Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. elokuuta 2023

Ja kuinkas sitten kävikään?

Hertan kuulumisia - osa 3 

Kuvittelin pääseväni Hertan steriloinnin kanssa helpolla ja huokaisin liian aikaisin. Aluksi haava ei kiinnostanut lainkaan, sitten se alkoi kiinnostamaan ja sitten se vasta alkoikin kiinnostamaan. 

Tuossa kiinnostusvaiheessa laitoin Hertalle kaulurin kiinni toisiin valjaisiin. Valitettavasti en kuitenkaan ymmärtänyt, että minun olisi lisäksi pitänyt vielä tehdä jonkinlainen lisäviritys. Kun heräsin keskiviikkoaamuna, oli Hertta sängyn alla, kauluri oli auennut ja oli kuin Drackulalla ikään. Hertalla suora pääsy haavaan ja sitä olikin sitten työstetty mitä ilmeisemmin koko yö. Minä peruin kaikki suunnitelmani, laiton viestiä kissaklinikalle ja olin siellä jonottamassa hyvissä ajoin ennen aukioloaikaa. 

Klinikalla todettiin, että sisimmät tikit olivat onneksi vielä kiinni, mutta päällimmäinen haava oli auki. Hertan vatsaontelo huuhdeltiin ja hänelle laitettiin dreeni, jotta kaikki ylimääräinen pääsee haavasta pois. Lisäksi Hertalle tuli viikon antibioottikuuri (2 tablettia 3 kertaa päivässä), kipulääke sekä suolaliuoksella haavan huuhtelu. Olin käynyt ostamassa pienemmät valjaat ja kauluri teipattiin niihin kiinni. Niin, ettei niitä sivulla olevia väkäsiä saisi enää auki. Teipin pää jäi kuitenkin kaulurin sisäpuolelle ja siinä olikin Hertalla sitten kova työstäminen ensimmäisenä yönä. 

Perjantaina poistettiin dreeni ja vatsaontelo huuhdeltiin uudelleen. Lääkekuuri jatkuu. Tämän perjantaisen käynnin jälkeen Herttaa väsytti kovin ja osan päivää olenkin ollut Hertan kanssa makuuhuoneessa suljettujen ovien takana, jotta kukaan muukaan talouden kissoista ei pääsisi Herttaa hoitamaan. Yöt olemme viettäneet myös yhdessä. Lisäksi Hertan kauluri on nyt teipattu kahdesta eri kohdasta kiinni valjaiden kaulapantaosuuteen ja lisäksi niin, ettei teipin katkaisukohtia ole kaulurin sisäpuolella. 



Ruoka Hertalle on onneksi kuitenkin maistunut, kädestä tarjoiltuna toki. 

Täällä me sitten ollaan, visusti kotona. Onneksi on loma. 

lauantai 29. heinäkuuta 2023

Etätöissä

Kotona

Osan viikosta Naukulassa tehdään etätöitä. Ne ovat raskaita päiviä, kun koko ajan pitää valvoa, että työnteko sujuu. Välillä jopa useamman kissahenkilön toimesta. Tällä kerralla lepovuorossa oli Namu. Noki-Noora taisi tarkkailla oravien kirmailua sviittinsä parvekkeelta. 


Vaikka etätöiden valvonta on rankkaa puuhaa, niin se niin sanottu kesäloma-aika vasta rankkaa onkin. Silloin eivät pienet kissat saa yhtään rauhaa jos mamma puuhailee vain kotona. Ja täällä kesäloma alkaa ensi viikolla. Muutamia suunnitelmia on kyllä jo, mutta kotosalla kuitenkin. 

Rentouttavaa viikonloppua! Muistakaa levätä. 

torstai 27. lokakuuta 2022

Huomiota, kiitos

Toimisiko tämä?

Tämä Naukula on sellainen paikka, että välillä on pienen kissan mietittävä päänsä puhki keksiäkseen miten tällä kertaa saisi mamman huomion. 

Noomi on kissoista ehkä kekseliäin, Hertta sinnikkäin yhdessä mummunsa Namun kanssa. Sulo odottaa kiltisti, jollei sitten rämpytä. Noksu on alkanut juttelemaan. 

Tehoaako tämä?

Vai pitäisikö tassun vähän livetä?

Eikä sillä sitten väliä mikä on kellon aika, onko työpäivä vai vapaa. Yksi sääntö kuitenkin on. Öisin täällä nukutaan. 

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Jaettua tilaa

Sopu sijaa antaa

Viimeinen työviikko pyörähti käyntiin ennen kesälomaa. Onneksi työhuoneestani löytyy tilaa minullekin. Ainakin vähän. 

Noomin kanssa jaamme työtuolin - puoliksi. 

Namu antaa tilaa hiirelle. 

Kyllä sitä nyt tuossa mahtuu pyörittelemään. 
Voi vaikka antaa maharapsuja samalla. 

Mukavaa viikkoa kaikille! 

lauantai 28. elokuuta 2021

Loma loppuu

ja jo on aikakin! 

Maanantaina alkaa tämän mamman työt. Ja jo on aikakin, puuskahtaa siihen Noomi. Tietokoneaika on loman aikana ollut satunnaista ja sitä on tehty lyhyemmissä pätkissä silloin kun on ylipäätään tehty. Noomi on tätä asiaa hieman paheksunut. 

Tuolta suunnalta kuuluu ääniä, 
kerrotaan siitä teille kohta. 

Onneksi maanantai on pian ja tahti muuttuu. 

tiistai 24. elokuuta 2021

Työtuoli

 Ja viimeinen lomaviikko

Ensi viikolla olisi jälleen aika vaatia työtuolia itselleni. 

Et oo tosissas?
Vastahan mä tähän ihastuin. 

Toisaalta, onhan minulla se seisomatyöpistekin olemassa. Että jos oikein tiukat neuvottelut työtuolista tulevat. 

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Pikku pirpana

Meidän vauva 

Hertta on meidän vauva. Ikiteini. Päämäärätietoinen neiti, ei kun siis pikkurouva, joka tekee kaikki asiat aina täysillä. Hänen rutiininsa ovat pysyneet samana: Namun kanssa syödään, Sulon kanssa riehutaan ja Noomin kanssa joko juostaan kilpaa tai nahistellaan. Vähän sillä lailla kun äidit ja tyttäret välillä tekevät. 



Kuule, mä oon kolmen ison aikuisen kollin äippä,
että mietis nyt vähän mamma.

Kun Hertta haluaa huomiota, hän sen myös saa. Jos ei muuten, niin sitten vaikka kukkaruukussa istumalla. 

Lokoisaa viikkoa kaikille! Täällä pyörähtää kolmas lomaviikko käyntiin. 


sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Sohvaperunoina, koko joulun

 Hiljaiseloa

Joulunpyhät menivät hiljaa hissukseen. Huiskaa on toki heiluteltu joka ilta, ulkotarha on ollut käytössä, mutta muuten ollaan oltu ihan hipihiljaa. Vietetty hämärän hyssyä, syöty ja nukuttu. Ja otettu kaikki uudelleen alusta. Tunnelma on ollut niin raukea, että vaikka kukaan meistä ei ole yli puolen yön valvonutkaan, niin aamuherätys on ollut joka aamu vasta reippaasti normaalin aamuherätyksen jälkeen. Sinä yhtenä aamuna kun tämä mamma kävi tokkurassa hoitamassa aamupalan kissoille normiaikaan, niin lopullinen herätys koitti vasta lähempänä kello yhtätoista. Siis mammalle, kissat jatkoivat tyytyväisenä uniaan. 

Jaahas. Pitäiskö tässä piristyä. Ottaa vaikka pienet painit. 


Mennäänkö mamma nukkumaan, tulis kyllä uni. 

Sohva on jo varattu, Namulle. 

Mitä ilmeisemmin joulu ja vapaat ovat tulleet meille tarpeeseen. 
Vaan ei se auta, kohta tässä täytyy virkistyä ja piristyä. 

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Söpöysvaroitus - Turussa

Päiväretkellä

Kesälomalla on ollut varsin mukavaa tehdä kissamaisia päiväretkiä ystävien seurassa. Yksi näistä retkistä vei meidät Turkuun kahteen eri osoitteeseen. Molemmissa osoitteissa oli päällä söpöysvaroitus, mutta rohkeina kissanaisina uhmasimme tuota hälyyttävää varoitusta. 

Ensin vuorossa oli Kyöpelivuoren kissala ja siellä olevat eurooppalaispennut. Kolme poikaa ja kilpikonnatyttö. Älkää pyörtykö! 





Emo ja pojat

Yhtään en yllä nyt tiedä yllä olevista kuvista kuka poika on kuka, kun korvat kertakaikkiaan menivät lukkoon, enkä pystynyt omaksumaan tuntomerkkejä. Kilpikonnatytön toki tunnistan. Emo ei ehtinyt poseeraamaan, sillä hän viiletti tuliaslelujen perässä sellaista kyytiä, että ei ollut mitään toivoa saada hänestä yksittäiskuvaa. 

Seuraava osoite Turussa johti Lumihelmen sijoituskotiin. Täällä pennut olivat vasta viiden vuorokauden ikäisiä. Ja millaiset pennut! Söpöysvaroitus on siis edelleen voimassa sekä lisänä erityinen täplämassuvaroitus







Että sellainen kesäretki kauniiseen Turkuun. 

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Emo ja tytär

Paluu normaaliin

Noomin ylenpalttinen suopeus tytärtään kohtaan (kts edellinen postaus) on taakse jäänyttä aikaa. Olo ja elo on jälleen normaalia, tytärtä täytyy opastaa ja ohjata ja oma aika on tärkeää. Ja osaa ne yhdessä nätistikin olla. 


Näyttää siltä, että Hertta ottaa emonsa kiinni koossa tuota pikaa. Täytyykin tässä joku päivä punnita molemmat. 

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Puuhia

Mummulassa

Mitä me sitten teimme mummulassa? 

No, Sulo istui kissojen herkkukaapin edessä useammin kuin usein. Saattoi korvallaan viestittää, ettei hän nyt niiden herkkutikkujen perään niin olisi, mutta kun likat miettivät josko ne mummulassa maistuisivat. Ja kun eivät maistuneet, uhrautui Sulo ne syömään. 


Namu yritti ottaa päivänokosia huoneessa, missä olen aikaisemmin yöpynyt. Se on nyt mitä ilmeisemmin ainoastaan kissojen huone. 



Katsoimme myös pulujen tasajalkamarssia, tämän Sulo pyysi eritoten lähettemään puluntutkimuskeskuksen viehättävälle ja rakkaalle Friedelleen. Toki marssiuutinen on aivan mitätön uutinen verrattuna siihen, mitä Friede raportoi sunnuntaina.


Namu kokeili myös nukkua mummun huoneessa tuolilla. 

Koska nelikko oli varsin villi, oli heillä niin nälkä, ettei ruokakippoja ehtinyt maahan laittaa kun jo piti hotkien syödä. 




Hertta katsoi myös asiakseen asetella mummulan verhot hieman parempaan järjestykseen. 



Kaikki tytöt ihastuivat mummun uuden sängyn päätyyn ja marssivat sen päällä innoissaan. Myös silloin kun mummu yritti nukkua. 


 Kaikken parasta Hertan mielestä oli varmasti mummun menopeli. Siinä oli pienen kissan hyvä matkata paikasta toiseen. 


Mummulan reissu kesti vain kaksi yötä. Eikä meidän kenenkään kunto olisi varmasti pidempää reissua kestänytkään. Sen verran oli villiä meno. 

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Mummulassa

Pikapyrähdys

Kävimme koko porukalla mummulassa. Vaikka viivyimme siellä vain kaksi yötä, oli se varmasti tarpeeksi sekä mummusta, minusta että kissoista. 

Automatka sujui hyvin ja matkustajilla oli jokaisella oma pieni kuljetusboksinsa. Sulo matkustaa suurimmassa ja etupenkillä, Hertta takana keskellä pienimmässä. Mummulasta löytyi valmiiksi jo kaksi kissanvessaa ja hiekkaa, näillä pärjättiin. Vaikka kotona on käytössä viisi, kaksi riitti tällä visiitillä. Varsinkin kun olin lähes koko ajan paikalla pitämässä huolta puhtaanapidosta. 



Minulle oli laitettu kaksi patjaa lattialle, jotta ylimääräinen sänky jäisi kissoille, selitti äitini. Parempi näin olikin, sillä se ylimääräinen on turhan lyhyt ja kapea. 



Kun kuljetusboksit avattiin, niin Sulo ja Namu käyttäytyivät kuten aina ennenkin .  Sulo meni heti tervehtimään äitiäni ja Namu tarkastamaan kissojen fasiliteetit, vessan, ruokakippojen paikan ja veden. Vasta pienen kierroksen jälkeen oli tervehtimisen vuoro. 

Noomi oli hieman ihmeissään kuten myös Hertta. Ainakin ensimmäiset 30 sekuttia siis. 

torstai 9. elokuuta 2018

Käytiin porukalla mummulassa

Naukula lomailee

Naukulan väki vieraili mummulassa. Tavaraa oli mukana niin paljon, että mummu jo suositteli suuremman auton hankkimista vaan hyvin me mahduimme. 

Suurin ilonaihe Sulolle, Namulle ja Noomille oli se, että nukuimme mummun kanssa parisängyssä vierivieressä. Se tuntui olevan kovasti mieleen ja aiheutti suuremmanluokan ruuhkan kun kaikki halusivat tulla mukaan. Noomi omi mummun välillä kokonaan itselleen, Namu pötkötteli ketarat kohti kattoa sohvannurkassa ja Sulo poika mittaili pituuttaan lattialla, niin kuin tekee aina kun on erityisen onnellinen. Unet maistuivat erityisen hyvin kaikille kuten kuvista näkyy. 


Noomi. 

Noomi.

Namu katsoo pyöräilyä. 

Edessä Noomi, Sulo ja takimmaisena Namu.


Vuorossa uinti. 


Noomi katsoo kävelyä mummun sylissä. 


Lakanoidenvaihto. 
Sulo näyttää kuinka yksi koko sopii kaikille. 









Kun tavarat olivat lähestulkoon pakatut, kävi Noomi nukkumaan kuljetusboksiin ja Namu myös. Sulo toivoi matkustavansa kissanpedissä, vaan toisin kävi. Rentouttava loma mummulassa on nyt takanapäin vaan lomailu jatkuu kotinurkissa.