maanantai 24. huhtikuuta 2023

Sukulaisvierailu Namun syntymäkodissä

ja tärkeä päivä 24.4.2014

Olin eilen sukulaisvierailulla Namun syntymäkodissa. Siellä Namun ja Sulon Ruska-mummu (eli Pinkkitassun Bette, EUR f 22) vietti muutama päivä aikaisemmin 13-vuotis syntymäpäiviään. Paikalla juhlissa toki oli myös Namun äiti, Rauha (eli Pinkkitassun Edina, EUR e 24) ja emäntänsä Paula. 

Ruska.

Rauha.

Juhlat sujuivat hyvin. Jutustelimme mukavia, nautimme herkuista ja leikimme yhdessä. Käsittämätöntä ajatella, että siitä on kohta jo yhdeksän vuotta kun vietin Namun syntymäkodissa hetken jos toisenkin ja niiden 14-viikon aikana napsin yli 11.000 valokuvaa. Todisteista löytyy täältäkin, marraskuusta 2014 lähtien. 

Muistoista tuli esille sellainenkin seikka, että 24.4.2014 olin onnistunut ottamaan kolmessa tunnissa 650 kuvaa. Eikä mitä tahansa kuvaa vaan Ruskan Mesi-tyttären (Pinkkitassun Dorothyn, EUR n 24) G-pentueesta, johon kuuluu myös, Pinkkitassun Gilles, paremmin Sulo Naukulana tunnettu sankari. Yhdeksän vuotta sitten lähestyin vierailun jälkeen ensin Suomen Eurooppalaiskissarengasta ja rastitin hakemukseen kohdan "olen kiinnostunut rodusta". Siitä noin tunnin kuluttua kirjoittelinkin jo Pinkkitassun kasvattajalle ja kerroin olevani kiinnostunut silloin vielä kotia vailla olevasta Gillesistä, eli Killestä kuten Suloa silloin kutsuttiin. Siitä menikin sitten enää hetki kun Sulo muutti kotiin. 

Joo, tänne mä sit muutin, muistelee Sulo. 



sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Kaunista katseltavaa

Lauantaihinne




Noomi näyttää niin seesteisen kauniilta, eikö? Siitä voisi vetää johtopäätöksen, että lauantaiaamumme on ollut samanlainen. Sellainen somekuplan lauantaiaamu. Vaan mitä täällä todellisuudessa on tapahtunut?

Namu herätti pureskelemalla minua tuossa kello seitsemän jälkeen, eikä hän ohjannut minua keittiöön vaan kylpyhuoneeseen harjaamaan itseään. Sitten ruokin kissat, kaivoin esiin pölynimurin, lattialuutun. Avasin ikkunan kissatarhaan ja Noki-Nooran parvekkeelle. Aloitin siivouksen yläkerran kylpyhuoneesta. Namu halusi jahdata lattialuuttua ja kaikki Pinkkitassut tulivat köpsöttelemään kostealle lattialle. Sitten on laitettu yläkerran kahteen ikkunaan hyttysverkot, imuroitu ja luututtu, päivitetty kissayhdistyksen sivuja, kerrottu Noomille ettei hän määrää täällä, pussattu kaikkia vuoronperään ja lähetetty Noksulle lentosuukko. Vaihdettu lakanat, yhdessä totta kai. Kerrottu Noomille, ettei hän määrää täällä x 5. Nostettu kissa pois näppäimistöltä ja sen sellaista. 

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

PS: Viimeisimmällä kerralla Noomi hyppäsi näppäimistölle läppärin kannen takaa ja nyt saan vähän väliä ilmoituksen, että päivitys epäonnistui. Ja kas, huomasin että hän oli onnistunut laittamaan läppärini lentotilaan. 


lauantai 15. huhtikuuta 2023

Verkko-oven toisella puolen

Pinkkitassuja

Jääkää te likat siihen keskustelemaan kuka määrää, 
minä poika painelen saunaan torkuille. 

Noomi: Se oon sitten kyllä minä kun määrään. Oot mun pentu kummiskii. 
Hertta: Enpä tiedä. 

Namu: Miettikääs nyt vähän paremmin. 

Ainakin mä jätän Noksulle tähän terkut. 

Ja voisin täältä vähän tassulla kokeilla. 

tiistai 11. huhtikuuta 2023

Noki-Noora

Kuulumisia

Noki-Nooralla on kaikki hyvin, ainakin niin kauan kun muu talon väki pysyy turva-aidan toisella puolen. Nykyään Noksua saa satunnaisesti silitellä oven rakosista myös ilman herkkutikkuja ja ilman, että Naukulan Pinkkitassut todentavat läsnäolollaan tämän mamman vaarattomaksi. Lisäksi nyt koko herkkutikun ja myös raksujakin voi syödä kädestä, toki oven toisella puolen. 




Poseerauskin onnistuu Noki-Nooralta erinomaisesti. Lisäksi hän on viime aikoina alkanut juttelemaan entistä enemmän. 

Minun kärsivällisyysharjoitukseni jatkuvat edelleen. Vaikka olen lähes paras kaveri oven toisella puolen, samalla puolen se ei vielä ole niin. Mutta tiedättekö mitä? Minä olen kyllä härkäpäinen ja jaksan odottaa, kun on selvästi nähtävissä, että toivoa on. 


lauantai 8. huhtikuuta 2023

Hyvää pääsiäistä!

Toivoo Naukulan väki

Mitäköhän se Naukulan ohjesääntö sanoi tällaisten
tipusten kanssa poseeraamisesta? 

Tuu Sulo poseeraa meiän kanssa, 
tuolipaikka on sun! 

Leppoisaa, leikkisää ja maukasta pääsiäistä kaikille. Kaikki eivät ehtineet poseeraamaan, mutta varmasti toivottelevat myös. Toinen vähän varovaisemmin turvaovensa takaa ja toinen mistä vaan kiireiltänsä ehtii. 

keskiviikko 5. huhtikuuta 2023

Kun kotiin tuli väärä kissa

Noomi kertoo

Sinä yhtenä päivänä mamma vei Sulon kopassa ja toi takaisin ihan vieraan kissan. Ei varmastikaan ollut meidän Sulo, sillä vieraalla oli ihan väärät tuoksut ja selvästi yksi hammaskin vähemmän kuin meidän Sulolla. Murrasin, enkä halunnut että se vieras täällä kulki. Vaikka se vieras kulkikin vähän hassusti hypähdellen, niin omituisesti tuntui tämän Naukulan tuntevan. Minä olisin tykännyt, että olisi pysynyt saunassa vaan. Päivittäisen herkkuhetken aikaan yritti tulla apajille, mutta minä ajoin sen kyllä pois. 


Sanoin mun tytöllekin, ettei luottais siihen vieraaseen ja aluks totteli mua hyvin. Kävi sitten kuitenkin ulkoilemassa sen vieraan kanssa ja kun tulivat takaisin sisään, niin olivat niin kavereita että. 


Yritti sitten kertoa mullekin, että Sulohan se. Uskoin sitten kun olin nukkunut kolme yötä ja tosi monet päiväunet. Oli omituinen homma. 


Terveisin, 

Noomi, draamakuningatar

sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Hammaslääkärissä

Viime keskiviikkona

Sulo kävi viime keskiviikkona hammaslääkärissä. Tiedettiin, että yhdessä pienessä hampaassa oli reikä ja että hammaskiveäkin oli kertynyt. Samalla otettiin verikoe ja tarkastettiin arvot, sekä tilanne virtsarakossa. Valitettavasti kiteitä löytyi edelleen. Jatkamme siis taistelua juomisen lisäämiseksi ja urinaryraksuilla (sitten kun raksuja saa taas tarjota). Verikokeissa kaikki näytti olevan kunnossa, kalium hieman alhaisella tasolla ja sitä sitten aletaan hoitamaan kun kahden viikon raksuton aika on ohi. 

Olis taas senkin reissun voinut jättää tekemättä. 
Taju lähti ja hammas kans. 

Sulo oli onnellinen päästyään kotiin ja söi kotona heti pussillisen märkäruokaa. Aamulla kun kaikki muut perheenjäsenet saivat aamupalaa, mutta Sulo ei. Klinikallakaan ei sitten ruoka maistunut. Namu toivotti Sulon tervetulleeksi kuin vanhan tutun, mutta toista oli sitten Hertan ja Noomin laita.