Ettei ne nyt vaan eksyis...

Vuoropuhelu

Hertta: "No nyt ne meni, ettei nyt vaan eksyis?"
Noomi: Äääh, Sulo tuntee kyllä meiän pihan vaikka vähän hämärtää.
Namu: Osaa sitten tuoda mammankin kotiin."

Naukulan tyttökuoro: "No nyt ne tulee!"

Talvikaudella Sulon satunnaiset valjastelut jäävät vapaapäivien varaan. Pimeällä en oikein uskalla lähteä, kun pihapiirissä asustaa muutama pupu ja onhan täällä irtokissojakin nähty. Viime viikolla kuitenkin rohkaistuin ja vaikka oli jo vähän hämärää, niin lähdin ulos. Sulo nautti pakkasesta ja pötkähteli milloin minnekin. Tytöt olivat huolissaan, eniten ehkä Hertta. Punatabbytytöt tietävät jo, että aina me takaisin löydetään. 

Kylässä

Pinkkitassun Priscilla eli Pihla

Reilu viikko sitten kävin kylässä Noomin ja Santerin tyttärellä Pihlalla. Olin hakenut Hartsan sturdin lainaksi Pihlalle rotukissojen esittelynäyttelyyn ja vein sturdin Pihlalle tutustuttavaksi jo ennen näyttelyä. 

Saapuessani paikalle ei kestännyt kuin hetken ennen kuin Pihla nosti tassunsa polvelleni ja katseli kasvojani tarkoin. Olen varma, että hän tunnisti minut. Syntymäkotinsa mamman. Hartsan sturdi otettiin vastaan kiinnostuneena ja se tuntui miellyttävän kovin. Myös yläpeti, jota Hartsa harvoin käyttää. 

Pihla kävi tutustumassa näyttelytouhuun ja tarvitsi sitä varten oman näyttelyhäkin. Itse näyttelyssä Pihla oli oikein reipas tyttö. Eläinlääkärin tarkastuksessa lähti tosin pöydältä karkuun, mutta saatiin kiinni nopeasti. 

Pihla harrastaa akvaarionhoitoa, eikä ainakaan vielä ole aloittanut uimaharjoituksia.  Lisäksi hän on aktivoinut emäntänsä ja yhdessä he harrastavat lelujen tiputtamista ja noutamista. Pihla tiputtaa ja emäntä noutaa. Ihana Pihla. 

Vuoropuhelu

Mummu ja tyttären tytär

Hertta: "Mummu, sulla on kissan kuva sun niskassa." 

Namu: "Ja sulla on kolme sydäntä. Kaksi sun turkissa" 

Hertta: "Missä, emmä vaan nää." 

Kissaterapiaa

surun keskellä

Kissat tietävät, että surun keskellä ihmistä on hauskuutettava ja lohdutettava. Niin on täälläkin. Kaikki ovat taituroineet tavalla tai toisella, kuviin asti on päätynyt Hertta. Tai no, sanotaanko vaikka, että kuvissa on Hertta. 

Hertta on ilmeisesti sellainen myöhäisherännäinen kissa, että on vasta nyt keksinyt verhot ja niiden hauskuuden. Lisäksi hän on kovin oppivainen tyttö ja on oppinut mummultansa Namulta, että radion päällä on kiva kekkuloida ja itse asiassa radionkin takana on verho. 

Video on tarkoituksella kuvattu noin päin, sillä se löytyy myös instan storystä. 

Nuku hyvin, Anna

Suru-uutinen

Zepander, Zepa, Ana, Anna, edesmenneitten Mustan ja Harmaan, uudessa kodissaan asuvien Ilonan ja Zetorin ihminen on poissa. Anna nukkui pois eilisiltana 16.2.2020 kello 23.30 viimeisten aikojen kodissaan, Terhokodissa. 

Tutustuin, niin kuin moni muukin, Annaan netin syövereissä, blogistaniassa. Ihastuin Annan käyttämään värikkääseen, sujuvaan kieleen ja tapaan olla oma itsensä tilanteessa kuin tilanteessa. Kohdata asiat sellaisena kuin ne eteen tulivat. Ensimmäisen kerran tapasimme pikapikaa Elielinaukiolla, minä olin bongannut Annan elokuvaharrastuksen ja olin lahjoittamassa VHS:ni pois, muutama leffa kelpasi Annalle. Jotta tunnistaisimme toisemme, Annan kertoi pituutensa, ulkotakkinsa värin ja että hänellä on vihreä härpäke takissansa kiinni. Löysimme toisemme helposti. Siitä se sitten jotenkin lähti, ystävyytemme. Vierailimme toistemme luona, kävimme brunsseilla, Hvitträskin joulumarkkinoilla tapaamassa yhteistä ystäväämme Sailaa, Paulalla katsomassa kissanpentuja, Porvoossa retkellä, Uunisaaressa ja erinäisissä kissablogitapahtumissa sekä kylässä kissabloggareiden luona. 

Elokuussa 2015 Anna soitti minulle poikkeuksellisesti töihin ja kysyi, pystynkö viemään hänet työterveyslääkärille työpäiväni jälkeen. Pystyin minä ja sen käynnin jälkeen oli selvillä, että Anna joutuisi pikapikaa sairaalaan. Kävimme Annalla, pakkasimme kissat ja Annan tavarat. Kissat tulivat silloin ensimmäiselle hoitokerralle Naukulaan. 

Toisen kerran Ilona ja Zetor päätyivät Naukulaan vuonna 2016 kun Anna joutui suureen leikkaukseen. 

Kolmatta kertaa ei tullut. Anna tiesi, että seuraava sairaus tulee olemaan se viimeinen ja hän järjesti Ilonalle ja Zetorille erinomaisen kodin Ilonan ensikodista. Joulukuussa kävin pakkaamassa Annan kanssa Ilonan ja Zetorin tavaroineen ja niin he lähtivät matkaan. Sen jälkeen pakkasimme Annan tavarat Terhokotia varten. Ajaessani häntä tavaroineen sairaalaan vielä yhdeksi yöksi, en sitä ilman kyyneleitä pystynyt tekemään. Anna lohdutti sanoen: "Hei, joskus meidän kaikkien on täältä lähdettävä." 

Anna hoiti asiansa loppuun asti hienosti, niin, että tästä tilanteesta olisi mahdollisimman helppo jatkaa. Tänään kävin katsomassa levollista, kaunista Annaa vielä viimeisen kerran. Tyhjensin hänen huoneensa Terhokodissa ja löysin sieltä vielä viimeiset ohjeet ja muistiinpanot. Niitä olin saanut jo hyvän aikaa. 

Annan sanoin: "Et sitten sano, että kamppaili syövän kanssa. En mä mitään kamppaillut, mä vaan elin sen kanssa." 

Ylätassut Anna, ylätassut! Nuku rauhassa. 

Hartsalla ja Hugolla

Pinkkitassun pojat 
punatabby Pinkkitassun Harvey (EUR d 22) ja sininen Pinkkitassun Siegfried (EUR a) 

Kävin viikko sitten kylässä, Namun hurmuri veljellä Hartsalla. Joku saattaa varmasti muistaa senkin, että Hartsalle ja HelmiOrvokille syntyi jälkeläisiä? Kunnon herrasmiehen tavoin Hartsa tunnusti isyytensä ja meni jopa niin pitkälle, että otti yhden pojan asumaan kanssaan. Tässä siis Hartsa ja Hugo, isä ja poika. Namu on veljestänsä luonnollisesti kovin ylpeä ja onnellinen täti Hugolle. 

Hugo, tuo täti on ottanut musta paljon kuvia ja on käynyt kerran katsomassa sinuakin pentuna. 

Nyt sillä on näemmä tuollainen salamalaitekin kamerassaan. 

Joo, Namu, mä tiiän että sä teit viis punasta. 

Mutta mä ajattelin, että sininen ois kans hyvä väri. 

Tein siis yhen sellasen. 

Kiva on kaveri, tottelevainen ja oppivainen. 

Ensimmäisestä yhteisestä päivästä lähtien Hartsa ja Hugo ovat olleet erottamattomat. Kuin kaksi marjaa, mustikka ja mansikka. Hartsan väri on punainen (d) ja kuvio tabby (22), Hugo on sininen (a). 

Outo olo

Hertalla

Hertta: "Äippä, hei, mulla on ollu vähän outo olo vatsanpohjassa ja 

sit mun tekee vaan mieli sanoo koko ajan kurrr kuuurrr kurrr ja 

sit mä pyörin selälläni nii ja

 sit Sulo on musta yhtä äkkiä ihan sika komee."

Noomi-äippä: "Hyvänen aika, 

vasta hetki sittenhän sinä olit nisässä kiinni ja

 nyt sinusta on kasvanut nainen." 

Hertta: "Mutta sitten ku tää outo olo menee ohi, 

niin pääsenkö mä taas nisälle?"