Laihduttaa
Olen hieman hämmentynyt. Raksuissani on keskellä reikä. |
Tässä on nyt pakko olla joku juoni. |
Epäilen, ettei Namu arvosta. Mutta terveyden kannalta olisi kyllä välttämätöntä. Huoh.
Vahingossa järjestetty
Täällä on käynyt onnekas vahinko. Joskus pimeänä talvena tulin heittäneeksi yhden kissanpesän toisen päälle ja sen jälkeen se onkin ollut ihan maailman paras paikka. Hertta on ominut sen itselleen, mutta Sulokin on siitä kovin kiinnostunut.
Mukavaa vappua kaikille!
Kirppikseltä
Kirppiksillä ja kierrätyskeskuksissa on mukava kierrellä ja aina välillä sieltä sattuu löytymään jotain käyttökelpoisia asioitakin. Kuten nyt tämä Lapuan Kankureitten viltti. Tällaiset asiat kiertävät täällä aina pakastimen kautta ja tämäkin taisi viettää siellä ensin vajaan viikon, jotta kotiin ei tulisi epämiellyttäviä vieraita.
Hiki tuli!
Kissatalouksien suurta hupia voi olla hyvinkin arkiset asiat, kuten nyt esimerkiksi lakananvaihto. Täälläkin se on todistettu jo monen monta kertaa. Pakko on kuitenkin jakaa muutama kuva viimeiseltä lakananvaihtokerralta. Sen verran oli nimittäin vaikeusastetta, että vaihtajalle tuli hiki.
Ja näillä kuvaan päässeillä oli tämän kertaisessa lakananvaihto-operaatiossa sellainen "ei väistytä" -taktiikka.
Leppoisaa lauantaita kaikille!
Sulon Puolu-täti 15 v.
Osa Naukulan ystävistä varmasti muistaa Sulon Puolu-tädin. Puolu-täti asustelee Sulon syntymäkodissa yhdessä Sulon emon Mesimarjan eli Mesin ja Sulon siskon Sipin kanssa. Tänään on merkittävä päivä, sillä Puolu-täti täyttää kunnioitettavat 15 vuotta!
Syntymäpäivän kunniaksi lähetämme Puolulle kunnon syntymäpäivämöyhät ja paljon rapsutuksia.
Tässä vielä kuvia arkistojen kätköstä!
Pikku-Sulo ja Puolu-täti nokosilla Sulon syntymäkodissa 24.4.2014 |
Puolu-täti oli käynyt piilottamassa herkkukeksinsä petiin, josta Sulon veli Kapsu sen haki. Kuva 24.4.2014. |
Päivänä, jolloin Sulo muutti Naukulaan. 3.5.2014. |
Puolu-täti kesäkampauksessaan ihastelemassa Naukulan kissatarhaa. Heinäkuussa 2019. |
Puolu-täti kesällä 2022 |
Paljon, paljon onnea iki-ihanalle Puolu-tädille toivoo koko Naukulan väki.
Viikonloppuna
Naukulan joka päiväinen herkkutikkuhetki ajoittuu joko siihen kun lopetan etätyöt tai siihen kun tulen kotiin toimistolta tai muista riennoistani. Yleensä ajankohta on noin kello 17 - 19 välissä.
Sunnuntaina Viralliset Valvojat, Sulo ja Noki-Noora asettuivat herkkutikkuasemiin jo noin kello 13. Mitä ilmeisemmin heillä oli vakaana aikomuksena opettaa minua siihen, että he määräävät herkkutikkujakelun ajankohdan.
Rouva hyvä, nyt olisi sopiva aika. |
Valmiina ollaan! |
Täällä myös! |
Tietokonehommissa
Ajoittain työpöytä on kovin varattu, karvainen ja ranteet lämmitetty. Ilmeisesti tämä kevään viivästyminen on saanut talouden vilukissan hakeutumaan lämpölähteen eli minun luo tavallistakin enemmän. Olen jopa harkinnut sellaista vauvoille tarkoitettua kantoliinaa ja näin vastaavan jossain eläintarvikeliikkeen mainoksessakin. Toistaiseksi en kuitenkaan ole moista hankkinut. Joku raja sentään.
Kuvia viime päiviltä, olkaa hyvät.
Nyt kun on kissankuvat lähetetty eteenpäin myös pieni punainen häirikkö on siirtynyt päiväunilleen ihan muualle.
Namu kateissa
Epäilen, että usea, jos ei peräti jokainen, kissatalous on välillä kadottanut kissan sisätiloihin. Vaikka kutsuisi, ei kissa tule ja vaikka kuinka etsisi joka paikasta, kissaa ei vaan löydy. Välillä saattaa iskeä pieni paniikkikin, vaikka ulko-ovi ei ole ollut auki eikä pitäisi olla mitenkään mahdollista kadottaa kissaa noin vain, simsalabim, sisätiloihin.
Viimeisimpänä minä kadotin Namun. Sen ei luulisi olevan mahdollista, kun Namu kuitenkin on iso punainen kissa ja yleensä vielä vastaa kun häntä nimellä kutsun. Niin kuitenkin kävi, Namu oli hetken kateissa kunnes sitten löytyi. Ihan väärästä paikasta, Sulon kuljetusboksista ja yöpaikasta.
Mitä nyt? Kai tätä nyt saa joku muukin kokeilla? En ole aikaisempina kahdeksana vuotena vielä ehtinyt. |
Ulkotarhassa
Etätyöpäivinä olen pitänyt ulkotarhaan vievää ikkunaa auki hieman pidempään kuin normaalisti ja tuulettanut talven pölyjä pois. Useimmiten Hertta viipyy tarhassa pisimpään, myös Namu ja Sulo viihtyvät siellä. Kun tänään olin menossa sulkemaan ikkunaa huomasin siellä yllätyksekseni Noomin! Siis meidän vilukissa Noomin.
Onneksi vieressä oli kamera. Eihän tätä kukaan muuten uskoisi.
Kevään tuloa Naukulassa
Täällä on ehditty riemuita aurinkoisesta ja lämpimästä keväästä, mukavasta pääsiäisestä ja erilaisista tapahtumista. Mainittakoon nyt esimerkiksi, että auton tuulilasiin lensi kivi tai nasta ja se meni vaihtoon, sitten eräänä iltana päätettiin Pinkkitassujen kanssa ryhtyä katsomaan televisiota ja kas, se pysyi auki noin 30 sekuntia eikä sittemmin ole käynnistynyt. Uusi telkkari pitäisi hankkia. Autoon on vaihdatettu kesärenkaat ja niillä sitten luistelin kotiin huollosta. Onneksi matkaa oli vain reilu kaksi kilometriä. Onnettomuuksia ei tällä matkalla sattunut ja nyt sitten vain odotetaan sään lämpenemistä ja lumen sulamista.
Namu nautti auringosta ja lämmöstä. Silloin kun sitä vielä oli. |
Hertta toivoi vähän vauhtia kevätsiivouksiin. |
Sulo löysi kesäistuimensa ja karhu sai vettä. |
Noki-Noora tuuletteli turkkiaan lasitetulla parvekkeella.
Noomikin on käynyt ulkoilemassa, vaikka hellettä siellä ei nyt kuitenkaan ole vielä ollut. Mutta sitten, sitten tuli se takatalvi keskelle kauneinta kevättä.
Siis mitä? |
Voitko selittää? Minne meni se kevät? |
Kuva otettu hetki sen jälkeen kun kesärenkaat oli vaihdettu autoon 5.4.2024. |
Pinkkitassujono. |
Leppoisaa sunnuntaita!
Talvikolo
Naukulan sisälämpötila on kohtuullinen talvellakin. Ei vedä ikkunoista, ei ovista. Vaan kun kovimmat pakkaset olivat, kävi Noki-Noora petaamassa itsellensä oman pesäkolonsa mieluisaksi.
Herkut sen sijaan maistuvat oli keli millainen tahansa. Nykyään tarjoilua ryhdytään vaatimaan etätyöpäivinäni jo hyvissä ajoin. Yleensä herkut nautitaan kuitenkin vasta työpäivän jälkeen.
Vähän vauhtia nyt, rouva! Ei tässä jouda koko iltaa seisoskelemaan. |
Tällä hetkellä turkki on hieman sähköinen, mutta varmasti kevät tuo muutoksen siihenkin. Kun vain ilmat lämpiäisivät niin, että parvekkeella tarkenisi ja sinne paistaisi aurinko. Sitä odotellessa Noki-Noora tyhjentää lelukoppansa päivittäin lempilelua etsiskellen. Välillä kelpaa joku ja toisina päivinä sitten joku toinen. Parasta kuitenkin kun saa sen itse tonkia kopasta esille.
Namu Naukula ja tyttärensä Noomi sekä oikeita kuninkaallisia
Koska kuninkaalliset ovat olleen kovin medioissa viime aikoina, täytyy meidänkin julkaista kuva Naukulan kuningataräidistä. Hän voi erinomaisesti.
Saatte suudella tassuani. |
Koratian kuningas Cisu katsoo kameraan, Toto on kääntänyt kameralle kylkensä. |