Elämää

ja elämyksiä Pirkolla

Kissakahvilan jälkeen osa bloggareista käväisi Pirkolla katsastamassa puutarhan, Gebsun, Nipsun ja Bélan. Kissannamit auttoivat tutustumisessa, vaikka Gebsuun olisimme varmasti tutustuneet ilmankin. Gebsu on porukan seurapiirihai. 

Gebsu tarkastaa tarjonnan.
Nämä namit on kotona Naukulassakin hyväksi havaittu,
joten osasin ostaa näitä tuliaisiksikin.  

Ja tässä sitten.....ööö.... ehkä Nipsu.
Turkki näyttää tummanruskealta.  

Ryhmäkuva, etualalla Gebsu, keskellä Béla ja taustalla Nipsu.
Valitettavasti mukaan tuli myös minun varjoni.  

Gebsu esittelee myös mökkinsä. 

Tampere on mukava kaupunki ja siellä asuu mukavia bloggareita! 

Sinne täytyy lähteä retkelle uudelleen. 

Uutta muotia

Heijastin

Tosikollit käyttävät heijastinta pimeään aikaan. Heijastimia löytyy varmasti jokaiseen makuun. Heijastin on tosi hieno tuliainen tai lahja. Heijastin on tuikitarpeen. Olethan jo muistanut kaivaa heijastimesi esiin?

Kiitos hienosta lahjasta Tellis! 

Puolu ja Riku

kylässä

Sulolla kävi eilen koiravieraita, eikä mitä tahansa koiria vaan Puolu-täti ja Riku-setä. 

Olimme vastaanottamassa vieraita ulkona. Jälleennäkeminen oli riemuisa, eikä kamera pysynyt mukana. Riku-setäkin tiesi jo missä Sulo asuu. 

Puolu-tädin pyynnöstä kaverukset kävivät ulkoilemassa yhdessä myös takapihalla. Sulo omassa tarhassansa ja kaverit sen ulkopuolella. 

Sulo antoi riippukeinun tekijälle Tellikselle möyhynäytöksen, jota Rikukin ihmeissänsä katseli. 

Kuva Mikko Murtonen. 

Kuva Mikko Murtonen. 

Kuva Mikko Murtonen. 

Kuva Mikko Murtonen. 

Kuva Mikko Murtonen. 

Kannattaa huomata kuinka Sulo rapsutteli ohimenevää Puolu-tätiä. Puolu on kuvasta jo poistunut, mutta muutama todistusaineisto jäi Sulon tassuun. 

Ja muistettiin sitten pieni videopätkäkin ottaa yhteisestä herkutteluhetkestä. Kuvaajana Mikko. 

On se vaan niin mukavaa kun ystävät käyvät kylässä! 

Orava, tuu leikkimään

Täällä oottaa Sulooo

Eilisellä ulkoilulla ei näkynyt koiraystäviä, siispä oli houkuteltava oravaa pistämään tassulla koreasti. 

Houkuttaakseen oravaa oikein kunnolla, Sulo näytti kyntensä ja oli puussa. Ainakin kahdenkymmenen sentin korkeudella. 

Suloooo, tuu leikkimään

Täällä haukkuu Veeti

Joidenkin kissojen kanssa on niin, että haukkuminen ajaa kissat kotiin. Tai ainakin hieman säikäyttää. Meillä niin ei ole. Eilisellä ulkoilukerralla naapurimme Veeti oli pihalla ja haukahti tervehdyksen. Sitten tulikin Sulolle kiire, ei kotiin vaan Veetin luo. Siinä oli taas perässä pysymistä. 

Jos mä hyppäisin tohon aidan päälle niin mä pääsisin siitä Veetin luo.

Minun täytyy kyllä olla tarkkana tämän Sulon ominaisuuden kanssa. Eihän sitä aina tiedä onko vastassa ystävällinen koira. 

Lauantain tapahtumat

Sulon näkökulmasta

Moi, mä oon Sulo. Ja mä kerron nyt teille miten se juttu meni. 

Mamma heräs 05:15. Parhaaseen rämpytysaikaan. Kun se kerran oli jo hereillä, niin emmä sit viittinyt rämpyttää ollenkaan. Mä vaan haukottelin ja ihmettelin mitä nyt. Vaikka olihan mamma mulle kertonu mihin me mennään, näyttelemään mun komeutta. Aamutoimet tehtiin yhdessä ja sit mamma käski mun viel käydä pissalla ja mä sitte kävin ku kerran käskettiin. Aina en kyl tee niin kun käsketään mut tää oli vähän niinku palkkio siitä kun kerran heräs kissojenaikaan. 

Sit mä menin poikamiesboksiin, siihen isompaan. Oisin mielummin ottanut sen mun oman vaikka mamman mielestä se on mulle jo vähän pieni. Lähettiin ajelee ja sit me pyörittii yhden talon ympärillä. Sil pyöri kans yks nuori nainen ja sit yksi hemaseva mimmi, se oli mun täti Elli. Oltiin Ellin kanssa takapenkillä ja vaihdettiin ajatuksia. Ihan hiljaa, ettei kukaan muu kuule. 

Ajeltiin sit hetken ja sit tultiin ison talon luo. Mentiin sisään ja jonotettiin johonkin tarkastukseen. Mamma otti mut pois mun poikamiesboksista ja pisti pöydälle. Joku täti siinä mua sit katteli. Ei pussannut. Mammaa ei tarkastettu. Sitte mentiin ja mamma alko sisustaa mun yksiötä. Jouduin päivän mittaan vähän muuttaa sitä, kun ei mammalla aina oo sitä sisustussilmää. Mä vietin aikaa siel yksiössä ja sit mamma tuli ja nappas mut. Mentiin yhen toisen tätin luo. 

Kuva Susanna Pöyhönen. 

Sillä tädillä oli punanen mekko. Mä tykkään punasesta. Täti käänteli ja väänteli ja sit tuli sen kaverikii mua kattelee. Mä näin ku se täti peitti kädellää sitä mun paperii ja arvuutteli mun ikää. En oikein tajunnu sitä. Eiks ne muka tienny et mä oon kohta yheksän kuukautta? 

Kuva Susanna Pöyhönen. 

Tän jälkeen sit tapahtu jotain ihan kummaa. Mä jouduin yhteen yksiöön tuomarin taakke. Siel ei ollu sisustusta. Veikko siellä oli toisessa yksiössä jo oottelemassa. Siinä me sit Veikon kaa katteltii meiän mammoi ku ne istu vierekkäin penkil kikattelemassa. Vähäks oli noloo. 

Sit mä pääsin takasin mun sisustettuun yksiöön. Lepäsin vähän ja sit mamma tuli ja haki mut uudelleen. En tajunnu sitä. Ei kotona mistään tällasesta ollu puhetta. Mamma vei mut yhelle tätille, jolla oli essu ja sen tätin lapsi tuli silittää mua kans. Se oli hyvä silittämään. Sitte me mentii yhelle toiselle pöydälle ja sit tuli se punamekkonen täti ja muita tätejä ja setiä. Ne kaikki katteli mua ja nosteli. Mut kukaan muu ei mua niist pussannu kun se essutäti. 

Kuva Susanna Pöyhönen. 

Tän jälkeen mä pääsin taas sinne sisustettuun yksiöön hetkeks ja sit mamma pistikin mut sinne poikamiesboksiin. Heitti kaikkii sisustustavarat siltä yksiöstä meiän rapisevaan kassin. Elli-tätinkin tavarat pakattiin ja sit me lähdettiin. Nyt jouduin jo vähän käyttämään ääntäki kun yritin sanoo mammalle, että paina sitä kaasua nyt mul on jano ja vessahätä ja mä haluun jo kotiin. 

Päästiinhän me sit lopulta kotiin. Mamma siveli mut sellasella kosteella pyyhkeellä ja heitti taas mun yksiön sisustuksen siihen yhteen isoon koneeseen ja sit mä vähän lepäsin. Yöllä kyl kävin harjottelemassa vähän näitä näyttelytouhuja ja tyhjensin sen sohvan takana olevan catwalkin niistä tauluista ja kävelin siel. Oon kuullu kun on sanottu, että harjoitus tekee mestarin.  

Villejä viikareita

ja runsaasti söpöyttä

Viime perjantaina kävin Kermakupilla. Sehän tarkoittaa sitä, että nyt on aiheellista laittaa tähän söpöysvaroitus. Tästä eteenpäin vain omalla vastuulla. Tiedätte mitä tarkoitan! 

Tällä kerralla Bertta-tädin sydämen vei Täplätyttöjen Anni, joka ymmärsi hienosti Bertan halun olla olkapäällä. Stellan ja Neiti Ylpön koulutus on selvästi ollut hyvä ja tehokas! 

Kiitos isäntäväelle ja Annille mukavasta vierailusta! 

Ensimmäisestä vierailustani näiden aby-pentujen luona voi lukea täältä.