Rakkaudella

Rakkaudella, 

sydämen muistoille, 

hopeisen pilven reunalle, 

paremmille metsästysmaille.

Pehmeille turkeille, 

polkuanturoille, 

mustille, punaisille, harmaille, 

raidallisille, yksivärisille. 

Ihan kaikille.

Kissoille, 

koirille, 

kaikille rakkaille.   

Onnille, Wilmalle, Helmille, Pelelle, Miskalle, Viljolle, Mustalle, Harmaalle, Onnille, Kaapolle, 

Kesäheinälle ja muille. 

Titinalle, Saanalle, Pyrylle ja Marulle. 

Hyvää pyhäinpäivää kaikille! 

Vuosi sitten

Muisto

Tänään on vuosi Helmin siirtymisestä paremmille metsästysmaille. 

Vuoteen on mahtunut paljon iloa ja surua. Niin minulla kuin ystävillänikin. Elämä vie eteenpäin, vaikka välillä nousee pala kurkkuun vanhoja rakkaita ystäviä muistellessa. 

Muisto

noin kymmenen vuoden takaa

Aamuisella blogikierroksellani luin uutisia Sulosta. Juttua lukiessani tuli mieleeni Helmin vastaava operaatio ja sen seuraukset. En muista olenko tästä koskaan muualla kuin jonkun blogiystävän kommenttiboksissa kertonut, joten ehkä nyt on aika. Jos toistan itseäni, niin yrittäkää kestää!

Helmi vietiin suhteellisen nuorena steriloitavaksi. Operaatio sujui hyvin, ja kotiin tultiin kauluri päässä. Hetken asiaa hämmästeltyään, keksi Helmi selkeästi kaulurinsa hyötykäytön. Tassulla raksukippo kumoon ja raksut kasaan lattialle. sitten töttörö raksujen keskelle ja rivakkaa päänheilutusta. Mukavasti raksut levisivät ympäri asuntoa ja niiden perässä oli niin kiva juosta ja metsästää parhaimmat makupalat suuhunsa. Tämä kun toistui useita kertoja päivässä, niin töttöröstä eroon pääseminen ilahdutti loppujen lopuksi enemmän minua kuin Helmiä!

Sinänsä ajankohtainen juttuhan tämä on, koska operaation tarve huomattiin ensimmäisen kerran pääsiäisenä 2004.

Kuvassa Wilma ihmettelee mikä tuohon pikkuseen nyt on mennyt, ja Onni kävelee kyllästyneenä pois paikalta. Helmi Hempukka oli Onnin kimpussa koko ajan ja kyllähän se nyt vähemmästäkin tympii.

Oikein hyvää ja rauhallista pääsiäistä kaikille!

Mitäs nyt tekisi?

Mamma valokuvaa

Välillä kun otan kameran esiin ja ryhdyn kuvaamaan Helmiä, tulee minulle sellainen tunne, että Helmi oikein miettii mitäs sitä pitäisi tällä kerralla tehdä.

Tällä kerralla kirjastokissa päätyi haistelemaan kaktusta. Tätini sanoo tuota käärmekaktukseksi. Talvisin se elää kirjaston ylähyllyllä ja kesäksi siirtyy aina parvekkeelle.

Kirjaston nurkassa nököttävä näköalatorni on nyt yksi Helmin lempipaikoista. Se kuului ennen Wilmalle. Kuten myös koko kirjasto. Näköalatornilla on historiansa ja osa siitä liittyy myös jouluun. Siitä vaan klikkailemaan sanoja Wilmalle, kirjasto, historiansa ja jouluun, niin pääsee tutustumaan kirjastokissaan ja näköalatorniin.

Omistajan elkein

Helmi

Helmi oli kotiin tultuaan (elokuussa 2003) varsin omistushaluinen tapaus! Tämä kuva, jonka julkaisemista olen yrittänyt ymmärrettävistä syistä välttää, on mielestäni hyvä osoitus siitä. Minun vatsa- ja kylkimakkaroitteni päällä oli paras paikka olla!

Kerran aikaisemmin muistelen julkaisseeni kuvan Helmistä käsivarrellani, mutta sitä ei nyt tähän hätään löytynyt. Nykyään ei Helmi sylissä viihdy.

PS: Sitten voisi myös miettiä, miten olen päätynyt tuon väriseen kotiasuun?

Jotain samaa

jotain eroa

Kun kerran muistellaan menneitä, niin silloin pitää muistella kunnolla! Ei muuta kuin vanhat valokuvat esiin ja ennen julkaisemattomia kuvia eetteriin.

Pirpana lienee ehkä tunnistettavissa yllä olevissa. Huomioitavaa on, että neliraajakynsienhoitoväline oli käytössä jo tuolloin! Ihan vauvaikäisestä lähtien. Kun ikää tulee lisää, kannattaa miettiä valaistusta ja myös ehkä verhon peittävyyttä.

Ihan yhtä hehkeältä näyttää? Kuvien välissä aikaa on kulunut reilut kahdeksan vuotta.

Lähes vuosi sitten

RIP Wilma Ilona Naukula

Aika kuluu hurjaa vauhtia. Muutaman päivän kuluttua on jo vuosi kulunut Wilman äkillisestä poismenosta. Minä epäilen, että Wilma pitää nykyään lystiä Saaripalstan Viljon kanssa. Saattaa ehkä yrittää vähän komentaakin, se kuului tapoihin.

 Onnin kanssa vahdissa.

 Wilma nauttimassa eduistansa.

 Viimeinen saalis ulkotarhasta.

 Kirjastokissa.

Rakas raitapaita, Wilma Ilona Naukula.

Kyllä vai ei?

Kerro, Helmi, kerro

Olemme asustelleet Helmin kanssa kaksin vasta vajaan viikon. Se on lyhyt aika se. Olen kuitenkin ryhtynyt jo pohtimaan pitääkö Helmin saada kissakaveri. Helmi ei ole koskaan ollut ainoana kissana. Eläinsuojeluyhdistyksestä (omasta pesueestaan) Helmi tuli kahden kissan talouteen.

Kun tässä aamutuimaan googlailin asiasta, olin kirjoittanut hakusanaksi "kissalle kaveri" (ei ole kovin lennokas haku, tiedän!). Helmi tuli viereen ja lisäsi hakukenttään numeron 1. Hmm...sepä pulmallista! Ilmoittiko Helmi haluavansa olla ainoa kissa vai ilmoittiko haluavansa yhden kaverin? Kysyin tätäkin sitten Helmiltä ja Helmi lisäsi hakukenttään sen ykkösen perään liudan numeroita neljä. Eli ei Helmi ainakaan neljänä kissana voi olla, enkä usko, että haluaisi 144444444444444444444444444 kaveria. Vai haluaisiko? Tämän tiedonannon jälkeen Helmi käveli ylväästi pois kirjoituspöydältä, joten lisääkään en voi kysellä.

Mikäli hankin Helmille kaverin, sen täytyy tapahtua nopeasti! Olen kotona toistaiseksi ja takaisin töissä kahden viikon kuluttua. Seuraavasta lomasta ei sitten olekaan tietoa. Tässä olisi seuraavat kaksi viikkoa aikaa totutella mahdollista uutta tulokasta Naukulan tavoille, vaikka se suurin työ tulisi kyllä tietenkin Johatajatar Helmille.

Tapahtui sitten niin tai näin, Wilman muisto säilyy sydämessä ikuisesti.

"Tiedän mitä haluan, mut mammapa joutuu vain arvailemaan."

Kotona

Kiitos Tasha ja Kissasirkus

Viime aikoina sanat eivät ole riittäneet. Ne eivät riittäneet eilisiltanakaan kun Tasha vieraili Naukulassa ja toi upean, upean maalauksensa Wilmasta. Maalaus oli myös kehystetty kauniilla sinisillä kehyksillä. Kerrassaan uskomattoman ihanaa saada tuollainen maalaus Wilmasta oman kodin seinää koristamaan nyt kun Wilmaa ei enää ole.

Maalaus pääsi Naukulan aulaan ja siitä näen sen usein. Oikea paikkahan sillä olisi toki kirjastossa Wilman lempipaikan näköalatornin yläpuolella, mutta pelkään, että aurinko tekisi sille tepposet. Sellaista en suinkaan halua. Aulan matto oli toinen Wilman lempipaikoista ja siinä se nyt on. Ihan lähellä.

Kiitos vielä kerran Tasha. Sanat vain eivät riitä kiittämään tarpeeksi.