torstai 29. syyskuuta 2022

Naapurustosta muutettiin

ja tämä mamma kävi roskiksella

Että mikä tässä nyt oli se uutinen sitten? Kun asuu isohkossa taloyhtiössä, niin kyllä täällä ajoittain muutetaan. Roskiksellakin tulee käytyä päivittäin, kun on kuitenkin viisi kissaa ja heillä seitsemän vessaa. Tiedättehän? Vessoja pitäisi olla kissojen lukumäärä plus yksi. Pinkkitassuilla on viisi ja Noki-Nooralla kaksi.

No, tänä aamuna vein roskat samaan aikaan pois muuttavan rouvan kanssa. Hän laittoi, kuten täällä tapana on, hyväkuntoisen esineen roskiskatoksessa olevan hiekoituslaatikon päälle. Kierrätykseen siis. Rouva oli säilyttänyt siinä lehtiään, Hesareita kuulemma. 

Mitä sinä olisit tässä säilyttänyt? Kuvat saattavat sisältää vihjeitä. 

Hertta. 

Hertta. 

Noomi.

Noomi. 

Jono. 

Noomi ei antanut jonon häiritä. 

Sulo.

Sulo. 

Namu ja Noomiin paheksuva katse. 

Namu. 

Korin suosiota saattaa kyllä lisätä tuo ikeasta aikanaan hankittu huopainen säilytyskori. Siinä ei ole täällä säilytetty kyllä muuta kuin kissoja. 

lauantai 24. syyskuuta 2022

Kiire kiire

Lauantai

Lauantai on siivouspäivä. Vaihdetaan lakanat, siivotaan vessat, imuroidaan, viedään pahviroskat kierrätykseen, järjestellään paikkoja kaikin puolin. 

Kiire, kiire kiire...

Siis relatkaa nyt vähän, eihän täällä voi edes nukkua. 

 Tällä kerralla Sulo kunnostautui lakanoiden vaihdossa, Noomi vartioi pahveja niin tiukasti, että meinasi tulla ihan riita, Namu piti hiiret kurissa ulkotarhassa ja Hertta sitten, Herttaa ei huvittanut tänään siivota lainkaan. Hertta haluaa vain kunnon päiväunille, mutta kokee sen tässä tohinassa mahdottomaksi. 

Täällä on jo imuroitu, tuuletettu ja huiskutettukin. 
Nyt unille. 

Noksu tarkastelee oman sviittinsä siivousta ja käy aika ajoin tutustumassa myös muun Naukulan siisteystasoon lähinnä kun muut asukit ovat päiväunilla suljettujen ovien takana. Viime viikolla tosin Sulo ja Noksu tapasivat toisensa myös muutenkin kuin turva-aidan takaa. Noksu kyllä paineli sohvan alle piiloon ääntäkään päästämättä. 

torstai 22. syyskuuta 2022

Rakkaus

 Voi näyttää tältä





Jos täällä löytää kissat vierekkäin, 

kyseessä on takuuvarmasti aina Noomi ja tyttärensä Hertta. 


maanantai 19. syyskuuta 2022

Myöhässä

Hitaan bloggaajan syytä

No, ensinnäkin Hertta on tässä kesällä käynyt kahdessa eri näytelmässä. Jos laskutaitoni on oikein, on Hertan titteli nyt International Champion. Eli virallisesti sitten IC Pinkkitassun Paula (EUR f 22). Hieroglyfeja on tulkittu jos monen moisia, tässä pienet näytteet. 



Hertta tuntuu pitävän erityisesti tuomarin pöydällä olostaan, toisin kuin mummunsa, joka rakasti kaikkea muuta. Ainoa asia, mistä Hertta ei oikein pidä on kuulutukset. Niitä varten hänellä onkin näyttelyissä petinä luola. 

Hertta on omasta mielestään rantatyttökilpailuissa ja
nojailee hiekkikseen. 


Huolimatta yllä olevasta kuvasta, Hertta matkustaa turvallisesti kuljetusboksissaan. Koska kotimatkalla tapahtui pieni vahinko, niin jouduin putsaamaan sen kesken matkan ja rouva meni takaikkunalle. Onneksi sain sujautettua Hertan takaisin boksiin ongelmitta. 

Sen lisäksi, jäi täällä kertomatta, 

että Pinkkitassun P-Pentue täytti 17.9.2022 neljä vuotta! 

Onnea kaikille täältä syntymäkodista! 


sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Yksi pyyntö

Valot päälle, kiitos

Täällä komennetaan minua asiasta jos toisestakin ja kohtalaisen hyvän palvelijan tavoin yritän toteuttaa toiveita parhaan kykyni mukaan. Valitettavasti aina ei kuitenkaan onnistu. 

Mammaa...

Saisinko tonne valot niin näkisinkin jotain?

Kuulitko?

Tyytymättömyydestä huolimatta näillä sähkön hinnoilla, eivät ulkovalot mene päälle. Ei edes Noomin vuoksi. Eikä niitä kyllä ole aikaisempinakaan pimeinä aikoina polteltu. 

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Suljettuja ovia

Hankalaa, hankalaa

Kyllä on pienen kissan elämä tehty vaikeaksi. Liinavaatteetkin suljetun oven takana ja sielläkin vielä tällaisissa säilytyslaatikoissa. 


Miten näitä nyt pystyy karvastamaan, hämmästelee Hertta. 

perjantai 9. syyskuuta 2022

Ystäviä kylässä

tai siis sukulaisia

Naukulassa kävi sukulaisia. Ja kun sukulaiset astuivat ovesta sisään, oli Sulo heti pötköllänsä esittelemässä masutäpliään ja odottamassa kunnon möyhiä. 









Harmi vaan, että kunnollista yhteiskuvaa ei saatu. Syy siihen on luonnollisesti valokuvaajan (eli minun). Sulon selitykset siitä, että on Puolu-koira on hänen tätinsä tuntuu aiheuttavan edelleen kysymyksiä talon muissa asukeissa. Noki-Noora ei tähän omaa mielipidettänsä voinut antaa, kun Puolu-täti ei kulje liukkaita rappuja. 

Nää ei taaskaan usko, mamma! 
Sano sä, että on sukua. 

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Työt alkoivat

Työnjohto nukkuu

Tuleekohan työnteosta nyt mitään? Aurinkoisina aamuina työnjohto vain nukkuu. 





Ja jos syyssateet kohta alkavat, niin tiedättekö mitä se tarkoittaa? No silloinkin työnjohto nukkuu. Onko tässä nyt laitaa?