Jekku

Sulolle

Toisilla asioilla ei vaan sovi leikkiä, niin kuin nyt esimerkiksi väreillä.

Paljon mietittävää pienellä kissalla.

Mitä me saadaan iltapalaks,

miksei se orava tullu meiän kaa leikkimään,

miks mamma löysi ton valon tohon kameraan.

Mi-mmmitä nyt?

Heti takasin ne mun värit! Kuulitko? Heti!

Lämmintä pohjasävyä myöten!

Nyt en tajuu mitä tapahtu,

mut onneks mä sain mun värit takasin!

Siis missäköhän sitä ottais pienet tirsat, harjaisko mamma jos pyytäisin.....

Hyvin ehti kokeilla kameran säätöjä kun Sulo vaan mietiskeli. Tuskin huomasikaan mitään. Vaan tarkkaavainen katsoja saattaa huomata pöydällä kummallisen kapistuksen Sulon oikealla puolella. Se on munateline, jonka hankin varta vasten syksyn ja talven Downton Abbey -maratoneja varten. Eli seuraavilla maratoneilla on pakko aloittaa englantilaisella aamiaisella, ihan pakko.

Vieras

Ulkotarhan katolla

Ulkotarhassa on katto. Nippusiteillä kokoon kursittu katto. Edelleen niin, mutta onneksi on. Saimme nimittäin vieraan. Aikamoinen keikistelijä vieras olikin. Lieneekö pesästään juuri lähtenyt. Ehkä katon alla oleva pesä onkin oravan?

OMG! Toi EI varmana oo Pokémon!

 

Päivää, päivää, minkälaisia kuvia haluaisitte?

Siis mitä se nyt tuolla tekee?

 

Herra siellä alhaalla, täällä voisimme leikkiä. 

 

 

 

Tuuppasen kuule sut nyt matkaan. Heippa. 

Orava keikisteli ulkotarhan päällä ja vieressä ainakin vartin. Kerran Sulo pääsi haistelemaan läheltä ja Namu melkein koski. Oli todella jännittävä vieras. Sanomattakin on nyt selvää, että ulkotarhasta ei todellakaan tulla vapaaehtoisesti sisään. Ei tultu hiirisaaliin jälkeen, nyt vielä vähemmän. 

Tilanne

Tiukka tilanne

Suuri saalistaja vaanii uhriaan.

Vai viittiskö kumminkaan?

Ehkei jaksa.

On niin kuumakin.

Että jos mä vaan sitten lepuuttelisin tässä. 

Niin mitä? 

Kukkuu

Kukkuu

Uusin hieman ulkotarhan kalustusta. Namu käytti tilanteen heti hyödykseen. 

Tarhaa esitellään kunhan uudet kalusteet ovat löytäneet paikkansa. Vielä niin ei ole. 

Uupunut neitokainen

Näköalatornissa

Viime yö Naukulassa oli rakkauden täytteinen. Namu tuli kertomaan neljältä, viideltä, kuudelta ja seitsemältä rakkaudestaan. Namu kurnutti, nuoli hiuksiani ja sormiani, puri hellästi varpaista, kantapäistä ja kyynärtaipeistani. 

Nyt minä valmistelen päivää ja uupunut neitokainen on näköalatornissa. Torkuilla, aamiainen masussaan. Rakkaus on rankkaa.

Minkäs sille sitten voi jos aamuyön tunteina rakastaa? Kyllä minäkin Namulle sanoin, että rakastan, rakastan. Rapsuttelin ja yritin houkutella kainaloon nukkumaan. Ennen kahdeksaa nousin sitten jo ylös. 

Vuoropuhelu

Naukulassa

Mamma hei, tuu kattoon

Meiän pihalla on Pokemon!

SE on tosi harvinainen Pokemon.

Pitäiskö sun jo mennä?

Ai miten niin haluttais vaan muka nukkua?

Namu hei, ei se taida nyt meitä ees uskoa.

Ei niin, tuolla se vaan vielä kliksuttelee kamerallaan, vaikka vois napata Pokemonin. 

Saa sitten syyttää vaan itteään kun ei kerran kuunnellut meitä.
Vai pitäiskö meiän ehkä lähettää se kissanäyttelyyn? Se vois mennä läpikin!

Epäuskoinen

mamma

Kävin kylässä ja menin sekaisin. En millään voinut uskoa, että Jesse oli olemassa. Nipistelin itseäni. Välillä huimasi (ei Jesseä), välillä puhe katkeili ja punainen lanka katosi. 

Gebsu katsoi kuusivuotiaan viisaudella pienokaisen touhuja. Synttärionnittelut Gebsulle! 

Syntymäpäivän kunniaksi Pirkko oli järjestänyt Gebsulle boolin. Maukasta näytti olevan. 

  Juhlimassa mukana olivat luonnollisesti myös Belá-pomo ja Nipsu. 

Vallan mainio ilta! Kiitos vieraanvaraisuudesta ja iso halaus teille.