukaan meistä ei ole yli puolen yön valvonutkaan, niin aamuherätys on ollut joka aamu vasta reippaasti normaalin aamuherätyksen jälkeen. Sinä yhtenä aamuna kun tämä mamma kävi tokkurassa hoitamassa aamupalan kissoille normiaikaan, niin lopullinen herätys koitti vasta lähempänä kello yhtätoista. Siis mammalle, kissat jatkoivat tyytyväisenä uniaan. 

Jaahas. Pitäiskö tässä piristyä. Ottaa vaikka pienet painit. 

Mennäänkö mamma nukkumaan, tulis kyllä uni. 

Sohva on jo varattu, Namulle. 

Mitä ilmeisemmin joulu ja vapaat ovat tulleet meille tarpeeseen. 

Vaan ei se auta, kohta tässä täytyy virkistyä ja piristyä. 

Yksi kissa

Kaksi satua

Elämme ihmeellisiä aikoja, sellaisia kuin ei ole koskaan vielä eletty. Ei tiedetä mitä tapahtuu, ei tiedetä koska tämä loppuu, eikä tiedetä mitä sen jälkeen. 

Tunnen, myötäelän, vähän pelkään ja ihmettelen mitä tuleman pitää. Mutta niin kauan aikaa kun se on minusta kiinni, yritän julkaista Naukulan Kerhon uutisia niin kuin ei mitään olisikaan menossa. Pitää yllä samaa kepeää linjaa ja ehkä tuoda hymyn lukijoiden huulille tässä epävarmassakin tilanteessa. 

Siispä asiaan...

Yksi kissa, kaksi satua. Mutta mitkä? Osaatko sanoa? 

Ja kun olet tänne asti päässyt, kannattaa sinun käydä lukemassa Triolan ja Nilssonin viesti. Taru puhuu asiaa, kuten aina. 

Jojoilija

Laihdutuskuurille

Ai mitä puhuit laihdutuskuurista?

Siis mulle?! Eikö kuitenkin sulle, mamma. 

Olemme Namun kanssa erimieltä siitä kuka aloittaa laihdutuskuurin. Toisaalta, olisihan se reilumpaa jos meitä olisi kaksi. 

Kuivatun kanan ihme

Paras opettaja

Siis mikä toi on?

En kyllä yhtään nyt osaa sanoa.

Olipa hyvää kanaa. 

Saisinko lisää, kiitos?

Näin päin tää on parempi.

No nyt aukes. 

Mutta ilman kuivattua kanaa, en viitsi tänne tulla. 

Tapahtui tänä aamuna

Naukulassa

Minä päätin aamusta tehdä kyssäkaalimantelilaatikon kohta saapuville ystäville. Ajattelin olevani kovinkin viisas kun suljin itseni liukuovilla keittiöön. 

Ja kuinka sitten kävikään? 

Ollaan syyttömiä. Aina ja kaikkeen. 

Sulo Naukula koputti yhdestä sisään ja toisesta ulos. Sitten sama yhä uudelleen ja uudelleen. Kovin tyytyväiseltä näytti itseensä kun opetti minut tähänkin hommaan. Avaamaan liukuovia silloin kun hän niin haluaa. Ja halusi hän. 

Me ainaksin ollaan nukuttu tässä tosi sikeästi vaikka kuinka kauan. 

Namu Naukula lauleli, eikä ymmärtänyt moista lainkaan. Hänen mielestä pennut olisi voinut sulkea eri puolelle ovea kuin hänet. Kuuden emona ei aina ole helppo olla! 

Eikä olla mitään tehty eikä meinatakaan. 

Namu Naukula se vasta tempun keksi. Hän ahkeroi yhdessä Papun kanssa eteisenpuoleisen liukuoven auki, tai ainakin niin raolleen, että pennut mahtuivat siitä mitä mainioimmin sisään. Kun nostin pennut pois (kolme kerrallaan) jäi Namu sisäpuolelle ja sitten se vasta hauskaa olikin. Näin taidonnäytteen siitä kuinka nopeasti kissat oppivat asioita. Liukuovi oli avoinna tuon tuosta. 

Oli kova työ estää pentuja hyppimästä hellalle, jossa keitin kaaleja. Mutta selvisin. Hiki otsalla tosi. Huh huh. 

Näkikö kaikki nyt kuinka nätisti ollaan?
Ja toi mamma heitti ton tonttulakin tohon,
se ei ollu me. 

Varovasti sitten niiden jouluvalmisteluiden kanssa, joohan? 

Pitäiskö olla huolissaan?

Ruokavaliosta

Ei ymmärrä pieni kissa, ei. 

Noomi, Tove ja Pipsa. 

Patci ja Tove. 

Kyllä oli taas mammalla omituiset eväät. Kuppi kahvia ja kulhollinen hedelmiä. 

Kello on jo viisi

lapset herätkää

Minulla on nyt sellainen käsitys, että Namu herättää lapsensa välillä ihan tahallaan. Joko kertoakseen kuinka ihania ovat tai vaihtoehtoisesti kysyäkseen rakastavatko pienoiset emoaan. Parempaa herätyskelloa ei ole kuin se, että aamulla pentukopasta alkaa kuulua tämän pienen perheen puheensorinaa. Kurr, kurr, piip, iik, kurrrr, miau. Pienen yhteisen keskustelutuokion jälkeen on ruokailuhetki ja sitten alkavat treenit. Pienet harjoittavat nyt kävelyään niin, että töistä palattuani hämmästelin huimaa kehitystä askelluksessa. 

Myös Sulon on nähty askeltavan pentuhuoneessa aiempaa ennen. Mutta tiedättekö mitä, Sulo on äärimmäisen kiltti poika. Vaikka Namun raksukupit kiinnostavat kovin, myös kieltoja kuunnellaan. Ainakin joskus. 

Pahoittelen videon pimeää kuvaa, sitä ei ole käsitelty eikä muokattu ja tällaista täällä (Naukulassa, Suomessa) nyt vain on. 

Ruokahommat

Naukulassa

Aluksi vähän jännitin kahden, anteeksi kolmen ruokapisteen taloudessa elämistä. 

Ensinnäkin on se Namun maitobaari ja siellä käy vilinä ja vilske aikalailla kokoajan. Sitten on se Namun ruokapiste pentuhuoneessa (joka aikaisemmin makuuhuoneenani tunnettiin) ja sitten on Sulon ruokapiste alakerrassa, siinä missä aina ennenkin. 

Kaikki sujuu hyvin, vaikka Namun raksubaarissa yrittääkin ajoittain vierailla varsin iso ruskeatäplikäs vauva. Niin ikävä ihminen olen, että laitan pienten punnituskipon raksujen päälle ja vauva joutuu raksujen sijaan katselemaan hieman pentukopan elämää. Vauva ei tästä silti ole nokkiinsa ottanut. Ruskeatäplikkään ainoa ongelma tuntuu olevan ikävä. 

No joo-o, mamma, kyllä mä sustakin tykkään,
mutta mä haluaisin Namun. 

Nuuh, mä tuoksutan tässä mun ihanaa Namua.
Älä häiritse, sammuta ne valot taas vaan. 

Onneksi Namu vierailee Sulon luona ja selvästi rohkaisee Suloa tulemaan myös pentukopan reunalle. 

Ystäviä kylässä

ja palvelu pelaa

Lauantaina meillä oli ystäviä kylässä. Palvelu pelasi molemmin puolin. Sulo käytti hyväkseen Sailan ystävällistä ovenavauspalvelua. Teki tikusta asiaa ja kiehnäsi Sailan jaloissa ja hamuili tassuillansa ponnaria. Sulo on rakastunut. 

Namu puolestansa käytti hyväkseen Paulan asiantuntevaa silityspalvelua. Laatikossa, kuinkas muuten. Taisivatpa Namu ja Paula sopia treffitkin loppuviikoksi. Kun tämä mamma käy vielä töissä, niin Paula päivystää. 

Vastapalvelukseksi molemmat halusivat välttämättä tarkastaa riisipuuron laadun ja taisi pekonikin hiukan houkuttaa. Ettei vaan olisi ollut pilaantunutta. 

Sen vaan vielä sanon, etten oikein koskaan ole ymmärtänyt sitä sanontaa, että kissa pitäisi nostaa pöydälle. Meillä menevät sinne kyllä ihan itse. 

PS: FB:n puolella meillä on käynnissä pika-arvonta ensi viikonlopun Lemmikkimessuille. Käy tykkäämässä ja osallistu arvontaan! 

Villejä öitä

raukeita päiviä

Leikin määrä on vakio? Kun toinen vähän rauhoittuu, toinen on aloittanut hurjat leikit. Tai kyllä Namukin vielä leikkii. Hengästyy vain nopeammin kuin ennen. Laskettuun aikaan on jäljellä viikko. 

Mamma, ei rämpytys ole leikki!

Sitä vaan, että katoitko mulle tänne ruokaa kans?

Raskaus on tuonut Namulle 1,26 kiloa lisää painoa. Namu painaa nyt 6,56 kg. Enemmän kuin Sulo (6,45 kg). Ruoka maistuu niin omalta kuin Sulonkin kupilta. Sulo antaa Namulle tilaa ja vähän väliä näen kaksikon päät yhdessä pohdiskelemassa tilannetta. Sulo myös nuolee Namua enemmän kuin ennen. 

Nyt kyllä jo vähän jännittää. 

Herkullista belgialaista suklaata

ja surullinen historia (ei heikkohermoisille)

Keskiajalla Ypresin kaupungissa Belgiassa heitettiin kissoja alas kaupungin kellotornista. Tapa jatkui ilmeisesti aina vuoteen 1817. Wikipedian mukaan tälle kamalalle tavalle olisi ollut kaksi mahdollista syytä. Kissojen liittäminen noituuteen tai se, että kissoja oli tuotu torniin pitämään jyrsijät poissa tornissa säilytettävistä villoista ja kun villat olivat keväällä myyty, kissat muuttuivat tarpeettomiksi ja niitä tapettiin heittämällä alas kellotornista. 

Sittemmin tämän tavan ympärille on rakennettu tapahtuma, joka on ilmeisen suosittu. Kellotornista heitetään alas pehmoleluja ja ihmiset pukeutuvat kissoiksi, hiiriksi, noidiksi tai keskiaikaisiksi kyläläisiksi. 

Ja miten tämä kaikki liittyy Naukulaan? No siten, että sain uudelta belgialaiselta työkaveriltani erittäin hienoa suklaata. Belgialainen työkaverini myös kertoi, että järkyttävä tapa olisi loppunut siihen kun yksi kissa jäi henkiin. 

Suklaat säästän johonkin tärkeään tapahtumaan ja ne muistuttavat minua siitä, että kohta on rappujen kaiteenvälit suojattava, etteivät pennut pääse niistä vain putoamaan. Onneksi on vielä aikaa miettiä miten tämän hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla. 

Thank you for the chocolate Glenn! And say purrrrr to your noisy cat! 

Jekku

Sulolle

Toisilla asioilla ei vaan sovi leikkiä, niin kuin nyt esimerkiksi väreillä.

Paljon mietittävää pienellä kissalla.

Mitä me saadaan iltapalaks,

miksei se orava tullu meiän kaa leikkimään,

miks mamma löysi ton valon tohon kameraan.

Mi-mmmitä nyt?

Heti takasin ne mun värit! Kuulitko? Heti!

Lämmintä pohjasävyä myöten!

Nyt en tajuu mitä tapahtu,

mut onneks mä sain mun värit takasin!

Siis missäköhän sitä ottais pienet tirsat, harjaisko mamma jos pyytäisin.....

Hyvin ehti kokeilla kameran säätöjä kun Sulo vaan mietiskeli. Tuskin huomasikaan mitään. Vaan tarkkaavainen katsoja saattaa huomata pöydällä kummallisen kapistuksen Sulon oikealla puolella. Se on munateline, jonka hankin varta vasten syksyn ja talven Downton Abbey -maratoneja varten. Eli seuraavilla maratoneilla on pakko aloittaa englantilaisella aamiaisella, ihan pakko.