torstai 30. heinäkuuta 2009

Vau

Lisää kynsistä

Jos Naukulassa muutenkin hoidetaan kynsiä, niin myös Mamma liittyi kerhoon. Tänään jalkahoidossa peruutusajalla ja El-Salongista kysyttiin josko samanaikaisesti kelpaisi ilmaiseksi harjoittelijan tekemä käsihoito. Arvatkaa kelpasiko?

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Kynsienhoitovälineitä

Niitä riittää

Täällä on aikaisemminkin ollut juttua kynsienhoitovälineistä ja niitä tässä taloudessa sitten riittääkin.
Jo edesmennyt Onni-kissa päätti, että ikealaisen ruokapöydän jalat sopivat siihen tarkoitukseen mainiosti. Helmihän arvostaa toista ikealaista kynsienhoitovälinettä eli bambujakkaraa (vai mistä se nyt olikaan tehty). Aluksi ruokapöydän kohtalo vähän harmitti, mutta elämäähän se vain on. Eipä ainakaan löydy muualta samanlaista ja Onnista on muisto niin kauan kun pöytä on olemassa. Omassa huulessa sitten pysyvämpi muisto. Puhalsin kerran vahingossa korvaan kun sohvalla pötköttelimme. Onni ei tykännyt ei.


maanantai 27. heinäkuuta 2009

900 kg kiviä

Ja kuinkas paljon se sitten on?

Tämän kesän on pyörinyt mielessä pienimuotoinen kivipuutarha. Nyt olen päässyt kyselemään vähän lisätietojakin. Suomen Pihakivi Oy mm. tarjoaisi mukulakiviä (eri kokovaihtoehtoja) hintaan 90 eur / 900 kg, sekä tietysti kuljetusmaksut yms päälle. Tässäpä sitä olisikin puuhaa tulevalle kesälomalle.

Tarkoituksena olisi uusia kerholaisten ulkoilumajan puoleista pihannurkkaa (suoraan kuvan rappusista eteenpäin). Se villiintyy kesäisin niin, että kaipaisin siihen jo vähän harmoniaakin. Kuva on toukokuulta, mutta selkeää rönsyilyä havaittavissa jo siinä vaiheessa.


sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Satoa odotellessa

Tomaatti

Näinköhän lie Suomen kesä tarpeeksi pitkä, jotta saisin satoa kerätä?


lauantai 25. heinäkuuta 2009

Kesäretki

Kotikaupunkiini Porvooseen

Tänään heräilin jo tuossa puoli seitsemän aikaan ja vetkuttelin sängyssä kymmeneen. Sitten tuli tekstari ja pyyntö lähteä ystäväperheen kanssa kesäretkelle Porvooseen. Toki lähdin, varsinkin kun muuten suunnitelmissa olisi ollut siivousta, pyykkäystä ja rikkaruohojen kitkentää.

Suunnitelmien vaihto kannatti! Päivä oli mitä mukavin. Aurinkoa riitti Linnamäelle, vanhaan kaupunkiin, jokirannan olutterassille. Vasta kun pääsimme Tervajärven uimarannalle, pilvistyi ja viileni. Vain nuorin uskaltautui uimaan! Kiitos mukavasta päivästä Ystävät!


perjantai 24. heinäkuuta 2009

Ei meitä kiinnostanut!

Mamma sai kukkia töistä :)


Tänään ihana tiimi oli päättänyt palkita Mamman viime viikkojen työstä kukkakimpulla. Täydellinen, ja ah niin ihana, yllätys! Niin myös kotona.


Hetkeä ennen kuvan näpsäisemistä tuijotus oli intensiivisen tiukka, kunnes sitten laukaisuhetkellä...



"Hei, ei näytetä tolle et meitä kiinnostaa"


Mutta kun kimppu tuotiin pöydälle, ei sitä enää pystynytkään vastustamaan.


Kiitos työkavereille, jos sattuvat näille sivuille eksymään :) !

torstai 23. heinäkuuta 2009

Keskusteluja kirjallisuudesta

Ja taustalla soi Radio Helsinki


Eilisissä keskusteluissa kirjallisuudesta kehotettiin Mammaa tutustumaan sci-fin tuntemattomaan maailmaan. Ehkä, ehkä... Kaikkeahan pitää kokeilla. Lisäksi jo toiselta ystäväpariskunnalta sain lyhyen ajan sisällä kuulla, että radioasemista pitäisi kuunnella Radio Helsinkiä. Unimusiikkina toistaiseksi soinut Radio Aallon rauhaisat rytmit. Johan sitä nyt ihan pitää omia tapojansa lähteä rikkomaan.


Ainakin Helmille rajojen rikkominen tuottaa vaikeuksia. Vaikka Hill'sin Hairball Control tunnetusti on suosikkimaku, herättää uuden pussin avaaminen aina pieniä epäilyjä ja ennakkoluuloa. Uudesta pussista ei sitten ensimmäisen päivän aikana edes suostuta maistamaan.




tiistai 21. heinäkuuta 2009

Sulo Vilen

Ja alennusmyyntien rääppiäiset

Töiden jälkeen piipahti Naukulan Mamma alias Sulo Vilen Sokoksen alennusmyyntien rääppiäisissä. Vaikka tummansininen ei koskaan ole ollut Naukulan Mamman väri, tarttui haaviin tummansininen housupuku - kun halvalla sai. Housut kun saisi lyhennettyä, niin sittenhän sitä voisi syksyllä jopa käyttää? Kesä on pyhitetty rennommille vaatteille, ja usein kyllä myös muut vuodenajat jos niikseen tulee.

Naukulan kerholaiset puolestansa panostavat turkkiin. Muita turkiksia tästä taloudesta ei sitten löydykään.


maanantai 20. heinäkuuta 2009

Kotikokki kertoo

Kesäkeitto

Sunnuntaina tuli vaihteeksi kokattua kunnolla. Listalla kesäkeittoa, itse pilkotuista tuoreista vihanneksista siis. Hyvältä maistuu myös tänään. Vaikka kesäkeitto ehkä onkin yksi niistä harvoista keitoista, mikä/joka maistuu parhaimmalta vasta keitettyinä eikä seuraavana päivänä.


PS: Kielipoliisini hei! Jos lueskelet, niin kerro olisiko pitänyt käyttää sanaa mikä tai joka? Jostain syystä tää on nyt niin vaikeeta.... :(

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Läheltä piti

Hiiri, myyrä?

En tiedä (onneksi) mikä oli kotiin näytille tulossa, mutta selkeästi kyseessä oli läheltä piti tilanne. Onnetar meinasi suosia Helmiä, muttei sitten kuitenkaan. Aamusta lähtien onkin sitten odoteltu ulkotarhassa, joskos kuitenkin...


lauantai 18. heinäkuuta 2009

Mågsholmen

ja Ginikallio

Mamma mökkeili vuorokauden. Pieni veneajelu saareen, hyvää juomaa ja ruokaa, kesäinen hellepäivä, paljon naurua, valokuvausta ja maiseman katselua Ginikallioksi nimetyllä paikalla ja erityisesti hyvien ystävien loistavaa seuraa. Onnistunut retki. Kiitos Emännälle ja Isännälle kaikesta!


perjantai 17. heinäkuuta 2009

Arkiaskareita

Ihanaa...

Kyllä arkiaskareetkin tuntuvat mukavilta silloin kun on aikaa. Astianpesukone, pyykkikone ja imuri pörräävät Naukulassa tämän aamupäivän. Ja kaiken rehkimisen jälkeen on vieläkin aikaa rentoutua ja tavata ystäviä.


torstai 16. heinäkuuta 2009

Pitkä viikonloppu

Tarpeeseen tulee

Ei mukama kiire? Rauhoittunut? Jaa-a. Niin taisi olla pienen hetken, nyt tahti on ollut toinen. Onneksi on edessä pitkä viikonloppu, arkiaskareilla höystettynä tosin, mutta mukaan saattaa eksyä pientä kivaakin.


tiistai 14. heinäkuuta 2009

Perjantai

Tapahtuipa sitten mitä vaan...

...niin perjantaina ajattelin pysytellä pois työpaikalta! Selkeästi hiljaisempaa ja mieli halajaa jo lomalaitumille. Ehkä jopa neljäksi viikoksi alunperin suunnitellun kolmen sijaan? Se olisikin sitten ensimmäinen kerta kun olen töistä poissa viimeiseen 20 vuoteen enemmän kuin kolme viikkoa kerrallansa. Joko olisi aika? Joko päästä äitiyslomalle kissanpentujen takia tai viettää ekat neljä viikkoa pois töistä yhtäjaksoisesti? Pentuja ei siis ole tulossa, eikä kolmas kissa varmaan yhtään auttaisi tässä Mamman kissa-allergiassa.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Action!

Maanantai-illan action

En tiedä miksi, mutta maanantaisin tekisi usein mieli "tehdä jotain kivaa". Olipa viikonloppuna ollut millaista tahansa ohjelmaa, niin maanantaiksikin pitäisi saada jotain... Pistetään mietintämyssy päähän vastaisuuden varalle ja tänään voimme vaikka pyöritellä palloa.


sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Tärkeänä

Wilma Ilona

Wilma kokee uuden lelunsa/kynsienhoitovälineensä varsin hyväksi. Ilmeisesti keskusta tuntuu tassujen alla varsin hyvältä, sillä sen päällä istutaan ja patsastellaan useita kertoja päivässä. Säälihän tätä sisustuksen kaunistajaa olisi viedä pois keskeltä olohuoneen lattiaa.


lauantai 11. heinäkuuta 2009

Aamuruuhka

Tilaus liikennevaloille?

Leppoisa lauantaiaamu on lähtenyt liikkeelle varsin mallikkaasti. Wilma Ilona päätti tuossa kahdeksan jälkeen, että nyt saa nukkuminen riittää. Lähti kävelemään korkokengissään (ainakin askelista lähti sellainen ääni) ympäri makuuhuonetta ja Helmi Orvokki säesti hakkaamalla uusia hienoja vaatekaappien liukuovia. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin ylösnousu.

Sen jälkeen olikin sitten aamuruuhkaa ulkotarhaan sekä Hesarin lukua. Aamukahvit nautti vain Mamma ja kerholaisille ilmestyi ruokalistalle eilisten katkarapujen jämät.


perjantai 10. heinäkuuta 2009

Kiire, kiire

Valokuvakirjoja

Ei tunnu ehtivän mitään kirjoittaa, tekeillä on ollut parit valokuvakirjat (www.ifolor.fi) ja pienimuotoista kissojen rapsutusta.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Huijauksen makua

Hmm....

Mammaa huijataan, mutta kukas siitä nyt on hämmästynyt?


Helmi vakuuttelee, että on odottanut kotiintulevaksi aamusta asti keittiön valkoisella pöydällä. Mutta, mutta... Jos tulen kaupan kautta ja jätän kauppakassin odottelemaan etuoven viereen käydäkseni postilaatikolla, pöydällä ei ole ketään. Kun tulen postilaatikolta, pöydällä on Helmi. Kun tulen sisään, on kovan venyttelyn aika. On vissiin paikat ihan puuduksissa kun on siinä aamusta asti odotellut... Juupa, juu.



keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Mamma betalar

TV-lupa ja maksulliset kanavat

Jos toiselle riittää pahvilaatikko, tarvitsee toinen television sekä maksulliset MTV3:sen kanavat. Eihän sitä muuten pystyisi Koirakuiskaajaa seuraamaan.


tiistai 7. heinäkuuta 2009

Halvat huvit

Mitä tästä jälleen opimme?

Ei kannata hankkia leluja kaupoista pääkaupunkiseudulta, ei Saksastakaan asti. Riittäisi mainiosti jos taloudessa olisi paljon paljon pahvilaatikoita.


maanantai 6. heinäkuuta 2009

Tietokonehommia

Ja vain yksi tuoli

Olisi vissiin verkkoon asiaa useammallakin tässä perheessä. Tietokonetyöskentelyyn varattu epäergonominen tuoli ainakin on usein varattu juuri silloin kun Mammalla olisi tarve.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Porvoossa

Rippijuhlat

Ensimmäistä kertaa Porvoon Tuomiokirkossa sen jälkeen kun katonkorjaustyöt on saatu tehtyä. On se hieno! Oli ennen ja on nyt.

Onnea vielä kerran Rippijuhliaan viettäneelle nuorelle miehelle sekä vanhemmillensa!


lauantai 4. heinäkuuta 2009

Otetaan iisisti

Hiljaiseloa

Tänään otetaan iisisti. Toivutaan ja venytellään. Mamman tulisi ilmeisesti ottaa enemmän mallia venyttelyn mestareilta. Ehkä se auttaisi näihin jäykkiin lihaksiin?


perjantai 3. heinäkuuta 2009

Pää pipi

Auts

Mamma heräsi tänään normaalisti kuuden pintaan ja töihin oli tarkoitus matkata. Tyssäsi kuitenkin heti alkuunsa, sillä päänsärky oli mojova. Tänään onkin sitten sairastettu, nappailtu Buranaa sekä tunnusteltu missä se päänsärky nyt matkaa. Välillä otsassa, nenän juuressa, silmien takana, takaraivossa... Nyt ehkä kohta jo matkalla pois?

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Luetaan, luetaan

Kokoajan luetaan

Tässä blogissa piti siis kertoman myös kirjoista. Niitä toki koko ajan luetaan, mutta mainintoja ei ole näkynyt. Juuri lopettelin kirjaa "Rosetta Kivi: Pomo on pahin". Ajoittain hauska ja ajoittain ei. Ihan kevyttä kesälukemista jos sen sellaisena ottaa. Jos miettii tosissaan Prebenin yrityksen arvoja ja tapahtumia, tuppaa tulemaan ikäväkin olo. Onko tuollaista oikeasti olemassakaan? Miten minä tuollaisessa työpaikassa asioita ratkaisisin? Ei kai meillä tuollaisia ole? Vai onko?