Karhulla pääsee

Elefantin lisäksi

Naukulan elefantti, jolla matkustetaan lähinnä Intiaan, on saanut vahvan haastajan. 

Tiietään jo, että karhu vähentää ravia korvista ohjaamalla. 

Mutta miten tähän saa vauhtia?
Kopoti kopoti kop....

Toki karhu sopii myös hottiksien auringonpalvontaan, kuten jo Noomi aikanaan näytti . 

Nyt pitäisi vielä tietää, minne tällä karhulla matkustetaan? 

Kissaharrastuksen toinen puoli

Se surullisempi puoli elämää

Täällä Naukulassa on aikanaan tehty päätös pitää yllä kepeää linjaa, sellaista jossa lukijalle tulisi arkisten murheiden ja kiireen keskellä iloa. Aina ei kuitenkaan voi olla kepeä ja iloinen, välillä on tuotava esille myös se toinen puoli. Se surullisempi puoli elämää. Kuten niin monessa muussakin ikävässä, on ihmisillä tässäkin roolinsa. Puhun nyt hylätyistä kissoista, puhun kodittomista ja kissoista, jotka ovat päätyneet kissapopulaatioihin. 

Kuulun sekä Eläinsuojeluyhdistysten kummeihin että Porvoonseudun eläinsuojeluyhdistykseen.  Olen järjestänyt hyväntekeväisyystempauksia edellisessä työpaikassani ja kuljettanut lahjoituksia Hesylle. Kannatan lemmikkien sirutusta ja haluan, että eläinsuojelurikoksista saadaan suurempia tuomioita. Tunnen tuskaa joka päivä siitä, että jossain on kissa tai muu eläin jota kohdellaan kaltoin tavalla tai toisella. 

Rakas, jo edesmennyt kissani, Helmi Orvokki Naukula oli Porvoonseudun eläinsuojeluyhdistyksestä. Helmin emo ja pentue oli tuotu sinne Kouvolasta, jonka eläinsuojeluyhdistyksen tilat olivat täynnä. Ja nyt on taas se aika vuodesta kun yhdistysten tilat täyttyvät, vapaaehtoiset raatavat pitääkseen suojaan saaduista kissoista huolta ja loukuttaakseen muita. Tarvitaan lääkkeitä, matolääkkeitä, ruokaa, hiekkaa ja vaikka mitä. 

Myös kissanäyttelyiden yhteydessä on yleensä paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen esittelypöytä, jonne voi viedä lahjoitukisia tai muuten kysellä aiheesta. 

Miten sinä voisit auttaa? 

Asiallisia ja hyviä kirjoituksia kissoista, eläinsuojelutyöstä ja sen tilanteesta Suomessa  löydät oheisten linkkien takaa: 

https://www.sey.fi/ajankohtaista/tiedotteet/1153-karanneiden-ja-hylaettyjen-lemmikkielaeinten-maeaerae-loeytoeelaeintaloissa-laskenut-apua-tarvitsevien-kissojen-maeaerae-silti-kasvussa-elaeinsuojeluyhdistyksissae

https://www.sey.fi/julkaisut/tilattavat-esitteet/hyvinvoiva-kissa-opas

sekä ystäväni Trio Miumaun ja Nilssonin Tarun kirjoitus kissabloggaritapahtumasta Kissakoti Kattilaan: 

http://triomiumau.blogspot.com/2019/07/kissakoti-kattila.html


Tiedän toki, että vakiolukijani ovat tietoisia asioista ja tuntevat kanssani samaa tuskaa, mutta ehkä joskus kirjoitukseni tavoittaisi jonkun muunkin. Jonkun jonka silmät avautuisivat ja joka liittyisi joukkoon ja lähtisi muokkaamaan ihmisten ajatuksia ja toimintatapoja uuteen ja parempaan. 

Kiitos, että luit tämän. Kiitos, jos sain sinut ajattelemaan asiaa. 

Söpöysvaroitus - Turussa

Päiväretkellä

Kesälomalla on ollut varsin mukavaa tehdä kissamaisia päiväretkiä ystävien seurassa. Yksi näistä retkistä vei meidät Turkuun kahteen eri osoitteeseen. Molemmissa osoitteissa oli päällä söpöysvaroitus, mutta rohkeina kissanaisina uhmasimme tuota hälyyttävää varoitusta. 

Ensin vuorossa oli Kyöpelivuoren kissala ja siellä olevat eurooppalaispennut. Kolme poikaa ja kilpikonnatyttö. Älkää pyörtykö! 

Emo ja pojat

Yhtään en yllä nyt tiedä yllä olevista kuvista kuka poika on kuka, kun korvat kertakaikkiaan menivät lukkoon, enkä pystynyt omaksumaan tuntomerkkejä. Kilpikonnatytön toki tunnistan. Emo ei ehtinyt poseeraamaan, sillä hän viiletti tuliaslelujen perässä sellaista kyytiä, että ei ollut mitään toivoa saada hänestä yksittäiskuvaa. 

Seuraava osoite Turussa johti Lumihelmen sijoituskotiin. Täällä pennut olivat vasta viiden vuorokauden ikäisiä. Ja millaiset pennut! Söpöysvaroitus on siis edelleen voimassa sekä lisänä erityinen täplämassuvaroitus. 

Että sellainen kesäretki kauniiseen Turkuun. 

Viikonloppu Hämeenlinnassa

Kissanäyttelyssä

Kun muut viettivät kaunista kesäpäivää rannalla, ulkoillen tai kissabloggaritapaamisessa, minä pakkasin autoni ja hurautin kohti Hämeenlinnaa ja siellä olevaa SUROK RY:n järjestämää kissanäyttelyä. 

Näissä kisoissa Hertta oli jo aikuisten naaraiden avoimessa luokassa, sillä kymmenen kuukauden ikä oli tullut täyteen edellisellä viikolla, 17. heinäkuuta. Lauantaina tulokseksi tuli EX2 ja meidän missi sisko nappasi sertin luokassamme sekä kilpikonnatabbyjen värin parhaan tittelin. 

Jännitystä lauantaille toi se, että meillä oli rinnakkaisarvostelu. Sen lisäksi, että kävimme oman tuomarin luona, kävimme myös tuomaritutkintoa suorittaneen tuomarin luona. Vain varsinainen tuomari (ensimmäisessä kuvassa oleva) antoi meille suullisen ja kirjallisen arvion. Hän tykkäsi Hertasta kovin, mutta sisko päihitti pään mitalla. 

Kuva: Tarja-Leena Sillasto

Mitä ilmeisemmin näyttelykokemusta on tullut sen verran, että Hertalla ei enää ole tuhatta tassua tuomarin pöydällä. Nyt siinä vain pusketaan ja pussaillaan tuomareita, heitetään kuperkeikkaa ja ollaan erittäin tyytyväisiä saadusta huomiosta. 

Alla olevat kuvat ovat ovat rinnakkaisarvostelun värin parhaasta ja Hertta oli varsin rentona kuten kuvista ja ilmeestä näkee. 

Kuva: Tarja-Leena Sillasto

Kuva: Tarja-Leena Sillasto

Minä puolestani opin sen, että mustaa vaatetta en seuraaviin kisoihin laita.  

Sunnuntaina saimme toivotun sertin. Koska kilpikonnatabbyjä ei ollut tarvittavaa kolmea, ei värin parasta järjestetty. 

Mainittakoon vielä, että lauantaina käytin matkassa ollutta teippiharjaa ainakin kolme kertaa ja sunnuntain tunikan kanssa (kuva yllä) en käyttänyt kertaakaan. Kuvakin on otettu vasta kun olimme kotiutuneet. 

Sellaisen asian voin vielä mainita, että kun kotiuduimme, kukaan kotijoukoissa olevista ei kiroillut Hertalle. Ehkä uskovat jo, etten minä sieltä kissanäyttelystä  ketään vierasta tuo tullessani Naukulaan. 

Kissa vartiossa

Täällä vartioi kissa

Täällä vartioi kissa. 
Täällä vartioi kissa, silloin kun jaksaa
edes silmäluomeaan raottaa. 

Täällä vartio kissa, 
eikä tänne pääse edes kärpäset
tai ei ainakaan kärpäset.

Täällä vartioi kissa
jopa unissaan hän valvoo, 
tassut kärpästä tavoitellen. 

Täällä vartioi kissa.  

Kesäretkellä

Sukulaisissa

Jo perinteeksi muodostunut kesäretki Namun ja Sulon mummun Ruskan ja Namun emon Rauhan suvilystipaikkaan länsi-Suomeen on suoritettu. Mukana matkassa olivat myös ystävämme Tellis Sulon syntymäkodista sekä Sulon syvästi rakastama Puolu-täti. 

Retki alkoi Naukulasta. Puolu-tädin askel kulkee kepeästi kohti Naukulaa ja hän saapuu sisälle tuulispään tavoin. 

Tässä Puolu-täti on tarkastaa auton istumatyynyt
(korotusta tädille, jotta näkee ikkunasta ulos)

Tyynyjen lisäksi Puolu-täti ehti tarkastaa Naukulan kissat sekä kissatarhan. 

Rauha vastaanotti meidät  päiväuni vartiopaikaltaan katonrajasta. 

Ruska vietti siestaa sängyssä. 

Ulkotarhaan kuljetaan valjaissa.
Tarhan oikea puoli on kissojen valtakuntaa. 

Puolu-täti tarkkana kesäkampauksessaan. 

Oli mukava käydä tervehtimässä sukulaisia ja on mukavaa, että on kesäperinteitä. 

Kiitos kestityksestä Paula & co ja seurasta Tellis ja Puolu-täti! 

Seitsemän pientä kissanpoikaa

Ja yksi vähän isompi

Kissaharrastukseni vie minut mitä mukavampiin paikkoihin. Niin kuin nyt katsomaan seitsemää pientä Katinhäntää ja yhtä vähän isompaa. Pennut asuvat sijoituskodissa emonsa kanssa luovutusikään asti. Taloudessa asuu myös  emon kaveri ja yksi hieman isompi Katinhännän pentu. Tämä viimeisin tulokas solahti joukkoon mainiosti ja käyttää joskus hyödykseen myös maitobaarin antia. Viekas pikkuinen!

Koska pentuja tulla tupasahti seitsemän, joutui sijoitusperheen naisihminen aluksi koville. Jotta painot lähtisivät kunnolla nousuun, tuli pentuja aluksi lisäruokita letkuttamalla kissaäidinmaidonvastikkeella neljän tunnin välein. Kaikki sujui kuitenkin mitä parhaimmalla tavalla ja nyt kiinteää ruokaa on syöty jo viikkoja. 

Hei, kuulun Katinhännän lätkäjengiin.
Kuka sinä olet?

Minkähän valitsisi?

Hän on löytänyt mitä parhaimman tyynyn. 

Seitsemän kissanpoikaa ja yksi rotta. 

Minä olen se hieman isompi Katinhäntä.

Eräs tanskalainen kissaihminen onnistuu ottamaan todella kauniita kuvia, jossa kissanpennut istuvat nätissä rivissä kameraan katsoen. Minä taidan olla erikoistunut siihen, että osaan kasata nukkuvia kissanpentuja yhteen läjään. 

Kiitos mukavasta vierailusta ja matkaseurasta! 

Emo ja tytär

Paluu normaaliin

Noomin ylenpalttinen suopeus tytärtään kohtaan (kts edellinen postaus) on taakse jäänyttä aikaa. Olo ja elo on jälleen normaalia, tytärtä täytyy opastaa ja ohjata ja oma aika on tärkeää. Ja osaa ne yhdessä nätistikin olla. 

Näyttää siltä, että Hertta ottaa emonsa kiinni koossa tuota pikaa. Täytyykin tässä joku päivä punnita molemmat. 

Ihme ja kumma

Emo ja tytär

Kotiuduttuamme Porvoosta mummulasta heräsin seuraavana aamuna kummalliseen ääneen. Ihan ihmeelliseen maiskutukseen. Hetken piti sitten hieraista silmiä ja napata puhelin yöpöydältä ja ottaa muutama kuva. 

Noomilla oli Porvoossa ollessaan juoksu ja mitä ilmeisemmin hän sitten pikapikaa odotti pentua. Maitokin on ilmeisen ravitsevaa, kun pentu kasvoi nopeasti noin kymmenen kuukauden ikäiseksi. 

Kun nousin istumaan kuvatakseni tapahtunutta, sain molemmilta erittäin paheksuvia katseita osakseni. Niitä ilmeitä ei kameraan tallentunut. Harmi, olisi ollut kaksi malliesimerkkiä siitä miltä näyttää paheksuva kissa. 

Sittemmin Hertalla on ollut huonompi tuuri ja jos hän on emoansa yrittänyt väärällä tavalla lähestyä, on tullut murinoita niskaan ja voi olla, että on emon tassustakin saanut. 

Puuhia

Mummulassa

Mitä me sitten teimme mummulassa? 

No, Sulo istui kissojen herkkukaapin edessä useammin kuin usein. Saattoi korvallaan viestittää, ettei hän nyt niiden herkkutikkujen perään niin olisi, mutta kun likat miettivät josko ne mummulassa maistuisivat. Ja kun eivät maistuneet, uhrautui Sulo ne syömään. 

Namu yritti ottaa päivänokosia huoneessa, missä olen aikaisemmin yöpynyt. Se on nyt mitä ilmeisemmin ainoastaan kissojen huone. 

Katsoimme myös pulujen tasajalkamarssia, tämän Sulo pyysi eritoten lähettemään puluntutkimuskeskuksen viehättävälle ja rakkaalle Friedelleen. Toki marssiuutinen on aivan mitätön uutinen verrattuna siihen, mitä Friede raportoi sunnuntaina.

Namu kokeili myös nukkua mummun huoneessa tuolilla. 

Koska nelikko oli varsin villi, oli heillä niin nälkä, ettei ruokakippoja ehtinyt maahan laittaa kun jo piti hotkien syödä. 

Hertta katsoi myös asiakseen asetella mummulan verhot hieman parempaan järjestykseen. 

Kaikki tytöt ihastuivat mummun uuden sängyn päätyyn ja marssivat sen päällä innoissaan. Myös silloin kun mummu yritti nukkua. 

 Kaikken parasta Hertan mielestä oli varmasti mummun menopeli. Siinä oli pienen kissan hyvä matkata paikasta toiseen. 

Mummulan reissu kesti vain kaksi yötä. Eikä meidän kenenkään kunto olisi varmasti pidempää reissua kestänytkään. Sen verran oli villiä meno.