tiistai 31. maaliskuuta 2020

Kaikella on paikkansa

Parvekkeella

Olen aikaisemminkin todennut, että kaikella on paikkansa ja nyt toistan itseäni. Kissoille tarkoitettujen tavaroiden sijainti on tärkeää. Tämäkin kuvan kori on ollut Naukulassa useammassa huoneessa, eikä ole juuri kenellekään kelvannut. 

Erinäköisten kokeilujen jälkeen nostin korin parvekkeen pöydälle hetkeksi, ihan vaan työhuoneen imuroinnin ajaksi.  Ja kappas, siellä se kori nyt nököttää vieläkin, sillä vaikka ulkona on edelleen vilakkaa, niin vähintään yksi kissa käy siellä ottamassa päiväunet. Välillä siitä käydään tiukkasävyisiä keskustelujakin. 












Hetkellisesti vilukissa-Noomi oli sitä mieltä, että olisi voinut ottaa korissa päiväunet. Itsepäinen tyttärensä Hertta ei kuitenkaan antanut tuumaakaan periksi vaan valtasi korin tällä kerralla. Sittemmin kori on kelvannut kaikille. 

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Työnjohto

Komentoja

Työnjohto on paikalla koko ajan. Aamut alkavat sillä, kun Naukulan kuningataräiti Namu hyppää mamman päälle. Kömpii yli ja aloittaa rivakan käsienpesun. Se onkin tässä tilanteessa oikein mainiota. Muistakaa tekin pestä kätenne, kunnolla siis. Sillä tavalla, että siihen kuluu ainakin 20 sekuntia. 

Vauhtia nyt, mamma

Aamupesun jälkeen minua ohjaillaan jo voimakkaasti keittiön suuntaan. Kiirettä täytyy pitää, jottei saa pieniä puraisuja varpaisiin tai nilkkoihin. Kuningataräiti on nälkäinen. Seuraavaksi työnjohdon aamiainen. Kun minä syön aamiaista työnjohto ulkoilee. Aamiaisen jälkeen kukin vetäytyy omiin aamu-unipaikkoihinsa, paitsi Noomi. 

Vahtivuoro siirtyy siis Noomille, läheisriippuvaiselle kuningattarelle. Hän on seurana koko päivän, tapahtui mitä tapahtui. Hänen bravuureihinsa kuuluu se, että kun minä puhun neuvottelupuhelua, hän on läppärin ja minun välissäni, selällään pöydällä ja leipoo etutassuillaan leukaani tai kaulaani. Sellainen akupunktiohoito piristää. Hoitoja on päivän mittaan sama määrä kuin neuvottelupuheluja.  

Kun aurinko kääntyy työhuoneen ja viereisen parvekkeen puolelle, tulee auringon mukana yleensä koko työnjohto. Pienet iltapäivä unet raikkaassa auringonpaisteessa ja kun kello on neljä, siirtyy kuningataräiti Namu työpöydälle. Valitettavasti vaan työt jatkuvat yleensä pidempään. 



Nopeasti ovat uudet rutiinit syntyneet. Naukulassa kaikki hyvin. 

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Karkauspäivänä - osa 2

Matkaan

Kas, kas, kuljetuskoppakin on tullut tuohon tyrkylle ihan kuin olisi Hertan ajatuksia kosiomatkan suhteen lukenut. 



Kunhan vielä ovi aukeaisi, jotta matka voisi kunnolla alkaa. 

Täytyy myöhemmin palata asiaan ja katsoa, olivatko häät onnistuneet vai pitääkö sitä hamekangasta lähteä peräämään. 


Myös tämän julkaisun kuvat ovat Pinkkitassun kasvattajan, Mikko Floréenin ottamia. 

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Karkauspäivänä - osa 1

kosiomatkalle

Se on hamekangas tai häät, eikö niin? Tuumasi Hertta kun matkaan lähti. 

Mitäs sanotte, Naukulan Naiset, Mumszaaaaaaaaaaaamu (kirjoitusmuodossa auttoi Namu itse)
ja Äippä, sopiskos mulle tämmöinen topattu hamekangas?
Pitäiskö sen olla sit pinkki?

Oisko tää nyt varmasti tarpeeksi paksua? 

Ei hiirenpapanat sentään, kyllä mä lähden nyt onneani kokeilemaan,
onhan nyt karkauspäivä ja kaikkea.

Jatkuu seuraavassa numerossa. 


Postauksen kuvat Pinkkitassun Kasvattajan Mikko Floréenin. 
Pinkkitassun kissalaan pääset tutustumaan mm täältä

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Etätyöpäivä

Naukulassa

Hoida sä Hertta ne puhelut, niin mä katon nää meilit. 

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Lepopäivä

Sunnuntai

Muistakaa levätä. Kaiken ulkoilun ja kotoilun lisäksi, myös lepo on tarpeen. 







Ja sitten kun lepo riittää, voisitte ehkä tekin imuroida sohvanne ja vaihtaa kulahtaneet sohvatyynyt keväisempiin. Niin, kevät aurinko tulee ja paljastaa kaiken. Onko se kotoilun positiivinen vai negatiivinen asia, siinäpä vasta pulma. 

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Minkä Hertta löysi?

Mitä Hertta piilottelee? 

No nyt tulee paha arvoitus? Oikein vastannut on takuuvarmasti lukenut Naukulan Kerhon -blogia ainakin viimeiset noin kuusi vuotta. Näin muistelisin. 

Kysymys kuuluu minkä Hertta löysi? Mitä Sulolle tärkeää hän piilottelee? 


Edellisen arvoituksen oikea vastaus on omaehtoinen karanteeni. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että kommenteissa oli kerta kaikkiaan erinomaisia vastauksia. 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Seuraava arvoitus

ja edellisen vastaus

Ennen kuin paljastamme edellisen arvoituksen vastauksen, laitamme Namun kuva-arvoituksen eetteriin. 

Tässä kuvat: 




Ajattelin ensin, että laittaisin teille parit vaihtoehdot, mutta sitten olisi kyllä ihan liian helppoa. Kysymys kuuluu: mitä varsin ajankohtaista asiaa Namu kuvissa esittää? 

Edellisessä postauksessa Hertta esitti mielestäni kahta satua: 

Kuva 1) Grimmin veljesten satu Pieni Punahilkka. Kohta sadussa meni näin:

"Miksi sinulla on noin suuret korvat? Punahilkka kysyi.​
– Jotta voisin kuulla sinut paremmin, vastasi susi."​

Kuva 2) H.C Anderssenin satu Todellinen prinsessa, jossa prinsessan aitous mitattiin sillä tunnistaako hän herneen useiden patjojen läpi. 

Ihan selvä homma, eikö? Mutta entäs sitten Namu? 

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Yksi kissa

Kaksi satua

Elämme ihmeellisiä aikoja, sellaisia kuin ei ole koskaan vielä eletty. Ei tiedetä mitä tapahtuu, ei tiedetä koska tämä loppuu, eikä tiedetä mitä sen jälkeen. 

Tunnen, myötäelän, vähän pelkään ja ihmettelen mitä tuleman pitää. Mutta niin kauan aikaa kun se on minusta kiinni, yritän julkaista Naukulan Kerhon uutisia niin kuin ei mitään olisikaan menossa. Pitää yllä samaa kepeää linjaa ja ehkä tuoda hymyn lukijoiden huulille tässä epävarmassakin tilanteessa. 

Siispä asiaan...

Yksi kissa, kaksi satua. Mutta mitkä? Osaatko sanoa? 



Ja kun olet tänne asti päässyt, kannattaa sinun käydä lukemassa Triolan ja Nilssonin viesti. Taru puhuu asiaa, kuten aina. 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Kotoilua

Sunnuntai Naukulassa

Täällä on tänään kotoiltu. Kotoilu on meille mieleen, vaikka nyt sitä tulee sitten varmasti enemmän kuin vähään aikaan, kun kaikki on peruttu. Paitsi kevät, kevättä ei ole peruttu ja sehän tarkoittaa mielenkiintoisia asioita. 

Tiedossa oli niin mielenkiintoisia asioita, että herätyspartio oli vallan määrätietoinen tehtävässään. Vai mitä mieltä olette ilmeistä? Olisitteko uskaltaneet vielä pötkötellä?


Kun sitten kömmin alakertaan, suojasin pöydän ja toin mullan, oli työnjohto jo paikalla. 


Mamma, tässä lehdessä puhutaan koronapöydästä. Ei kai se oo tää pöytä?
Älä viitti Noomi, näitä koronavitsejä on viljelty jo ihan tarpeeksi. 





Apuja löytyi kiitettävästi. Mullanvaihto oli selvästi mielenkiintoinen työ, muttei sentään voittanut lattioiden luuttuamista. Se me tehtiin sitten seuraavaksi. 

Pitäkää huolta itsestänne!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Yksi pieni kissapoika

katsoi näin

Yksi pieni kissanpoika katsoi näin,
ikkunasta rauhassa ulospäin

Koska näky oli jännä, niin, pyysi hän mukaan yhden toverin. 

Kaksi pientä kissanpoikaa katsoi näin,
ikkunasta ulospäin. 


Koska näky oli hauska niin,
pyysivät he mukaan yhden toverin. 

Kolme pientä kissanpoikaa katsoi näin
ikkunasta ulospäin

Ja hei, luulitte varmaan, että paikalle olisi tullut neljäskin, mutta ei,
hän nukkui aamupäiväuniaan kirjaston aurinkotasanteella. 



maanantai 9. maaliskuuta 2020

Viikonloppuna meillä oli siivouspäivä

Lakananvaihtolauantai

Naukulan siivouspäivä on yleisimmin lauantai ja vielä aamupäivä jos saa valita. Viime lauantaina siivottiin ja mikä parasta, vaihdettiin myös lakanat. Avustavia tassuja on siivouspäivänä mukana tilanteessa kuin tilanteessa. 

Tässä me tyhjennetään pahvinkeräyskoria.
Sanonpahan vaan, että on siinä omat vaikeusasteensa
kun yrittää saada niitä pahveja
pois kahden kissan alta. 

Sitten mentiin vaihtamaan lakanat.
Työnjohto odotteleekin jo. 


Näin pitkälle päästiin ensi yrittämällä. 

Sitten erään piti pestä varpaat. 

Sitten nautitaan kun työ on puolivalmis.  

Mitä? Ettekö te muka tykkää puhtaista lakanoista? 
Koska aputassut olivan vallan virkeällä päällä, jätin kylpyhuoneen lattian luuttuamisen seuraavaan kertaan. Se nimittäin vasta hauskaa on se. 

Mukavaa viikkoa! 

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Kaikille naisille

Toivoo Sulo

Arvoisat naiset, tässä teille naistenpäivän kuumottavin video. Komea kolli grillin katolla. 


Hyvää naistenpäivää kaikille! 

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Miten leikataan kissan kynnet?

Pinkkitassun Nathan eli Nacho ja Patrik esittävät

Kissojen kynsiä on hyvä leikata, ihan niin kuin koirienkin. Vain ne terävät kärjet, niin että vältytään vahingoilta ja muilta terveysongelmilta. Netistä löytyy varmasti aiheeseen liittyviä ohjeita ja videoita yllin kyllin, kannattaa tutustua. 

Kun kissan ja ihmisen välille on syntynyt luottamussuhde ja kissan tassuja hoidetaan säännöllisesti voi kynsienleikkuu käydä helposti. Nachon kohdalla sanoisin, että uskomattoman upeasti. Katsokaa vaikka. 







Myös Sulon äiti, Pinkkitassun Dorothy (EUR n 24) eli Mesi osaa nauttia manikyyristä. Tyyli on eri kuin Nacholla ja tästä voimme varmasti päätellä, että kynsienleikkuu on tekniikkalaji. 

Mainittakoon vielä, että täällä kynsien leikkuu onnistuu 14 tassun osalta erinomaisesti, mutta 2 tassun osalta ei sitten niin millään. Vaikeuksia on Nachon siskon Noomin takatassujen kanssa *pyyhkii hikeä otsaltaan* . 

Kaunis kiitos kuva- ja videomateriaalista Nachon kotiin sekä 
linkistä Pinkkitassun kissalaan ja Tellikselle. 

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Aurinko kutittelee

Silmiä ja nenää

Kevättä kohden, kevättä kohden. Nyt on ollut onneksi päiviä kun aurinkokin on jo näyttäytynyt, kutitellut silmiä ja nenää. 


Meillä on jo kevättä rinnassa. 

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Nimet

Kissanpeteihin

Sulolla ja Namulla on ollut nimikkopedit saunan ylälauteella jo tovin. Niin on toki ollut myös Noomilla ja Hertalla mutta ilman nimikointia, kun en ollut silitettäviä kangasmerkkejä mistään löytänyt. 

Onneksi meillä on tarkkaavainen luottohoitaja, joka kangasmerkkejä löytäessään, oli välittömästi meihin yhteydessä. Ja jos joku on joskus miettinyt, mitä nimistä Noomi ja Hertta voi muodostaa, niin paljastetaan sekin nyt. 

Kuva ja tekstitys luottohoitajan. 

Kuva ja tekstitys luottohoitajan. 

Viime sunnuntain tavoitteeksi olin ottanut vain sen, että saan kangasmerkit silitettyä peteihin. Sekottelin uusia kangasmerkkejä ja niitä aikaisemmin Lidlistä ostamiani. 







Ensi sunnuntain tavoitteeksi voisin ottaa esimerkiksi petien imuroinnin. Vai mitä?