Kirje Artulle

Omasta kodistaan

Arttu on saanut jo hyvän aikaa sitten kirjeen tulevan kotinsa kissakaverilta, Figolta. Niin, siltä blogistaniasta tutulta Figolta. Koska asia on nyt Hennan, Figon ihmisen, taholta Instagramissa uutisoitu, voin minäkin tämän täällä kertoa. 

Olen lukenut kirjeen Artulle muutaman kerran, jotta viesti varmasti menee pienen kissanpojan päähän. Eikö kertaus ole tässäkin opintojen äiti? 

Tykkääköhän se Figo musta? 

Taaimmaisena Arttu, keskellä Milo ja etummaisena Pena. 

Ei ole enää montaa viikkoa siihen, kun pikkupojat muuttavat. Maanantaina tuli 12 viikkoa täyteen ja Kissaliiton uusi luovutusikähän on 14 viikkoa. Täällä menee vähän yli, koska poikien täytyy saada vielä vahvistusrokotus ja sopia luovutusaika kasvattajan kanssa. 

Ihmelääke

Madotukseen

Pinkkitassun pojat ja muut täällä syntyneet ja kasvaneet pennut on madotettu kolmen ja kuuden viikon ikäisinä Mirrixillä ja yhdeksän ja nyt 12 viikon ikäisinä Axilurilla. Mirrixin antaminen pienille on ollut helppoa (kunhan saa suun vaan auki) ja tahnan työntäminen kitalakeen sujuu hyvin. Emon kanssa toki hieman hankalampaa kun Mirrixiä joutuu kuitenkin laittamaan isommalle kissalle aikalailla. 

Axilurin kanssa on ollut hieman haasteellisempaa. Ensin saa tarkkaan laskeskella kuinka paljon kukin sitä tarvitsee ja sitten sopivan määrän antaminen on ollut haasteellisempaa kuin pillerin antaminen isoimmille. Edellisten pentujen aikaan sain neuvon liottaa Axiluria veteen ja antaa ruiskulla. Se toimi suhteellisen hyvin. Edellisen madotuksen aikaan keksin ihan huippujutun ja vielä ihan itse! 

Edelleen liuotan Axilurin veteen ja pilleristä (tai nyt jo kahdesta) tahnan, jonka jaan painon mukaan Hertalle ja pojille. Sen jälkeen liotan sen uudelleen veteen ja sekoitan herkkumaitoon! Ja kas, kaikki hoitavat lautasensa putipuhtaiksi ihan itse. 

Yllä olevassa videossa pojat ovat jo herkkunsa saaneet ja Hertta näyttää miten homma hoidetaan. Suurin ongelma onkin nyt ollut se, miten saan valmistettua annokset kaikille niin ettei kukaan saa enempää kuin tarvis. 

Puuhakasta

Sunnuntaita

Täällä on puuhasteltu vaikka ja mitä. Siksipä kaikki työnjohtajat nukkuvat ja tämän mamman suunnitelmissa on kohta siirtyä sohvalle telkkarin ääreen. Yleensä niin tehdessäni talouden aikuiset kissat haluavat ulos ja sisään ja ulos ja sisään kertaa ainakin sata. Kaikki vuorotellen ja koko ajan. Ei ainakaan pääse kangistumaan. 

Pysyyhän vetreänä meidän mamma. 

Leppoisaa sunnuntai-iltaa! 

Poseerausta, pojat

Ryhmäkuvia

Kuvien ottamisessa kissoista on haasteita, puhumattakaan ryhmäkuvista. Tästä triosta ryhmäkuvia on kyllä saanut, mutta laatu ei aina vastaa odotuksia tai toiveita. Ja sitten kun on tarkkoja kuvia, niin sitten...

Äiti, miksi sinulla on niin isot korvat?
En tiedä, teidän mekastuksenne kuulisi kyllä pienemmilläkin. 

Virnistelijä Arttu, poseeraaja Pena ja helikopterikorva Milo. 

Mutta hei, hauskaa on silti! Onnistumisen pakkoa kun ei ole ja näistäkin kuvista aistii tunnelman. 

Milo ja osa Penaa

Arttu ja Penan häntä

Kuvien ottamisessa on hyvä käyttää apuvälineenä vaikka huiskaa. Silloin tosin saattaa olla toisenlaisia haasteita. Pinkkitassun kasvattajan olkapäällä Milo ja kuvattavana Pena. Tämä mamma heilutteli huiskaa helpottaakseen kuvausta. 

Kellallaan

Vieraita Naukulassa

Mikä kestää kolmekymmentä sekuntia? Se on aika siihen, kun Sulo havahtuu Puolu-tätinsä tuleen kylään ja on kellallaan massutäplät kohti kattoa olohuoneen lattialla. Joskus minä vielä muistan tämän videoida. Nyt en. 

Parhaan ystävän kanssa voi myös vaihtaa kuulumisia tarhassa muiden viettäessä aikaa sisällä. Ja koska Puolu on kuitenkin Sulon täti, niin pitihän se pyllykin tarkastaa. 

Perheen naiset ovat jo tottuneet tähän suhteeseen, mutta pikkupojilla riitti ihmettelemistä kun Puolu-täti pörhälsi sisään. 

Parvekkeella

Ritilähylly

Kuulun yhteen FB-ryhmään, jossa ihmiset jakavat kuvia ja tietoa turvallisista kissatarhoistaan ja parvekkeistaan. Jo keväällä löysin erittäin kiinnostavan kuvan. Kuvassa lasitetun parvekkeen yhden ikkunalasin tilalle oli viritetty tukeva ritilähylly. Sen ostopaikkakin oli mainittu ja koska tässä suhteellisen lähellä on kyseinen kauppa ajelin sinne eräänä päivänä siinä toivossa, että löytäisin kyseisen tuotteen. Löysin! Ja mikä ilahduttavinta, se sopii näihin mittoihin kuin nakutettu. Se on tukeava, eikä sitä saa pois taitavinkaan tassu. Se solahtaa parvekelasien uriin täydellisesti. 

Kyllä meidän nyt kelpaa paistatella päivää parvekkeellakin. Sen vielä sanon, että se henkilö kuka tämän on ensimmäiseksi keksinyt on nero! 

Tukevia ritilähyllyjä löytyy varmasti kaikista rautakaupoista. Meidän ritilämme on Lundbergs ja se on ostettu Bauhausista. Hintaa tälle huimalle parvekkeen kohennukselle tuli 25 euroa. Mikäli innostuit, niin muista tarkastaa, että ritilä pysyy paikallaan tukevasti! 

Ensimmäinen tarkastus

ja se siru

Keskiviikkona kävimme eläinlääkärintarkastuksessa. Pojat saivat rokotuksen ja sen sirun (mikä pitäisi olla pakollinen muillekin kuin rotukissoille). Lyhyt automatka sujui omassa kuljetuskopassaan ja Hertta-emo oli tukena ja turvana toisessa kuljetuskopassa. Matka sujui hyvin, niin myös tutkimukset. Kukaan pojista ei ihahtanutkaan, ei sirutuksessa, eikä rokotuksessa.  

Arttu. 

Pena. 

Milo. 

Artunkin piti katsoa hännän alle ja ihmetellä mitä sieltä piti etsiä.
(Tunnusteltiin kivekset) 

Yritin etsiskellä netistä tietoa eri eläinlääkäriasemilta kuinka paljon kissan sirutus maksaa. Osa kertoi hinnan, osa ei. Jäin pohdiskelemaan tätä. Olisiko mahdollista, että jos kaikki Suomen eläinlääkäriasemat ilmoittaisivat sirutuksen hinnan, kuluttajat löytäisivät tiedon helposti ja pystyisivät tarkastamaan kuinka paljon se sirutus oikein maksaa? Niin ettei kukaan pystyisi väittämään, että kissaa ei ole sirutettu sen sirutuksen kalliin hinnan vuoksi? Pitäisikö olla yhteydessä eläinlääkäriasemiin? Mikä olisi paras keino? Mitä kaikkea me, sinä ja minä, voisimme tehdä mielikuvan muuttamiseksi?