Näkökulma

ulkotarha

Ulkotarhaa on vaikea kuvata niin, että se näkyisi kokonaan. Kalansilmälinssillä siitä saa jonkinmoisen kuvan, parvekkeelta kuvattuna toisenlaisen. 

Tarha on ostettu entiseltä työkaverilta käytettynä ja on ollut tuossa jo yksitoista vuotta. Taitaa olla kohta entinen, joten täytyy ryhtyä säästämään. Tulevan ovi- ja ikkunaremontin aikana tarha täytyy siirtää. Toivottavasti kestää vielä sen. Ilman ulkotarhaa olisi vaikea kuvitella eloa tässä osoitteessa. 

Apua tarjolla

Sulo Salamatassu auttaa aina

Ovatko ikkunanne liian puhtaat? Kaipaatteko kotiinne taidetta? 

Kutsu apuun Sulo, tilanteessa kuin tilanteessa. Sulo auttaa aina. 

PS: Saattaa mummu ihmetellä mitä ikkunalle on tapahtunut...

Suku on paras

Kylässä

Kävin kylässä. Sulon Mesi-mammalla, Sipi-siskolla, Puolu-tätillä ja Telliksellä. 
Tuliaisiksi Sulo lähetti tyhjän pahvilaatikon pergolaan. Tuliainen oli vallan onnistunut. 

Puolu-täti.

Sipi-sisko.

Mesi-mamma murkinoimassa. 

Sipi-sisko. 

Kyllä poika sukunsa tuntee, pahvilaatikko oli mieluisa.

Mesi-mamma lähettää pojalleen hajuterveisiä puskemalla kenkiä ja laukkua. 

Minä en jaksa lakata hämmästelemästä Mesin ja Sulon yhdennäköisyyttä. Oikeassa etutassussa on hieman poikkeavaa kuviota, mutta muuten ovat kaksoisolentoja täplineen kaikkineen. Paitsi että toinen on emo ja toinen poika, toinen reilut kaksi kiloa suurempi. Yhtä mussukoita molemmat. 

Aamulla, iltapäivällä ja illalla

Partiossa

Viime torstain tapahtumien jälkeen, ei varmasti yllätä ketään, että kaksikko partioi aamuisin, iltapäivisin ja iltaisin h-e-r-k-e-ä-m-ä-t-t-ä. 

Satoi tai paistoi, tuuli tai oli tyyni. Ulkona on valpas kaksikko partioimassa, välillä niin piilossa saniaisten alla ettei meinaa nähdäkään. Sittemmin ei ole ollut saalistusonnea ja jos olisi, niin minä pidän ikkunan visusti kiinni, ettei tule toiste yllätyksiä sisälle. 

Huti (taas)

Parvekkeella

Minulla on riipputuoli. Yhtenä kesänä se pääsi parvekkeelle käyttöön, muina kesinä se on viennyt tilaa kaapissa. Ennen juhannusta ajattelin hemmotella kissoja ja ottaa sen esille. 

Olin varma voitostani. Onhan esimerkiksi lakanoidenveto ylivoimaisen ihanaa ja kyytiin saa helposti kaksi kissaa. Ja miten kävi? 

Tarvitseeko edes kertoa? 

Namun olen nostanut siihen kahdesti, kummallakin kerralla on ollut erittäin kiire pois. Kerran olen nähnyt, että Namu yrittää mennä siihen itse. On nostanut etutassut reunalle ja kun riipputuoli on liikkunut, on Namu kävellyt sen perässä. 

Sulon olen nostanut siihen myös kahdesti. Viihtyi pidempään kuin Namu ja kun Namu käveli ohi, oli siitä kiva Namua vähän täppäillä. Omia yrityksiä Sulolla ei moiseen vekottimeen ole. 

Että sellainen voitokas yritys tällä kerralla. 

PS: Jaa-has, saan näköjään pystykuvat vain joko vasemmalle tai oikealle, keskelle blogger ei niitä nyt suostu asettelemaan. Mennään sitten näin. 

Kertomus kadonneesta saaliista

Tämä tarina on tosi

Aika: torstai - lauantai
Paikka: Naukula
Lajityyppi: Trilleri

Paikassa nimeltä Naukula, elelivät Sulo Saalistaja, Namu Nappaaja sekä Mamma Mukavuudenhaluinen. Sattuipa sitten niin, että tuli torstai-ilta ja mamma halusi katsoa televisiosta potkupalloa. Mamma varautui tilanteeseen hyvin, Sulo Saalistajan ja Namu Nappaajan ulkotarhaan vievä ikkuna oli avattu, mamma asettunut makuulleen sohvalle lämpimän peiton alle. Näin oli tarkoitus viettää rauhaisaa koti-iltaa. Potkupalloa katsellen. 

Suunnitelmiin tuli kuitenkin pikainen muutos. Sulo ja Namu tulivat rintarinnan ulkotarhasta sisään, pysähtyivät olohuoneen matolle päät yhdessä lattialle katson ja silloin siitä livisti joku juosten keittiön kautta eteiseen. Hiiri. Onneton pieni hiiri, joka oli eksynyt kissojen ulkoilutarhaan. Hiiri, jolla ei selvästi ollut yhtään itsesuojeluvaistoa. 

Hiirtä jahdattiin ja se pakeni eteisen turkoosin lipaston alle. Kaksikko vahti ja valvoi, kunnes... Alati valppaan kaksikon silmäluomia alkoi painaa ja vikkeläkinttuinen hiiri livahti pois lipaston alta. Sitten alkoi mylläys, sohva oli tutkittava, kaikki paikat tutkittava. Mamma halusi pelastaa hiiren ja laskea sen vapauteen, vaan ei löytänyt, eikä tiennyt olisiko edes uskaltanut. Hiiri oli pelottava, ihan jättiläinen. 

Jossain kohdin iltaa mamma havahtui: "Ai niin, minähän bloggaan, missä kamera?" Siinä vaiheessa myllättiin sohvaa, ettei vaan hiiri sieltä kurkistelisi jos vähän sohvatyynyjä myöhemmin pöyhisin. (Terkkuja vaan S-sisko sinulle, jolle näin kävi!)

Sitten tuli yö ja myöhä ja potkupallokin oli jo loppunut. Hiiri pysyi piilossa. Ei siinä sitten auttanut muu kuin mennä yöpuulle. Kello oli paljon, ihan liian paljon. Muutaman tunnin jälkeen mamma havahtui, alakerrasta kuului kilinkolinkilinkolinkilinkolin. 

Namu Nappaaja heitteli tavaroita ympäriinsä, vaan hiirtä ei löytynyt. 

Perjantaiaamu koitti nopeasti, kahden torkun jälkeen puhelin ei enää herättänyt ja mamma nukkui pommiin. Hyppäsi suihkuun, puki vaatteet päälleen, ruokki Saalistajan ja Nappaajan ja lähti töihin. Hiirestä ei näkynyt jälkeäkään. 

Koitti ilta ja mamma tuli töistä. Ryhtyi etsimään. Ei havaintoa, jatkoi etsimistään ja etsi etsimistään. Sitten Sulo Saalistaja hyökkäsi keittiön kirjahyllyn alle, tuli sieltä hiiri suussaan ja sitten...... Sulo päästi irti. Hiiri livahti jääkaapin alle. 

Mamma joutui lähtemään kesken tilanteen Täplätytön kanssa Kermakupille, kaksikko jäi kotiin. Illan rientojensa jälkeen mamma tuli kotiin, mylläsi sänkynsä. Tarkasti, ettei saalista ollut tuotu sinne. 

Sitten koitti lauantaiaamu, kuollut hiiri pötkötteli olohuoneen matolla. Lähes samalla kohdin kuin mihin se oli alunperin laskettu. Mamma otti kuvan, järjesti hiiriraukalle asianmukaiset hautajaiset ja otti vihdoin kengät pois jaloistaan. 

Tarina ei kerro kuka hiiren sisälle toi, eikä tarina kerro kuka sen viimein listi. Mutta tämä tarina on tosi. 

Söpöysvaroitus-söpöysvaroitus-söpöysvaroitus-söpöys......

....varoitus

Olen ollut hurjan vaarallisessa tilanteessa. Olen ollut lähellä pyörtymistä, melkein tukehtunut sössötykseeni. 

Ettekä voi sanoa, ettei teitä olisi nyt varoitettu.

Varmasti ymmärsitte? Kävin kylässä Feronian kissalassa. Oi voi ja syvä huokaus. 

Naukulan kissaluku ei kuitenkaan ole kasvanut, eikä kotiinlähdön aikaan yksikään Feronian kissoista ollut livahtanut laukkuihini tai taskuihini, vaikka läheltä piti.