lauantai 24. joulukuuta 2022

Hyvää joulua

ja rauhaa päälle maan

Rauhallista, lämpöistä, turvallista ja leikkisää joulua kaikille Naukulan lukijoille, ystäville ja kissablogikavereille. 


Viettäkää näköisenne joulu! Vaikka yöpuvussa riisipuuroa syöden jos siltä tuntuu. 

keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Punanuttujen johtaja?

Kuningataräiti

Arvoisa yleisö, 
haluan tehdä tiettäväksi, 
että kaikki punanutut eivät ole tonttuja. 

Ja jos nyt niin sattuisi olemaan, 
että siellä nurkissa kuitenkin niitä punanuttuja pyörii, 
vaikka punatabbyjä ei kotoa löytyisikään. 

Niin tietäkää, 
että niilläkin on johtajansa. 

Enkä tässä nyt haluaisi mitenkään vihjata, 
että olisin niiden johtaja. 

Mutta jos nyt niin sattuisi olemaan, 
niin kannattaa olla kiltisti. 


maanantai 19. joulukuuta 2022

Joulukoristeita

Varastojen kätköistä 

Joulukoristeita on kaiveltu pikku hiljaa esiin varastojen kätköistä. Vain yksi pallo on mennyt rikki ja senkin rikoin minä. Kissat antavat koristeiden olla rauhassa. 

Annan sulle, mamma, nyt ihan ilmaisen vihjeen. 

Ei täällä mitään koristeita tarvita
kun täällä ollaan me. 

Varastojen kätköistä on löytynyt vaikka mitä. Varastot päätyivät aluksi työhuoneen lattialle ja sekös vasta oli kiinnostavaa. 

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Laatikkoja, laatikkoja

Yksi kullekin?

Viime aikojen lumisateet ja pakkaset ovat ajaneet mamman ostamaan ruokaa itselleen ja Naukulan väelle lähinnä verkkokaupoista. Se on tuonut tänne pahvilaatikoita ja ennen kun ne viedään kierrätykseen, tulee niitä tietenkin kokeilla. Ihan jokaista. 

Joo, sori mummu...

...nää on kaikki mun.

Siis miksei mulle oo yhtään pahvilaatikkoa? 

Myös pakkausmateriaalina käytetty ruskea voimapaperi on oikein oiva makuu- ja leikkialusta. Muutamana aamuna heräsinkin rapinaan ja sitten koitti siivouspäivä. 

torstai 8. joulukuuta 2022

Talvi tuli

 Naukulaan

Taas tätä valkoista töhnää, 
miettivät kolmen sukupolven Pinkkitassut


lauantai 3. joulukuuta 2022

Sulo kertoo - osa 2

Omin sanoin 

Sulo tässä moi! Tiedättehän, se komea kolli, täplämassu ja valloittava muutenkin. Tunnette? No hyvä. Kerrottakoon siis. 

Laitoin tähän nyt tän kuvan, jotta varmasti tunnistatte. 
En viitti kuitenkaan näyttää sitä täplämassua, 
ettette pyörtyisi. 

Keskiviikkona ajattelin, että mammalle pitää sitten kuitenkin kertoa. Siis sille naiselle, joka täällä siivoaa näitä meidän hiekkalaatikoita ja tarjoilee ruokaa, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Kun se maalasi naamaansa, niin kävin hiekkiksellä, tulin ulos ja katsoin mammaa silmiin. En tehnyt mitään. Menin sitten siihen viereiseen, tulin ulos ja katsoin mammaa silmiin. Toistin tämän vielä kerran. Sitten sillä välähti. Aika nopeasti kyllä, otti puhelimen käteensä ja soitti siihen paikkaan joka on aika lähellä meitä ja jonne mennään sillä isolla pölynimurilla. 

Odotellessani sopivaa aikaa rauhotuin kuitenkin nukkumaan siihen mun isoon boksiin, joka majailee siellä saunassa. Kun aika oli sopiva, mamma sitten vaan laittoi sen oven kiinni ja lähdettiin. Annoin vähän ajo-ohjeita mennessämme ja hyvin löydettiin perille. Siellä oli tätejä, luulen, että ne kyllä ihasteli mua. Sit mentiin yhteen huoneeseen, mut punnittiin. Paino oli oikean sopiva musta, eli 6.080. Kehräsin kun kuunneltiin mun sydäntä. Se sykki hyvin. Sit mentiin viereiseen huoneeseen ja mut laitettiin selälleen. Mamma piti kiinni pääpuolesta ja toinen täti takajaloista. Kolmaskin siinä oli, se kasteli mun täplämassun ja sitten se siveli sitä ja alko kattelemaan jotain telkkaria. Yhtä äkkiä tuikkas mua vähän jollain ja sitten se oli ohi. Oli kuulemma näyte. 

Eikä tää tarina nyt tähän vielä lopu. Sit mulle laitettiin sellainen neula mun takajalan luo ja joku pussi mistä tippui jotain. Nestettä kuulemma, kun pissa oli liian vahvaa. Siinä se sitten tippu ja mä odottelin. Olin kuulemma kiltti poika, mutta senhän ei nyt pitäisi olla yllätys kenellekään. Sit mamma valikoi mulle jotain uutta ruokaa ja lähdettiin kotiin. Noomi leikki jotain draamakuningatarta eikä tuntenut mua muka muutamaan päivään, nyt se on taas ihan jees. 

Käynnistä lähtien ruoka on ollut tosi outoa. Ei ole ollut raksun raksua mun automaatissa, vaan jotain liuotusruokaa. Syön ne sitten aina yöllä salaa kun muutakaan ei tunnu tulevan. Mamma antaa aamuisin jotain aika hyvänmakuista ja sitten jonkun tabletin päälle. Nielen senkin sitten mamman mieliksi. Voin kyllä nyt aika hyvin ja olen kuulemma komea ja riehakas. Hertan kanssa painin tuon tuosta. 

Että sellainen juttu nyt tällä kertaa. 

Terkuin, se komea kollipoika Sulo