maanantai 5. kesäkuuta 2023

Arttu ja Lupsu

Päiväretkellä

Eilinen kului kissamaisissa tunnelmissa. Triolan ja Nilssonin Taru haki minut päiväretkelle, kohteena Artun ja Lupsun residenssi kolmen tunnin ajomatkan päässä Naukulasta. Kuten arvata sopii, reissu oli hauska ja viihdyttävä. 

Artun mieltymykset tuntien, tuliaiset olivat sen mukaiset. Äippänsä Hertta lähetti kuitenkin pojalleen matkaan myös pelastusrenkaan, ihan varmuuden vuoksi, vaikka vesipeto ei sitä ehkä itse tunnusta tarvitsevansa. 



Kylpyankkaa ei tähän hätään sitten löytynyt mistään, mutta onneksi sellainen löytyi heiltä jo ennestään. 

Kuviakin löytyy, kuinkas muuten. 





Kiitos, Taru-täti, kun toit mulle kukkasia.
T. Pinkkitassun Ursus

Pinkkitassun Louise, 
tunnettu pentuna myös nimellä Pikku-Pulu. 
Sopivaa, eikö?



Pitäisikö teidän jo lähteä, 
kun poikaparka uupuu ihan. 



Kertakaikkisen hieno päivä, kiitos ystävät! 

lauantai 3. kesäkuuta 2023

Valitus

Katse sen kertoo


Hyvä rouva, 

Kuten olette mahdollisesti havainneet, olen mieltynyt sviittini kesähuoneeseen. Nautin kun lämpö hellii ja aurinko paistaa turkkiini lämmittävästi. 


Olette kuitenkin nyt toistuvasti laiminlyöneet lämmön ja auringon. Toivon mukaan pystytte järjestämään nämä asiat kesähuoneeseeni mahdollisimman pian, jotta vältyn suuremmilta toimenpiteiltä. 

Terveisin, 

Mustasavurouva Noki-Noora

torstai 1. kesäkuuta 2023

Äitejä ja tyttäriä

 Namu, Noomi ja Hertta

Kuningataräiti Namu (oikealla) ja tyttärensä Noomi, wannabekuningatar

Noomi ja Hertta

Namu ja Noomin tytär Hertta

Sulo ja Noki-Noora nukkuvat yksin. Pinkkitassun rouvat nukkuvat satunnaisesti yhdessä, pieni väli tarvitaan kuitenkin. Paitsi Noomilla ja Hertalla, he saattavat nukkua ihan lähekkäin. Silloin kun Noomi sen sallii. 

tiistai 30. toukokuuta 2023

Tarkastaja

Tarkkana

Tuokin punainen kissa tuolla, 
ihan pölyinen. 

Entä sitten täällä kuppien takana?
Pölyä, pölyä, pölyä.

sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Uhrautuvainen emo

Vai onko sittenkään?

Noomi hoitaa kohta viisi vuotta täyttävää pentuansa Herttaa edelleen. Säännöllisten pesujen lisäksi, Hertta saa viedä herkutkin Noomilta. Melkein suusta asti. Ja näköjään Noomi antaa pehmeämmän petinsäkin pentunsa käyttöön ja tyytyy itse pahvilaatikkoon. 

Ei kun hetkinen nyt. Sehän on kuitenkin pahvilaatikko. Ehkä tässä meneekin se raja? Onkohan Herttaa nyt vedetty höplästä? 



Leppoisaa sunnuntaita kaikille! Täällä tämä päivä vietetään puuhastellen, kun menot peruuntuivat. 

sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Uusi penkki

Kelpaa

Kissatarha on saanut uuden, pidemmän penkin jotta siihen mahtuisi useampi samanaikaisesti. Toistaiseksi sitä kuitenkin käytetään lähes aina yksi kerrallaan. Tuntuu silti olevan suosittu. Onnistunut ostos siis. 





Yllättäen Hertta on vältellyt uutta penkkiä. Eniten se on miellyttänyt Namua (kaksi viimeistä kuvaa) ja Suloa. Namu siinä nukkuikin hyvän tovin tänään päivällä. 

lauantai 20. toukokuuta 2023

Jos ei painituta, niin ei sitten

Yritys hyvä kymmenen

Lakanoiden vaihtaminen aiheuttaa pientä hepulointia. Tällä kerralla Hertta ei kuitenkaan Sulon kutsuun vastannut, vaikka Sulo otti kaikki keinot käyttöönsä. 

Painimaan...

Lällälää...et voittais mua

Noh? Etkö painis?

Pöh.

Mamma, Hertta ei paini mun kaa

Jos ei tee mieli painia, niin sitten ei tee. Ei vaikka toinen kuinka pyytäis. 

torstai 18. toukokuuta 2023

Aika lentää

kun on hauskaa

Mihin tämä aika oikein lentää? Edellisestä blogipäivityksestä on kulunut jo kymmenen päivää! 

No, onko sinä aikana tapahtunut mitään erikoista? Oikeastaan ei. Kissatarhaa on siivottu kevätkuntoon, herkkuja on maisteltu kaikkien Naukulan Kerholaisten toimesta päivittäin. Mammaa komennetaan kuten ennenkin, paitsi että siihen kuoroon on nyt yhtynyt myös Noki-Noora joka kertoo sviitistään äänekkäästi jos aamumaito on myöhässä. Namu on löytänyt aurinkokantensa, Noomi aloittanut ulkoilukautensa, Sulo häärää ja puskee kovaa ja Hertta häärää ja on mukana kaikissa hommissa ihan kuten ennenkin. 

Tänään maitoni myöhästyi, 
jouduin huomauttamaan, 
ja odottamaan kärsivällisesti. 

Muutamana päivänä jouduin huomauttamaan, 
koska aurinkokannellani oli vajausta auringosta. 


Huomauttaisin myös,
että ei ole soveliasta kantaa kissaa sisään silloin, 
jos ulkoilukausi on jo alkanut. 

Puhumattakaan näistä loputtomista keskeneräisistä projekteista, 
kuten nyt kirjahyllyn siivouksesta. 

Ja kun kerran tuli sopiva pahvilaatikko, 
niin sekin sitten piti viedä pois. 
Että kyllä tätä huomautettavaa löytyy. 


Täällä siis kaikki hyvin! Toivottavasti siellä ruudun toisellakin puolen on kevät lähtenyt hyvin käyntiin. 



maanantai 8. toukokuuta 2023

Television äärellä

Ihan väärään aikaan

Lauantaina ponkaisin ylös sängystä, ruokin kissat, siivosin heidän hiekkalaatikkonsa ja ryntäsin kymmeneksi eläintarvikeliikkeisiin täydentämään ruokavarastoja. Ajoin kiireen vilkkaa kotiin, tein aamiaista ja asetuin television eteen. 

Toimin siis avain väärin, enkä noudattanut Naukulan totuttuja rutiineja. Erityisen huolissaan tästä oli Noomi, joka yritti ohjata minua toisenlaisten toimintojen pariin. Televisiohan avataan vain illalla jos silloinkaan. 




sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Saako tulla?

Vai vieläkö siellä metelöidään?

Imurointi ei haittaa, mutta onko se pakko tehdä päiväuniaikaan?

Ootko valmis jo?

Ai et! No hopi hopi nyt. 

Tällä kerralla ei kuitenkaan pesty lattioita ja sekös kaikkia suretti. Se on lakanoidenvaihdon lisäksi paras kotityö. Vaikka kyllä ikkunoidenpesukin kiinnostaa. 

tiistai 2. toukokuuta 2023

Lisää lämpöä, kiitos

Sviitin lasitettu parveke

Rouva hyvä, 
oletteko unohtaneet laittaa lämmön päälle? 
Tännehän jäätyy. 


maanantai 1. toukokuuta 2023

Lannistumaton lukkoseppä

Sviitissä

Lukkoseppä ei anna periksi. Turvavyö on siksi tarpeen silloin, kun sviittiin ei ole syytä päästä. Eli siis silloin kun Noki-Noora on siellä. 


Välillä ovi kuitenkin aukeaa ja tutkimusmatka voi alkaa. Noomi ryntäsi heti raksukipolle.


Eikä raksut ole koskaan maistuneet niin hyvältä.


Eikä niitä raksuja haluta jakaa edes oman lapsosen kanssa.


Sulo sen sijaan haluaa tutkia nukkumapaikat. 


Hertta puolestaan on vähän joka paikassa, ihan niin kuin yleensäkin. 


Sulo päättää poistua sviitistä ja kohta myös Noomi ja Hertta. Tämän jälkeen Noki-Noora tulee parvekkeelta tutkimaan kaikki paikat tarkasti. 


Olisihan se nyt erittäin ikävää, jos tuollaiset tunkeilijat olisivat sviittiin jääneet. 

Mukavaa vappua! 

maanantai 24. huhtikuuta 2023

Sukulaisvierailu Namun syntymäkodissä

ja tärkeä päivä 24.4.2014

Olin eilen sukulaisvierailulla Namun syntymäkodissa. Siellä Namun ja Sulon Ruska-mummu (eli Pinkkitassun Bette, EUR f 22) vietti muutama päivä aikaisemmin 13-vuotis syntymäpäiviään. Paikalla juhlissa toki oli myös Namun äiti, Rauha (eli Pinkkitassun Edina, EUR e 24) ja emäntänsä Paula. 

Ruska.

Rauha.

Juhlat sujuivat hyvin. Jutustelimme mukavia, nautimme herkuista ja leikimme yhdessä. Käsittämätöntä ajatella, että siitä on kohta jo yhdeksän vuotta kun vietin Namun syntymäkodissa hetken jos toisenkin ja niiden 14-viikon aikana napsin yli 11.000 valokuvaa. Todisteista löytyy täältäkin, marraskuusta 2014 lähtien. 

Muistoista tuli esille sellainenkin seikka, että 24.4.2014 olin onnistunut ottamaan kolmessa tunnissa 650 kuvaa. Eikä mitä tahansa kuvaa vaan Ruskan Mesi-tyttären (Pinkkitassun Dorothyn, EUR n 24) G-pentueesta, johon kuuluu myös, Pinkkitassun Gilles, paremmin Sulo Naukulana tunnettu sankari. Yhdeksän vuotta sitten lähestyin vierailun jälkeen ensin Suomen Eurooppalaiskissarengasta ja rastitin hakemukseen kohdan "olen kiinnostunut rodusta". Siitä noin tunnin kuluttua kirjoittelinkin jo Pinkkitassun kasvattajalle ja kerroin olevani kiinnostunut silloin vielä kotia vailla olevasta Gillesistä, eli Killestä kuten Suloa silloin kutsuttiin. Siitä menikin sitten enää hetki kun Sulo muutti kotiin. 

Joo, tänne mä sit muutin, muistelee Sulo. 



sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Kaunista katseltavaa

Lauantaihinne




Noomi näyttää niin seesteisen kauniilta, eikö? Siitä voisi vetää johtopäätöksen, että lauantaiaamumme on ollut samanlainen. Sellainen somekuplan lauantaiaamu. Vaan mitä täällä todellisuudessa on tapahtunut?

Namu herätti pureskelemalla minua tuossa kello seitsemän jälkeen, eikä hän ohjannut minua keittiöön vaan kylpyhuoneeseen harjaamaan itseään. Sitten ruokin kissat, kaivoin esiin pölynimurin, lattialuutun. Avasin ikkunan kissatarhaan ja Noki-Nooran parvekkeelle. Aloitin siivouksen yläkerran kylpyhuoneesta. Namu halusi jahdata lattialuuttua ja kaikki Pinkkitassut tulivat köpsöttelemään kostealle lattialle. Sitten on laitettu yläkerran kahteen ikkunaan hyttysverkot, imuroitu ja luututtu, päivitetty kissayhdistyksen sivuja, kerrottu Noomille ettei hän määrää täällä, pussattu kaikkia vuoronperään ja lähetetty Noksulle lentosuukko. Vaihdettu lakanat, yhdessä totta kai. Kerrottu Noomille, ettei hän määrää täällä x 5. Nostettu kissa pois näppäimistöltä ja sen sellaista. 

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

PS: Viimeisimmällä kerralla Noomi hyppäsi näppäimistölle läppärin kannen takaa ja nyt saan vähän väliä ilmoituksen, että päivitys epäonnistui. Ja kas, huomasin että hän oli onnistunut laittamaan läppärini lentotilaan.