perjantai 23. kesäkuuta 2017

Lemmikkiblogien top 10

ja sisällöntuottajat

Uskomatonta, mutta totta. Naukulan Kerho -blogi on valittu kolmatta kertaa Suomen lemmikkiblogien top 10 -listan ensimmäiselle sijalle. Listauksen tekee Cision Finland. 

Siis mitä me voitettiin?

Tiedon minulle toimitti ensimmäisenä kanssabloggari Oulusta, Pikku Punapippurin Äiti. Onnea Äiti ja Pikku Punapippurin valtakunta hopeasta! Sitten kävin katsomassa Naukulan sähköpostia ja sieltä löytyi virallinen ilmoitus Cisionilta (ja pari muutakin viestiä, kröhöm).

Tieto listauksesta tuli yllätyksenä, ensimmäisen ja toisen listauksen välillä kun oli kaksi vuotta. Nyt vain vuosi. Tällä kerralla Naukulassa oli juhlan tuntua, sillä ehdin kuin ehdinkin käymään postissa. Olin bongannut varsin tukevanoloisen kiipeilypuun Kermakupilla edellisviikonloppuna ja heti seuraavana aamuna tein tilauksen. Toimitus oli supernopea! 

Ruusu tässä, moi!
Esittelin meidän uuden puun erinomaisesti,
mulle kuuluis provikat.
Kuivattu kana käy hyvin, kiitos.  

 Kiipeilypuun kasaamisessa toki on aina omat haasteensa. Vaikka minä mamma osaisinkin lukea kokoamisohjeet, jostain niitä vaikeuksia silti aina ilmaantuu. Tilanteesta riippuen yleensä yhdestä kolmeen. 

Miten niin ei ole valmis?

Mä luulen, että tää on mun?

Toisaalta, eti tätä vanhaa huojuvaakaan voi hävittää?

Kiipeilypuu sopii sille suunniteltuun paikkaan enemmän kuin hyvin!

Vanha huojuva löysi paikkansa toiselta puolen kirjaston tuolia. 

Asiaa hieman harkittuani, päätin,
että kirjahyllyn päältä on hyvä ottaa pois särkyvät tavarat
ja sjjoitin sinne kissanpesän.


Kato, tääl on tällainen pallo.
Mä voi laittaa sen vaiks mun korvaan. 

Ja sit täällä voi roikottaa tassuaki. 

Oho. Tuol on mun pesä! 

Mun täytyy vähän laskea tätä nyt ja niitä tunnustusjuttuja kans.
Mä oon siis voittanut 3 kertaa.  


Namu on voittanut 2 kertaa. 

Ja Noomi vaan 1 kerran.
Oho, siis mä oon voittanut eniten. 

No nih, nyt Namu perintöprinsessa tuli tänne häiritsee
mun laskuja.

Siis MÄ oon voittanut. 

Onnittelut kaikille kanssabloggaajille! 
Kiitos lukijoille! 
Ja kiitos rakkaille sisällöntuottajille! 

Herkistyin, mykistyin ja riemastuin sijoituksesta! 

Kiitos kaikille. 


Aikaisemmista sijoituksista olen kertonut täällä ja täällä

39 kommenttia:

  1. Onnea Naukulaan !
    Ykkössija on enemmän kuin ansaittu eikä vähiten loistavien ja ihanien sisällöntuottajien ansioista. Joita sitten Naukulan Mamma laadukkaasti taltioi blogiin <3 Me tykäkään !

    Komea puu, muuten. Ehkäpä oli oikea päätös poistaa ne koriste-esineet pois ... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos!

      Epäilen myös, että koriste-esineiden uudelleen sijoittelu oli tarpeen. Vaikka kukaan ei vielä ylhäällä ole käynytkään?!

      Poista
  2. Onnittelut! Turhaan ei voitto tullut, kyllä tämä on niin kiva blogi ja kissa on mahtavia juttuineen.
    Hieno uusi kiipeilypuu.
    Iloista juhannuksen aikaa koko poppoolle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille ihanasta blogista! Sekä maanmainioille sisällöntuottajille että ansiokkaalle naukulankirjeenvaihtajalle, Mammalle! Onnea myös iso laatikollinen!

    Hieno puu myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin se jäi sanomatta, että älä Noomi laita palloa korvaan! Korva ei ole pallonsäilytyspaikka lainkaan!

      Poista
    2. Kiitos, kiitos! Kiitos teille. Noomi ei ole ihan vielä sisäistänyt tuota pallojuttua. Tuntuu sopivan hyvin korvaan.

      Poista
  4. Voi, onnea teille. Ensinnäkin onnittelut Mammalle ja lisäksi triplavoittaja Sulolle, tuplavoittaja Namulle ja voittaja Noomille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihmeellinen juttu, että Sulo osaa noin tarkasti laskea.

      Poista
  5. Onnea teille kaikille! Voitto on enemmän kuin ansaittu, te ootte niin ahkeria ja mahtavia tyyppejä. Ja uusi puu sopii hienosti teidän uusien vaaleiden ikkunankarmien kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Minustakin puu sopii tuohon kuin nakutettu.

      Poista
  6. Onnea teille kaikille, jotka tätä blogia "kirjoitatte".♥♥ Ja miten hieno uusi kiipeilypuu.
    Hyvää juhannusta Naukulaan♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiipeilypuu on hyvä, ainakin minä tykkään.

      Poista
  7. Hienon tolpan saitte palkintona listaykkösen sijoituksesta!! Kuka saa nukkua yläpesässä? - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiipeilypuun yläpesään suhtaudutaan vielä hieman varauksella...

      Poista
  8. Lämpimät onnittelut! Naukulassa sattuu ja tapahtuu, sijoitus ei ole ihme eikä mikään. Viimeisen vuoden aikana olemme saaneet seurata esimerkiksi ihanan pentueen syntymää ja kasvamista ♥
    Kohta mamma ei itse mahdu kirjastoonsa :-D Tai jossain vaiheessa, kun uusi kiipeilyteline oli keskellä lattiaa, näytti epäilyttävästi siltä. Ja sitten uusi teline vaan solahtikin paikalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä Pinkkitassun N-pentueella saattaa olla tässä tassunsa pelissä. Puu sopi nurkkaan kun olisi sinne tarkoitettu.

      Poista
  9. Onnittelut sisällöntuottajille, olipa kenelläkin kuinka monta voittoa tahansa ja Mammalle! Hieno blogi on saanut jälleen arvoisensa tunnustuksen :)

    Uusi kiipeilypuu on komea ja kuin astinlauta hyllyn päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi! Ja rapsutukset sinisille.

      Poista
  10. Sulo osaa laskea erittäin hyvin! Onnittelut kaikille voittajille: yhden, kahden ja kolmen kerran. Teillä on tapahtunut niin paljon hienoja juttuja ajan mittaan, että sijoitus ei o mikään ihme, kuulkaas! Uusin hieno juttu tuo kiipeilypuu, joka on kovin nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nätti, tukeva ja edullinen. Käsittämätön kombo! Kiitos onnitteluista.

      Poista
  11. Onnea listasijoituksesta!
    Tuota kiipeilypuuta olen kuolannut, mutta olosuhteiden pakosta jää vieläkin kuolailun asteelle, vaikka täällä upeat esittelijät tekevätkin hyvää työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kiipeilypuuta voi kyllä suositella!

      Poista
  12. Onnea onnea onnea onnea, jokaiselle oma!
    Me ei ollenkaan ihmetellä, että Naukula voitti jälleen kerran, olihan tässä vielä kruununa pentusten kasvutarina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ja vielä kerran kiitos!

      Poista
  13. Tuli voitto oikeaan osoitteeseen. Onnea Sulo, Namu,Noomi ja tietysti Mamma, joka osaa puhua kissojen kieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, kyllä täällä opetellaan kissojen kieltä tukevasti tassujen alla.

      Poista
  14. Onnee! Joo, ja ihan ansiosta komeilette kultasijalla. Me pualestamme pudottiin listalta ja ainoona mäyräkoiraplokina komeilee Iivari.

    VastaaPoista
  15. Ansaittu voitto 👌😁
    Ihan on pakko aina kurkata mitä Naukulan väki on keksinyt 😻

    VastaaPoista
  16. Onnittelut ansaitusta voitosta! Mammalla on taitoa ja hurmaavia sisällöntuottajia.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, sisällöntuottajat ovat kyllä erinomaisia! Mammalla helppo työ.

      Poista
  17. Paljon onnea! Ihana puu teillä naukulat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puu on ihana! Vaikka sitä ei vielä olekaan oikein omaksi otettu.

      Poista
  18. Paljon onnea ykkössijasta! Täysin ansaitusti. Etenkin iso hatunnosto siitä, että vaikka alkuvuosi onkin ollut vähän hiljaisempaa aikaa kissablogien puolella, teillä kirjoitustahti on pysynyt tiiviinä ja sisältö laadukkaana. :)

    VastaaPoista
  19. Onnea huipuimmasta listasijoituksesta! Kiitämme sisällöntuottajia hyväntuulentuomisesta ja mammaa taidokkaasta taltioinnista! :)

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.