sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Tärkeä Vieras

ja loma mummulassa

Viikolla täällä kävi Tärkeä Vieras. Frieden ja Figon lähettämä. Näppäränä poikana Sulo opetti Hennan avaamaan ikkunan silloin kun niin halusi ja Noomi näytti leikkitrendejä. Mamma lauloi Sulon laulun, vieraan korvia säästellen toki vain kertosäkeen. Punatabbyn tango kuultiin Namun itsensä esittämänä. 

Kiitämme Friedeä ja Figoa ihmisensä lähettämisestä Naukulaan, 
sekä Sulo tietenkin erityisesti Frieden mukaan laittamista pusuista. 

Eikä yllätysten viikko vielä tähän loppunut. Torstaina pakattiin auto ja lähdettiin mummulaan. 






Sulo ja Namu ottivat mummulan omakseen heti kun kuljetusbokseistaan ulos pääsivät. Tiesivät selvästi minne oli tultu. Noomia ei paikanvaihdos hetkauttanut yhtään. Ei juuri viitsinyt edes paikkoja tutkia kun oli leikittäjiä paikalla. 

Kun hain kolmikon kotiin aikaisemmin tänään, näin Noomin nukkuvat äitini sylissä onnellisena, Sulo oli pedannut tapansa mukaan itsellensä pesän vaatehuoneeseen ja Namu oli vallannut yhden makuuhuoneista itsellensä. 





Kaikki oli mennyt hyvin, vaikka villeiksi kolmikkoa nimiteltiinkin. Oli ollut aamuvillit, iltavillit ja yövillit ja mummu ihasteli vauhtia naureskellen. 


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Tättähäärä

häärää

Naukulan tättähäärä häärää, Naukulan Namu laulaa ja Sulo on oma itsensä. 


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikkille, muistakaa olla aktiivisia. 

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Pekalla

Kylässä

Tänään oli puuhaa jos jonkinmoista ja jossain kohdin ryhdyin jännittämään. Iltapäivän päätteeksi menin kasvattajan kanssa katsomaan Pekkaa, Namun pentua Pinkkitassun Noëlia (EUR d 22). 

Pekka lähti Naukulasta ensimmäisena, sunnuntaina 18.2. 

Pekka on ollut reipas poika alusta lähtien. Syönyt, juonut, leikkinyt ja asioinut hiekkiksellä niin kuin kissan kuuluukin. Mikään ei ole hajonnut Pekan tassuissa, vaikka laskelmia hyllyn ylätasolle tekeekin.

Pari kertaa Pekka katseli minua vähän tarkemmin, ehkä ajatteli, että tuossa tädissä on jotain tuttua, mutta mistä ihmeestä minä tuon ihmisen oikein tunnen. 










Oli ihana nähdä Pekkaa ja ihastella kasvanutta nuorta miestä. 

Kiitos, kun sain tämän mahdollisuuden J & M! 


torstai 16. maaliskuuta 2017

Lähes puhdas

tiskipöytä

Naukulan tiskipöytää koristavat nykyään lähes aina tassunjäljet. Isommat tai pienemmät. Jos aamulla pyyhin tiskipöydän, on se illalla kotiin tullessani sen näköinen että siinä on temmeltänyt kissalauma. Osasyy on siinä, että tiskipöydällä on yksi kissojen vesiastia ja siinä on ilmeisen kiva liotella ja kastella myös tassuja. 




Ei ole puhdas tämä.
Reuna jäi putsaamatta mamma. 


Sitä paitsi pöytien ja muiden tasojen pyyhkiminen on kaikista talouden kolmesta kissasta erittäin kiinnostavaa. 

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Tuuletuksen ihme

ja kevään tuulahdus

Se on aina yhtä ihmeellistä kun Naukulassa tuuletetaan. Sitä ihmettä kokoonnuttiin viikonloppuna oikein porukalla ihmettelemään. Ensin paikalla olivat vain tytöt. Tai Noomi-neiti ja Namu-rouva. Hieman myöhemmin paikalle saatiin myös perheen Sulo-herra. 





Onneksi säätiedotus näyttää keväisiä ilmoja tulevallekin viikolle. Odotamme kevättä innolla. 

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Mullanvaihto

ja päiväunet

Kukat tiskipöydälle, mullat esiin = Noomia ei nukuta enää yhtään. 

Lisää kuvateksti
Se on mukava kun on yhteisiä harrastuksia, eikö? 

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Taikatemppu

Huikea taikatemppu

Naukula esittää taikatempun, vaativan, huikean, sensaatiomaisen taikatempun. Kuulkaa rumpujen päristys, nyt se alkaa. 

Katsokaa korvani osoittamaan suuntaan, siellä se taikatemppu on.
Vähän jännittää onnistuuko!

Huoneeseen menee kaksikiloinen punatabby. 

Ja sieltä tulee ulos reilut viisikiloa punatabbyä!
Temppu onnistui. 

Täydellinen temppu, täydellinen.
(Huomaskohan lukijat....heh heh) 
Leppoisaa viikonloppua kaikille! 

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Vitsikäs aamu

ja vitsiniekat

Minä uskon siihen, että kissoilla on huumorintajua. Ainakin toisilla kissoilla. Täällä sitä on näillä vanhemmilla, Sulolla eritoten. Se näkyy ja joskus myös kuuluu. Noomin huumorintajusta ei vielä ole tietoa eikä havaintoja. 

Tänä aamuna olin näkevinäni huumorin pilkahduksen Sulon silmissä kun hän vaihtoi pö lvc x (kirjoitti Noomi, yliviivasi mamma) paikkaa aina vähän ennen kuin minä. Tiedättekö reitin makuuhuone - kylpyhuone - keittiö - kylpyhuone - vessa ja ovesta ulos? 
Kohta se tulee lähtöpissille ja laittamaan huulipunaa. 


Trio Sulo ja redtabby Girls,
uusi orkesteri.

Ihan alusta asti en ymmärtänyt tilanteita kuvata, kertokoon se sitten vaikka huonosta huumorintajusta ja tilanneherkkyyden puuttumisesta. 

Oikein hyvää kansainvälistä naistenpäivää! 

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Haastattelu

Mamma kysyy, Sulo vastaa

Mamma: Olit lauantaina Askolassa, Sulo Naukula, miten meni?

Sulo: Hyvin. 

Mamma: Haluaisitko vähän tarkentaa?

Sulo: En. 

Mamma: Jos kuitenkin? 

Sulo: Olin siinä mökissä. 


Mä oon tossa oikeella
ja mun systeri tossa vasemmalla.
Se on vasta rohkee likka se.
Mamma oli aamulla nukuksissa ja laitto ton aluspeiton ihan hullusti. 

Mamma: Entä tuliko käytyä muualla? 

Sulo: Joo. 

Mamma: Mitä tapahtui? 

Sulo: Mä voitin kaikki kissat ku oli mun kanssa siinä tuomaritätin ja harjoittelijasetän kanssa samaan aikaan. 

Mamma: Mutta olit siinä ainoana kissana?

Sulo: Niin. 

Sulo: Ja sitten SÄ sanoit, että mun parhaat täplät on massussa ja NE katto ja SE täti pussas mua. Ja sitten ne sano, että mulla on tosi hyvä kroppa ja että mä oon iso kissa ja sitten mun silmät on ihanat ja korvat hyvin päässä. En tiedä että olis voinu olla toisellakin tavalla. Ja sit ne sano että mun kisa oli ohi. Se oli päivän paras uutinen. 


Tässä mua pussataan.
Pidän tota häntää tossa edessä,
ihan varmuudeks vaan.
Kuvan otti Tarja-Leena Sillasto,
hyvä täti,
tykkää musta.  


Mamma: Et siis päässyt tuomarin parhaan kastraattipojan kisaan? 

Sulo: En ois halunnutkaan. 

Mamma: No mitä muuta tapahtui? 

Sulo: Tapasin pari internettituttua. Oli kattellu mun kuvia ja vähän muitakin, niitä punanuttuja. Ne tätit sanoi, että olen iso poika. 


Tässä ihastellaan mun kroppaa.
Mamman kropasta ne ei sanonut mitään.
Kuva: Tarja-Leena Sillasto. 

Mamma: Kiitos haastattelusta, Sulo Naukula. 

Sulo: Saaks nyt mennä saunaan torkuille? 

Mamma: Kyllä saa, pusi pusi Sulo. 

Sulo: Joo (ravistelee kuvitteellista vettä korvistaan, koska mamman pusut ovat kuulemma niin kosteita) 


Ja tässä, öööh, tota, mä oon semmosessa kokouksessa.
Hyvin hyvin tärkeässä. 

Sulon tulos EX1 CAP ja sitä myötä saavutti ensimmäiseksi tittelikseen Premierin. 

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Hei hei Nacho

Viimeinen lähtijä

Nacho lähti omaan kotiinsa perjantaina.

Ennen lähtöä viimeinenkin paikka tuli vallattua ja odotin vain koska kukka tippuisi lattialle. Minua kuitenkin säästeltiin tältä, jotain vaikutusta saattaa olla sillä, että hätäisesti otettujen kuvien jälkeen nostin tenavat heti pois kukan kimpusta. 

Noomi vasemmalla, Nacho oikealla. 

Nacho. 

Nacho. 

Tyynen rauhallisesti lähti Nacho matkaan, vaikka tilanteessa oli jotain varsin kummallista. Ainakin Nachosta ja Noomista. Muu perhe ei tilannetta niinkään ihmetellyt. 


Nacho päätti lähteä ottamaan selvää tilanteesta. 

Näin lähelle mentiin Riku-setää katsomaan. 

Mitä lie pojat toisistaan miettineet.
TV-tasolla on Namu nauttimassa Nachon isännän rapsutteluista. 

Hyvin on Nachon yhteiselämä uudessa kodissaan lähtenyt liikkeille, reippaita ovat olleet kaikki. 

Urakka on nyt ohi ja täällä totutellaan kolmen kissan taloudeksi. 

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Oppi

Kekseliäs poika


Kukaan ei ole aikaisemmin tätä keksinyt, vaan Nachopa keksi. 

Yrittäkää kestää, aluksi kuvissa häärin vain minä. Mutta kyllä Nachokin paikalle tulee kunhan kerkeää. 






Muutenkin meillä elellään jännittäviä aikoja. Nacho lähtee omaan kotiinsa perjantaina. Sitten ollaan täällä enää oman perheen kesken. Saas nähdä kumpi ryhtyy Noomin leikkikaveriksi, emonsa Namu vai Sulo?