sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Ei mitään tekemistä

Kesähelteillä

Pitkästyminen kesähelteillä, aah, mikä ihana nautinto. 






Sulo on ainoa kissoista, joilla tuntuu olevan kuuma. Olen yrittänyt houkutella Suloa leikkimään vedellä ja jääpaloilla. Punatabby tyttöjä eivät helteet vaivaa, mitä kuumempaa sen parempi. Noomi ei vielä ole luopunut edes sylittelystä ja yötkin vietetään joko minun päälläni tai tiiviisti jalkoja vasten painautuneena. 

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Eriskummallinen lauantai

ja pienoinen valjashalvaus

Lauantai koitti Naukulassa aurinkoisena. Sulo valjasteli aamupäivällä takapihalla ja lieneekö tämä mamma siinä yhteydessä saanut jonkin sortin lämpöhalvauksen tai auringonpistoksen, sillä seuraavana valjastelemaan lähti Namu. Ihan vain siksi kun niin myrtyneenä katsoi Sulon ulkoilua ikkunan takaa. 



Namu on yrittänyt valjastelua muutaman kerran aikaisemminkin.Pentuna ja nuorena sekä talvella. Vaikka suurta suosiota valjaat eivät ole Namussa nostaneet, on hän kuitenkin ryhtynyt pyytämään ulos ihmisten ovista. Pientä valjashalvausta oli ilmassa tälläkin kerralla, mutta selvästi myös muut asiat kiinnostivat. 










Namu tuntui kovin tyytyväiseltä ja se on pääasia se.  

torstai 31. toukokuuta 2018

Tassupesulla

Paparazzi paikalla

Pakko pestä sääret ja tassut. 


Ja kaikki polkuanturoiden välit. 

Siis mitä! Paparazzi. 

No olkoon. 


En välitä. 


Voi hiiren viikset sentään!
Se on siinä vielä.

Ei se ketään muutakaan voi kuvata.

On se kyllä outo. 

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Väärä kotiintuloaika

Mammalla

Kahden vähän kiireisemmän työpäivän jälkeen tulin tänään kotiin jo kello viideltä. Kukaan ei ollut minua vastassa, eikä kukaan tullut minua vastaan vaikka kuinka huutelin. Pienoinen paniikkikin alkoi tulla. Onko joku rosvo käynyt varastamassa kolmikon? Vaan mitä vielä, kolmikko löytyi yläkerran kylpyhuoneesta. Noomi kylpyhuoneen tasolta, Sulo ja Namu lattialta ja minuun luotiin kerrassaan paheksuvia katseita. Häiritsin! Häiritsin pahemman kerran. Kylpyhuoneen katossa käveli kärpänen. 

Kuva ei liity tapahtumaan. 
Kannattaa siis tulla maltilla kotiin, eikä häiritä kissoja kesken tärkeän metsästyksen. Sittemmin kärpäsestä ei ole havaintoja, joko se pääsi karkuun tai joku sai rapsakan makupalan. 

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Valjastelija

pihalla

Takapihaa tutkitaan valjaissa innokkaasti, etupiha kiinnostaa myös. Kävimme siellä tutustumassa erääseen pihan pienokaiseen ja yllätyksekseni Sulo puski kaksivuotiaan tytön kättä hellästi. Tästä en kuitenkaan tohtinut kuvaa ottaa. 

Ihania tuoksuja. 





Kymmenen minuuttia riittää, Sulo saa siinä ajassa tiluksensa tarkastettua. Tehokas poika. 

lauantai 26. toukokuuta 2018

Pussataanko?

Äiti ja tytär

Noomi tykkää pussailusta. Kursailematta suoraan suulle. Noomi pussaa Suloa, Namua ja minua. Viimeisemmästä ei juuri ole kuvamateriaalia. 

Namu-mama?

Niin, kultaseni?

Mä tykkään susta.

Mä pussaan sua.

Muiskautus. 



Kuvateksti vaihtoehto nro 1: On muakin pussailtu!
Kuvateksti vaihtoehto nro 2: Eikä mennyt edes painiks! 

 Minua Noomi pussaa aamuin illoin, suoraan suulle. Ilman pusua ei voi nukahtaa eikä herätä. 



tiistai 22. toukokuuta 2018

Kuuma karhu

ja kuumempi punatabby

Naukulan versio elokuvaan Kissa kuumalla katolla olisi Kissa kuumalla karhulla. 






Tuleeko jollekin toisellekin mieleen, että Noomi rakastaa kuumuutta? 

Ja arvatkaa vaan missä Noomi nukkuu helteiset yöt? No, koko pituudellaan  jalkaani vasten. Siinä ei juuri peittoa tarvita.