Noki-Nooran tarina

Ja miten se liittyy eurooppalaiskissoihin

Tarina sai alkunsa, kun kissaystäväni Paula päätyi emännöimään kesäisin vanhaa maalaistaloa ja huomasi siellä asustelevan kissapopulaation alun. Sinnikkään työn ja paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen avulla Paula ja hänen miehensä loukuttivat kissoja ja eläinsuojeluyhdistys hankki niille kodit. Onneksi kissapopulaatio oli vielä pieni ja sen sijoittaminen oli mahdollista yhden kissoille sydämensä menettäneen ihmisen ymmärryksen ja kissatietämyksen ansiosta.

Ensimmäisenä kesänään maalaistalossa Paula huomasi pihapiirin navetassa asuvan kissan ja antoi sille kutsumanimeksi Musta-Miina. Vaikka Musta-Miina olikin villikissa, olivat sen asiat kuitenkin sillä lailla hyvin, että sille oli järjestetty talviksi lämmönlähde navettaan ja sitä käytiin siellä myös ruokkimassa. Kun Paula palasi miehensä kanssa maalaistaloon kesäksi 2012, he huomasivat Mustan-Miinan vatsan pyöristyneen, ja niin pyöristyi myös Paulan eurooppalaiskissan vatsa. Kun eurooppalaiskissan synnytyksen aika lähestyi, perhe muutti takaisin kaupunkiasuntoonsa lähelle eläinlääkäripalveluita. Musta-Miina hoiti kaiken itse. Ilmeisesti sen synnytyspaikaksi oli valikoitunut maalaistalon naapurin heinälato.

Paulan eurooppalaiskissa synnytti neljä tervettä ja elinvoimaista eurooppalaiskissaa. Ei ole tietoa, kuinka monta pentua Musta-Miina sai. Syksyllä se toi kaksi pentua maalaistalon pihapiiriin. Toinen oli likaisenmustaksi sanottu, väritykseltään mustasavu naaras. Värityksensä ansiosta tämä nuori naaras sai nimekseen Noki-Noora. Mustasavukissojen turkki on päältä päin musta, mutta jos sitä silittäisi vastakarvaan, paljastuisi alta vaaleaa hopeaa. Toinen pennuista oli mustavalkoinen uros, jota ryhdyttiin kutsumaan nimellä Noppa sen hassun hypähtelyn johdosta. Noppa ja sen emo Musta-Miina olivat erittäin arkoja, eivätkä hakeneet kontaktia ihmisiin. Noki-Noora oli toista maata. Se seurasi pihan tapahtumia pienen välimatkan päästä ja siristeli silmiään ystävyyden osoitukseksi. Kissoilla kun on tapana silmien siristyksellä osoittaa, että he ovat ystävällisiä.

Syksyllä, kun Paula perheineen muutti takaisin kaupunkiasuntoonsa, Musta-Miina pentuineen jäi elelemään maalaistalon navettaan. Sinne heille tarjoiltiin ruokaa ja pidettiin yllä lämmitystä. Ajan mittaan Noppa katosi ja sen tarinan loppu on tuntematon. Seuraavan kevään tullen jäljellä olivat vain Musta-Miina sekä sen pentu Noki-Noora. Heitä ruokittiin kesän tullen pihapiirissä olevan myllynkiven vieressä ja eurooppalaiskissan rotumääritelmän tunteva Paula ihastui Noki-Nooran ulkonäköön. Lisäksi Paula halusi pitää huolta siitä, etteivät navetan kaksi naaraskissaa aloittaisi suurempaa kissapopulaatiota. Toimiin oli siis ryhdyttävä. Ensimmäisenä hoidettiin Noki-Nooran asiat ja myöhemmin sen emo Musta-Miinakin loukutettiin ja steriloitiin. Vaikka Musta-Miina ei koskaan kesyyntynyt, sille järjestettiin ruokaa ja lämpöä vuoden ympäri.

Noki-Noora oli tottunut saamaan ruokaa myllynkiven luona ja siitä Paula sai kahden epäonnistuneen yrityksen jälkeen Noki-Nooran vihdoin kiinni. Kissa laitettiin säkkiin ja vietiin saunakammariin odottamaan seuraavan päivän tapahtumia. Saunakammari oli varusteltu valmiiksi, sinne oli laitettu hiekkalaatikko tarpeita varten, raikasta vettä ja ruokaa. Noki-Noora ymmärsi hiekkalaatikon tarkoituksen ja hoiti asiansa sinne kuin kunnon kotikissa konsanaan. Seuraavana päivänä, kun Noki-Nooraa tultiin katsomaan, hänet todettiin erinomaiseksi noviisiehdokkaaksi ja aikanaan hankittiin Suomen Kissaliitolta erikoislupa astutusta varten. Noki-Noora sai rekisteröidyn eurooppalaisen cremehopeatiikeriuroksen kanssa kaksi pentua, jotka rekisteröitiin eurooppalaisiksi rotukissoiksi. Sittemmin Noki-Nooran suku on jatkunut jo useita sukupolvia eurooppalaiskissojen jälkikasvun myötä, vaikka Noki-Noora itse steriloitiin.

Noki-Noora rikastutti jälkikasvullaan Suomen kansalliskissan eurooppalaisen geeniperimää. Eurooppalainen rotukissa on saanut alkunsa meidän omista maatiaiskissoistamme. Eurooppalainen on yksi vanhimmista hyväksytyistä kissaroduista ja Suomen Eurooppalaiskissarengas ry:n kasvatuksen tavoiteohjelman ohjenuorana onkin, että kissa on täydellinen sellaisena kuin se on ja sellaisena se myös halutaan säilyttää. Koska eurooppalaiskissakanta on kuitenkin suhteellisen pieni, on noviisi- ja erikoislupakäytännön avulla edelleen mahdollista ottaa rotuun maatiaiskissoja, jotka täyttävät rotumääritelmän.

Pentueensa jälkeen Noki-Noora jäi asumaan ensimmäiseen oikeaan kotiinsa usean vuoden ajaksi. Kesällä 2021 Noki-Noora siirtyi uuteen kotiin neljän eurooppalaiskissan kaveriksi. Tutustuminen on sujunut hyvin, vaikka Noki-Noora edelleen asusteleekin omassa sviitissään, joka on erotettu muusta asunnosta verkko-ovella. Talouden eurooppalaiskissoista vanhin on kahdeksanvuotias ja hänen mummukissansa on se eurooppalaiskissa, joka sai pentueensa samaan aikaan kuin Musta-Miina sai Noki-Nooran ja veljensä Nopan. Noki-Nooralla on kaikki hyvin, vaikka sitä ei vielä saa koskea käsin. Poskesta saa jo rapsuttaa oikein kunnolla, ainakin verkko-oven takaa. Leikittää saa myös ja sviittinsä parvekkeen ovea saa Noki-Nooran pyynnöstä avata. Parvekeulkoilu lasitetulla parvekkeella on mieluisaa, vaikka lämmin pesäkolo onkin maailman paras nukkumapaikka.

Kissa ei kuulu Suomen luontoon, eikä se siellä pärjää omillaan. Eläinsuojeluyhdistykset kamppailevat parantaakseen kissojen olosuhteita ja asemaa. Lokakuussa 2021 hyväksyttiin kansalaisaloitteesta alkunsa saanut laki kissojen tunnistusmerkinnästä ja jatkossa tulee olemaan kiellettyä antaa kissojen lisääntyä hallitsemattomasti.

Noki-Nooran tarina on onnellinen, se teki yhden pentueen hallituissa olosuhteissa ja on sen jälkeen elänyt tyytyväisenä oloneuvoksettaren elämää. Noki-Nooran pennut tunnistusmerkittiin, rokotettiin ja madotettiin. Ne saivat ravitsevaa ruokaa eikä niiden isä ole sukua emolle. Kissapopulaatiossa eläen Noki-Nooran tarina olisi voinut olla toinen. Kissanaaras saattaa tulla uudelleen kantavaksi jo, kun edelliset pennut ovat noin kahdeksan viikon ikäisiä. Tietyllä alueella elävät kissat ovat yleensä vahvasti sukua keskenään, mistä seuraa jälkeläisille monenlaisia terveydellisiä ongelmia. Niistä ei vain usein tiedetä, koska populaatiokissat elävät suuren osan elämästään poissa ihmisten silmistä.

Kissat ansaitsevat arvostusta ja hyvän elämän, olivat ne sitten rotukissoja tai maatiaisia.

(Tämä on aikanaan kirjoitettu toista asiaa varten. Sen johdosta tyyli poikkeaa yleisestä blogini tyylistä.)

Synttärit?

 Noki-Noora 10 v. 

Tarkkaa päivämäärää ei ole tiedossa, mutta näihin aikoihin (luultavasti kesäkuussa 2012) on Noksu syntynyt. Onnittelemme siis ikinuorta pientä hassuttelija Noksua ja jaamme poskirapsutuksia verkko-oven takaa herkkutikku kädessä. 

Muistakaa levätä

 ja juoda vettä!

Pidän menotassusta kiinni jotten riehuisi, huomauttaa Sulo

Lepäillä voi toki muuallakin kuin taljan päällä, ja vedenkin voi nauttia muuta kuin sein kanssa. 

Vilukissan onnen päivät

Noomi

Noomi on vilukissa ja sylikissa. Sylikissaahan Namulta toivoinkin, mutta joskus tuntuu että vähempikin olisi riittänyt. Niin kuin nyt näillä helteillä. Mutta ei, sylikissan on pidettävä huolta sylittelystä oli keli mikä hyvänsä. Tai tilanne mikä hyvänsä. Kun Noomi tarvitsee sylittelyhetkeä, se on hänelle suotava, vaikka olisi puhtaat pyykit viikkaamatta kaappiin tai blogin päivitys käynnissä. 

Hyvää juhannusta!

 Toivoo Naukulan väki

Ei lämmin luita riko, 
toteavat Noomi ja Hertta. 

Mamma, missä on mun kukkaseppele? pohdiskelee Namu.

Eikö juhannukseen kuulu kalaruoka? 

No, juhannusta sitten jos kerran semmoinen on. 

Hyvää juhannusta teille kaikille meiltä kaikilta 

Namun mietteitä

Päiväretkestä

Tällä mammalla on pienen pieni lomanen ennen kuin oikea loma sitten jossain kohdin koittaa. Ensimmäisen päivän päiväretkestä kertoo seuraavasti Namu: 

"Aamiainen oli hieman myöhässä, en kuitenkaan ryhtynyt pureskelemaan mammaa ennen kello kahdeksaa. Ajattelin ottaa tänä aamuna vähän rennommin. Sitten kun se aamiainen tuli, nautin sen yhdessä Hertan kanssa. Hertta on ihan parasta ruokailuseuraa, muut eivät ole niin ruokaorientoituneita tässä perheessä, mammaa lukuun ottamatta. 

Aamiaisen jälkeen tutkin vähän nurkkia kunnes vetäydyin aamupäiväunille saunaan. Noomin petiin, jotta mamma voi taas miettiä osaanko lukea vai en. No, juuri hyvien unien aikaan mamma tuli ja nosti minut ja koko pedin pois saunasta. Laski maahan ylätasanteella missä odotti tuttu punainen kuljetusboksi. Menin sitten sinne. Ja mitä teki mamma? Kuljetti minut alakertaan, ovesta ulos ja siihen harmaaseen pölynimuriin, jonka sisällä matkustetaan paikkoihin. 

Huomasin kyllä heti, että ei lähdetty mummun suuntaan vaan siihen toiseen paikaan missä ajoittain käymme. Tiesin mikä on edessä. Punnitus! Menimme sisään ja huomasin, että vastaanottotiskin takana oli tuttu henkilö. Se sentään vähän rauhoitti, vaikka yhdellä käyntikerroista hänellä oli kummallinen halu pukea päälleni mitä kummallisempia vermeitä. Eläinlääkäri oli uusi, joten oli oikein hyvä, että se tuttu tuli sitten mukaan asioimaan. Tuttu nimittäin tietää, että minulle on paras antaa muutama raksu. Raksun rapina saa korvani kummasti suotuisampaan asentoon. Niin tapahtui. Onneksi. Yrittivät laittaa jotain raksupolkua vaa'alle, mutta siihen ansaan en sentään mennyt. Nostivat sitten ja mammalta pääsi helpotuksen huokaus. Painoni oli vain 6060 g. Oikein pyöreä ja mukava luku minusta ja vain 100 g enemmän kuin edellisellä kerralla. Silloin kun minulta tutkittiin sydän, joka tietenkin on täyttä kultaa. 

Älkääs höpötelkö, 
raksut esiin vaan. 
Tiedän, että täällä niitä on. 

Sitten mamma ja tuttu rapsuttivat kovasti ja se uusi tuikkasi jotain kankkuuni. On kuulemma rokotus sitten taas kolme vuotta voimassa. Sen olisin voinut jättää välistä, mamma kuitenkaan ei. Mamman mielestä hintakin oli ihan kohtuullinen, minusta kuitenkin sillä hinnalla olisi voinut saada enemmän kuin kaksitoista raksua. Ei niin että olisin niitä laskenut. 

Hyppäsimme sitten takaisin siihen harmaaseen. Tultiiin kotiin. Kävin heti keittiössä katsomassa olisiko jonnekin jäänyt ruokaa. Ei ollut. Sitten kämppikset tulivat tutkimaan sen punaisen kuljetusboksin ja minä menin takaisin nokosille. Mamma oli tyytyväinen tästä päiväretkestä ja sanon vaan, että ilman niitä raksuja olisin ollut erimieltä. 

Terveisin, 

Namu Naukula, kuningatar"

Onko ollut ikävä?

Suloa

Vaikka täällä kulkisi puhelin tai kamera kaulassa päivät pitkät, niin Sulosta on vaikea saada kuvia. Ehkä siksi, että aina kun yritän, niin tassut tuovat vauhdikkaasti pojan luokseni. Sulo on mammanpoika. 

Sulo edestä. 

Sulo takaa. 

Sulo sivusta. 

Sulo makaa. 

Ja vähän flirttailee. 

Lisäksi en saa jostain syystä kuva ladattua enää Google Kuviin, jotta voisin laittaa instaan kameralla otettuja kuvia. Nyyh. 

Leppoisaa lauantai-iltaa!