tiistai 30. heinäkuuta 2013

Ulkoilua

ja normaalia eloa

Täällä ollaan selvästi toivuttu matkan aiheuttamasta rasituksesta! Oma koti tuntuu Helmistä erityisen mukavalta ja ulkoilu myös. Vaikka heinät ovat aika huonossa jamassa helteiden takia, täytyy niitä silti käydä katsomassa aamupäivisin. 


Myös puskissa tuntuu olevan elämää ja Helmin täytyykin tarkkaavaisena katsoa mitä tapahtuu. Olisivatkohan hiiret liikenteessä?

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Nenähaaste

Täplätytöiltä

Lomamme aikana Täplätytöt ovat laittaneet alulle nenähaasteen ja kun innoittajana oli toiminut Sijaiskodin Myrsky, niin pakkohan tähän on osallistua! 


Tuo nenä onkin kulkenut viimeisen vuorokauden kovin lähellä mammaa.  Lisäksi sen omistaja on hurissut hurisemistaan, käynyt herättelemässä tämän talouden unikekoa ja ollut muutenkin kovin tyytyväinen. Helmin motto tänä aamuna on ollut: Niin hyvää ettei sanotuksi saa! 

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Äh, äh

Kotona

Olemme kotiutuneet. Matkamme menivät hyvin. Helmin vierailu Porvoossa oli sujunut hyvin (pieniä pissavahinkoja lukuunottamatta) ja niin myös minun vierailuni Ranskassa, Joignyssä, Pariisissa ja Joignyn lähikaupungeissa. 

Kotiin päästyämme olen kuullut Helmin mielipiteen, joka kuuluu suurin piirtein näin: "Äh, äh, äh." Asiaa on paljon ja hurina kovaa. Tällä kerralla ei edes menty telkkarin taa piiloon kun kävin tänä aamuna pienen matkailijan kotiin hakemassa. 

"Nyt mä kyllä tarkkailen sua ettet lähe minnekään." 

Kommentteihin palaamme myöhemmin, sitten kun tämä tietokone lakkaa temppuilemasta. 

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kuka käskee

ja kuka tottelee?

Pakkohan sitten tänne oli vielä nämäkin kuvat arkistosta laittaa! Näistä käy hyvin selville tyttöjen valtasuhteet. Kuvat ovat joululta 2005. 

Helmi: "Mamma, saanko mä mennä Wilman viereen?"

Helmi: "Mä yritän varovasti."

Wilma: "Mitä sä siihen tulit. Tarvitaan hajurako." 

Helmi: "Onks tää hyvä? Saanks mä nyt olla tässä sun kaa?" 

Wilma: "Tajuutsä? Se tuli mun tontille. Ihan ihoon kiinni." 

Eipä sitten ihme ollutkaan, että kun Helmistä tuli Naukulan Valtiatar, halusi hän pitää paikkansa yksin. 


keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kerta kiellon päälle - arkistoista

Päiväunilla

Kolmen kissan kanssa elo sujui hyvin. Harvemmin kuitenkaan tällaisia yhteisiä päiväunia samassa paikassa otettiin. Onni nukkui yleensä saunassa ja sai välillä kaverikseen Helmin. Wilma nukkui tuoleilla, sängyillä ja lattialla. Siellä missä nyt kulloinkin sattui neitiä huvittamaan. 






Kuvat ovat Naukulasta silloin kun täällä vielä asui mies, seinissä olivat vanhat tapetit ja sänkykin oli vielä alkuperäisessä värissään. Tyynypaikka oli näköjään jo silloin Helmin! Se on säilynyt. 

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Lisää arkistomateriaalia

Mutta kuka kolmesta oli pomo?

Tarvitseeko tätä nyt edes kysyä? Eikö se ole selvää ainakin niille, jotka ovat lukeneet tätä blogia pidemmän aikaa? Uskoisin, että seuraavat kuvat kertovat tilanteen. 




Pomo on tietenkin se, joka nappaa lelun. Lelu on CatDancer niminen ja on ihan kaupasta aikoinaan ostettu. Niitä näkyy kyllä vieläkin. Itse tuommoisen tekeminen olisi erittäin helppoa ja jopa suositeltavaa. Rautalangan päähän muutama pahvinpalanen. Rautalangan liikkuvuus tekee lelusta äärimmäisen kiinnostavan. 

Koska tuo pomo - Wilma Ilona Naukula - oli se joka nappasi kaikki lelut ja leikit haltuunsa, ei Helmi ole vieläkään kova tyttö leikkimään. Katselee kyllä mielellään kun minä tai vieraileva ystävä leikkii kissanleluilla! Se minkä pienenä oppii sen vanhanakin taitaa? 

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Arkistoista

Oma Onni 

Helmillä on tunnetusti paljon virtuaalisia poikaystäviä. On Myrsky, on Toto ja on Onni, joka kommentoi. On Herra päätoimittaja ja on Saaripalstan hurmurit. Mutta on Helmillä ollut oma Onnikin. Onni Wilhelm Naukula. 


Tuo kuva on yksi suosikeistani ja kertoo Onnin suhtautumisesta likkoihin. Ne saivat tehdä mitä halusivat ja Onni kesti sen kuin mies! 

PS. Tuosta kuvasta olen teettänyt palapelinkin! Jos haluaa päästä lukemaan lisää Onnista, kannattaa etsiä tunniste Onni ja myös arkisto. Ainakin niistä löytyy lisää omasta hurmuristamme. 


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kesälukemista

Helmille

Kirpparikierrokselta löytyi pari kirjaa - Helmille! 


Katti-Koljattin ja muita kirjan sisältämiä satuja voisin vaikka lukea Helmille ja yhdessä voimmekin sitten joogata. Eikö? 

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Aamuruoka

kello kuusi

Mummolassa on aamiainen hieman aikaisemmin kuin kotona. Se on kuulemma nautittu tänään kello kuusi. Helmi oli kannettu keittiön pöydälle syömään ja aamupiikille. 

"Tästä mut napattiin syliin ja vietiin aamiaiselle.
 Näin ei tapahdu kotona koskaan. 
Oppiskohan mamma?" 

Tiedä mitä kaikkea siellä vielä ehditäänkään oppia?

torstai 18. heinäkuuta 2013

100 g

painoa lisää

Helmi kävi tänään hakemassa uuden antibioottipistoksen varmuuden vuoksi, no okei, minä vähän avitin tässä matkassa toimimalla autonkuljettajana. Sieltä ajettiinkin sitten suoraan mummolaan, jossa Helmi lomailee seuraavan viikon. Automatka sujui hyvin, eikä pissahätäkään päässyt tällä kertaa yllättämään. 

Vaikutti myös siltä, että Helmi jäi mummolaan hyvillä mielin. Oli varmaan ylpeä siitä, että mummo heti huomasi Helmin saaneen lisää painoa. Kun minä kerroin painoa tulleen lisää 100 grammaa, tokaisi mummo siihen: "Ja sen kyllä huomaa!" Ripuli on siis selätetty, pissavika myös ja tämä toinen antibioottipistos vie loputkin pöpöt varmasti pois. Nyt voi vain nautiskella mummon palveluista. 

"Mä tulin nyt! 
Palvelu voi alkaa."

Koska Helmi lomailee, niin teen myös minä. Tänään olen kuitenkin tutkinut arkistoja ja laittanut tulevalle viikolla muutamia postauksia tulemaan. Nautinnollista viikkoa kaikille! 

PS. Ensimmäisessä raportissa mummolasta kerrottiin, että saunan kynnyksen vallanneet lentomuurahaiset piti imuroida pois, koska Helmi ei voinut mennä niiden ohi saunaan! 

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Ulkotarhassa

Päiväunia

Tuntuu, että meille on muodostunut rutiini tuon ulkotarhan ulkopuolisen ulkoilunkin suhteen. Ulos halutaan lähinnä vain aamuisin, päivällä ja illalla ulkoiluhommat hoidetaan ulkotarhassa. Siellä on viileää ja siellä voi ottaa jopa pienet päiväunet. 




Onpa joskus niinkin onnekkaasti käynyt, että Helmi on päässyt yllätysulkoilulle ulkotarhan ovesta. Sepä vasta jännittävää olikin! 

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Verkkoyhteysongelmia

Mitä ihmettä? 

Minun koneeni tai verkkoyhteyteni temppuilee. Ensin en päässyt minnekään (Naukulaan, iltapäivälehtiin yms). Suljin konetta ja modeemia ja sitten pelitti. Kunnes lähdin vastaamaan kommentteihin. Kolmannen kommentin jälkeen vastauskohtaan tuli sininen palkki ja siihen naama suupielet alaspäin. Mitä ihmettä nyt tapahtuu? Palaan kommentteihin kun pystyn. Onko muilla ongelmia? Jostain täytyisi nyt saada teknistä tukea. 

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kotimiehenä

eilen

Eilen minä vierailin Klovharun-saarella Pellingissä ja Helmi jäi kotimieheksi. Vaikka Tove ja Tuulikki ovatkin kuulemma yhtenä kesänä vieneet soutaen pienelle luodollensa myös kissan, ei Helmi Orvokki Naukula lähtenyt mukaan kesäretkelle. Kotimiehenä oli oikein hyvä olla. Sekä aamiainen että päivällinen tulivat ajoissa, tarjolla oli koko ajan raikasta vettä ja päiväunimahdollisuudet olivat erittäin hyvät, kun Helmi sai koko Naukulan käyttöönsä. Hyvä päivä molemmilla! 

"Olisin mä voinut lähteä, mutten sit viittiny." 

Minusta tuntuu, että Helmi pitää siitä, että saa välillä koko kodin käyttöönsä. 



lauantai 13. heinäkuuta 2013

Lempipaikka

parvekkeella

Tämän postauksen otsikko olisi voinut olla: Yhdestä en luovu! Vaikka parvekkeella on Helmille paikkoja enemmän kuin minulle, ei Helmi silti luovu korista. Se oli jossain vaiheessa lähdössä parvekkeelta pois kun on muuttunut matkan varrella rähjäiseksi, mutta eihän sitä nyt toisen lempipaikkaa voi hävittää. 

"Tää on mun!"

"Kattokaa vaikka." 


Tuossa viimeisessä (huhtikuisessa) kuvassa näkyy korin kansi. Se alkaa olla aikalailla mennyttä ja koko ajan muuttuu heppoisemmaksi. Toivottavasti se kestää xl-kissan painon vielä tulevaisuudessakin. Ehkä minun täytyy laittaa sen sisälle jotain pehmeää, ettei Helmi tippuisi korkealta, jos vahinko tapahtuu. 

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Uusi kysymys

Vähän vaikeampi? 

Olen oppinut tai oikesti ehkä me kaikki olemme oppineet, että kissa on sairas silloin kuin se ei mene vaatekaappiin. 

Mistä muusta me tiedämme, että kissa voi olla sairas?



Kuvassa on teille vihje! Kerrottakoon vielä, että kori peittoineen on ollut tuossa vähintään puoli vuotta. 

EDIT: Kuva on siis siltä ajalta, kun Helmi Hempukka oli sairas eli reilun viikon takaa. Nyt Helmi on edelleen hyvässä kunnossa :)

torstai 11. heinäkuuta 2013

Kysymys

kiireellisyydestä

On kiireellisiä asioita, tärkeitä asioita ja on asioita, jotka menevät kaiken muun edelle. 


Osaatko sinä sanoa mikä kuvan tehtävistä hoidettiin ensin? 

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kiire, kiire, kiire

Kiire

Tauti, mikä se sitten olikaan, on selätetty! Koko ajan mennään parempaan suuntaan ja vaikuttaisi siltä, että Helmi on sairastelunsa aikana jättänyt tärkeitä paikkoja tutkimatta. Vaatekaapit ovat olleet ihan retuperällä.  

"Tää on entisellään. Sekainen kuin mikä." 

"Mun mamma on nyt niin ilonen
 et mun täytyy tässä välissä ehtiä leikkimäänkin sen kans hetki."

"Vaik onhan tää hiiri vähä lapsellinen.
Mut jos mä katon sitä tälleen muikeasti, 
niin tykkää se siitäki." 

"Tääki kaappi on ihan jäänny hunningolle."

"Tajuutko nyt?"
Pahoitteluni kuvien laadusta, ne on otettu kännykällä. 

Aina eläinlääkärillä kun yritän selostaa Helmin vointia, niin kaikkea ei tule kerrottua. Tällä kerralla oli minulta jäänyt huomioimatta, ettei Helmi ole pyytänyt lainkaan vaatekaappeihin. Kyllähän siitä nyt pitäisi tietää, ettei kissa kunnossa ole?


tiistai 9. heinäkuuta 2013

Uusi päivä

Vanhat kujeet

Tänä aamuna heräsin ensimmäistä kertaa vähän seitsemän jälkeen. Herättäjänä toimi Helmi, joka hyppäsi sänkyyn hakemaan aamurapsutuksia. Pörinä oli kova. Kävin antamassa aamuruuan ja piikin ja painuin takaisin sänkyyn. Seuraava herätys tuli kello yhdeksän. Sitten haluttiin ulos. Oven takaa kuului kovin vaativa  komentosarja: "Äh, äh, äh, äh." Nyt on haluttu uutta vettä ja paljon rapsutuksia. Vaikuttaa siltä, että antibiootit tehoavat ja Helmi on tullut takaisin. 

Kuva heinäkuulta 2012

Nyt on sellainen tunne, että elämä hymyilee! 

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Diabeteksen jatkohoito

Glukoosikäyrä

Helmillä on ollut tänään tyhmä päivä. Aamuruuan ja piikin jälkeen oli vuorossa jälleen koppa-ajelu eläinlääkäriasemalle glukoosikäyrän mittaamiseen. Verensokeria mitattiin 1-2 h välein ja se oli matalimmillaan 17,3 mmol/l eli koholla ja muuten yli 20. Osittain johtuu stressistä. 

Vaikka omat tutut diabetesraksut olivat mukana, ei ruoka ollut maistunut *). Talo tarjosi vessan, mutta sekään ei ollut kelvannut. Niinpä sitten kotimatkalla pissat tulivatkin koppaan. Edellisestä kerrasta viisastuneena, oli kopassa lehden lisäksi froteepyyhe (kun niitä Cherin suosittelemia kestovaippoja en ollut ehtinyt hakea). Hyvä niin, sillä sen verran pehmusteet olivat imeneet nestettä, että pesutoimenpide oli tällä kerralla helpompi. 

Pidämme insuliiniannoksen ennallaan ja kontrollissa käydään sitten ensi viikon torstaina kun haemme jatkopistoksen antibioottiin. Harmi, ettei eläinlääkäriasemalta suoriteta kotikäyntejä, sillä en millään jaksaisi rasittaa Helmiä jälleen autokyydillä. Tiedossa olisi nimittäin myös matka mummolaan, kun minä olen lähdössä pienelle matkalle. Lentoliput ovat olleet hankittuina jo useita kuukausia, muuten en kyllä lähtisi minnekään. 

"Mamma, 
muakaan ei kyllä nyt huvittais lähteä vähään aikaan minnekään." 

*) Vasta kun hieman ennen kotiinlähtöä Helmille tarjottiin raksuja kädestä pitäen yksi kerrallaan, ne maistuivat. 

Ripulikakkaa ei ole tullut tänään. Merkitään nyt sekin tänne muistiin. 

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Puluasento

arkistosta

Käyttämäni sanonta "puluasento" herätti kysymyksiä, joten päätin kaivella arkistojen kätköistä sellaisen. Helppoa se ei ollut, sillä tyyli on yleensä ollut molemmilla rennon letkeä. Puluasento on sulkeutuneempi ja mielestäni Wilma on kuvassa puluasennossa.


Eli puluasennossa kaikki jalat ovat nipussa kropan alla. 

Mainitaan vielä, että Helmi tuntuu voivan tänään paremmin. Pissa on kulkenut ja ensimmäinen komentosarja tultiin esittämään makuuhuoneeseen aamulla seitsemältä, myös kova kehräys kuuluu tervehdykseen! 

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Pikavisiitti

Eläinlääkäriasemalla

Olemme kotiutuneet. Helmi sai 2 mg/ml Metacamia sekä Convenia. Eli pitkävaikutteista antibioottia sekä kipulääkettä. Antibiootti tehoaa 2 viikkoa ja kipulääke vuorokauden. Nyt toivotaan, että näillä pärjätään maanantaihin asti. Silloinhan meillä on sokerirasitustesti! 

"On tää touhu menny kummaks. 
Mun täytyy vähän funtsia nyt."

Jos ei muuta tehoa vielä ole, niin ainakin kehräyksen äänenvoimakkuus nousi kun pääsimme kotiin! 

Kohta lähdetään

päivystykseen

Eilen oli soittoaika. Helmillä on pissatulehdus. Eilen tuli kahdet pienet pissat, tänä aamuna yhdet tosi pienet sekä kaksi ripulikakkaa. Lisäksi Helmi ei ole halunnut aamuruokaa ja on vastaanottanut minut puluasennossa vienosti kehräten. Lääkettä siis lähdemme hakemaan ja ehkä myös kipupiikkiä. Voi kurjuus. 

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Tilanne tänään

Naukulassa

Kaopectiä on nautittu lääkärin ohjeiden mukaan eli 3 x 3 ml päivässä (paitsi keskiviikkona vain 2 x 3 ml, kun ensimmäinen annos tuli vasta klo 17 jälkeen). Postiivista on se, että kaikki tarpeet on nyt tehty kauniisti hiekkalaatikkoon ja näyttäisi taas tulevan suhteellisen normaalia lähtevää tavaraa

Aamusella Helmi kuitenkin oksensi ja on sen jälkeen lepuutellut sohvan alla. Siellä tuntuukin olevan viileää ja ainakin siellä on rauhallista. Sinne kun en mene perässä. 

"Eiks se juhannus loppunutkaan?"

Eilisen viimeinen Kaopect annos nautittiin ruokapöydällä, pienen alkurimpuilun jälkeen se homma hoituu helposti. Vain pisara tai kaksi menee hukkaan! 

torstai 4. heinäkuuta 2013

Tilanne

3 4 x 3 ml Kaopectin jälkeen (aluksi ilmoitettu 3 oli laskuvirhe, eilen 2 ja tänään toistaiseksi 2)

Helmi vaikuttaa omalta itseltään. Tiedä sitten onko syynä sään viileneminen vai kolmen Kaopect-annoksen saaminen. Kahden jälkeen käytös oli normaalia muuten, paitsi.... Ripulikakka tehtiin vessasta ulos! 







KUVA SENSUROITU






Hommat hoidettuaan Helmi makoili rennosti kylpyhuoneen ulkopuolella kun siivosin sotkun. Vähän sen näköisenä, että siitäs sait. 

PS: Enkä minä oikeasti ottanut kuvaa. Niin höpö en minäkään sentään ole. 

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Päivystyksessä

ja maanantaina uudelleen

Helmin ripuli alkoi uudelleen eilen illalla. Tänä aamuna lähdettiin sitten päivystykseen. Kaikki mahdolliset kokeet on otettu ja tutkimukset jatkuvat maanantaina koko päivän kestävillä sokeritesteillä. Kaikki oli muuten kunnossa mutta kaliumia ja nesteytystä saatiin nahan alle. Sokeria pitää tutkia, kun pissassa oli edelleen vähän sokeria, vaikka Lantusta on annettu 4 yksikköä aamuin illoin. 

Kotimatkalla sattui vielä pieni vahinko ja Helmi pissasi kuljetuskoppaansa pidäteltyään siellä päivystyksessä kuusi tuntia. Nyt on täällä märkä kissa ja juhannusjuomat kehissä uudelleen. 

"Lirissä ollaan." 

Juhannusjuomaa Helmi nauttii nyt seuraavan viiden päivän ajan 3 ml kolme kertaa päivässä. Rankka päivä. 

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Pohjaton

verokarhu

Ilmeisesti kinkut parvekkeella olivat kovastikin verokarhun mieleen. Sen verran paljon sitä veroa on yritetty saada lisää. Harmi vaan, että kinkut loppuivat ja minä ostin kaupasta sellaisia jotka eivät sitten kelpaakaan. 

"Anna lisää!" 

Onneksi Naukulan taloudessa on muuta syötävää, kuten nyt esimerkiksi niitä diabetesnappuloita.