torstai 30. huhtikuuta 2020

Värikästä Vappua

ja vappupallo

Värikkään vapun voi viettää kätevästi kotosalla vaikka kissanleluja kartoittamalla. 






Olohuoneen lattialle kasatut lelut saattavat aiheuttaa kokoontumisia. 
Täytyy pitää huolta, ettei kokoontumiset kasva liian suuriksi. 

Naukulan vappupallo on tänä vuonna Hertta! 

Värikästä vappua kaikille! 

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Huimapää

Nuorallakävelijä

Meillä kaikilla on varmasti mielikuva nuorallakävelijästä? Minä näen vaaleanpunaiseen tyllihameeseen puetun solakan nuoren naisen jolla on kädessään kaunis päivänvarjo auttamassa tasapainoilussa. 




Ja sitten on meidän Namu. Naukulan versio nuorallakävelijästä.Ketterä ja taitava, muttei niin solakka. En nyt muista mitä en suostunut tekemään kun Namu otti tämän vaihteen päällensä ja ryhtyi kaiteella keikkumaan. Mutta jotain taas jätin tekemättä tai tein väärin. 

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Hän syö ja nukkuu

Nukkuu ja syö

Karkauspäivänä Hertta lähti kosiomatkalle Simon luo. Hamekangasta ei tullut, vaan häät. 

Yleensä noin kolmen viikon kuluttua näkee onko hääyöstä tai tässä tapauksessa pitäisi kai sanoa öistä, sillä Hertta ja Simo heilastelivat lauantaista maanantaihin, tulossa jälkikasvua. Silloin yleensä nisät ovat jo hieman turvonneet ja karvoitus niiden ympäriltä harvenemassa. Hertalle kävi juuri niin. Myös toinen merkki tästä Pinkkitassun sukulinjasta löytyy. Rauha, Namun emo eli Pinkkitassun Edina, Namu, Noomi ja nyt sitten myös Hertta tiputtavat korvistansa karvat. 


Sittemmin tilanne on tasoittunut ja Hertan korvat ovat saaneet lisää karvoitusta. Vatsa pyöristyy ja painoa on tullut lisää jo yli kilon verran. Laskettu aika on 6.5. 

Kasvattaja on tuonut tänne Hertalle pesän valmiiksi. Toistaiseksi sitä on kyllä tainnut käyttää eniten Namu. Kiinnostusta se on herättänyt kaikissa. 

Pesä on hienoa käsityötä, siinä on irrotettava katto, laitoja saa alemmas ja 
sitä voi kätevästi siirrellä molemmilla puolilla olevista kahvoista. 



Tässä mä sitten kerron niille kuka on herra ja hidalgo. 
Heti sitten kun mä uskallan, sanoo Sulo. 

Hertan vastaus, kun kysyin monta sieltä on tulossa. 
Että ota tuosta nyt sitten selvää. 


Kuva tältä aamulta. 

Täällä on odottava tunnelma ja kaikki hyvin. Hertta syö ja nukkuu, nukkuu ja syö. Hertalla on koko ajan nälkä ja kaikki väistyvät kupeiltansa kun Hertta tulee maha heiluen paikalle. Ruokaa tarjoan entiseen verrattuna yli puolta enemmän ja nyt maistuvat raksutkin. Niitä päin Hertta ei ole juuri ennen katsellut. 

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Noomin paluu

Vapaus koitti

Tunnettu tosiasiahan on, että kissa piilottaa kipunsa. Mutta voiko olla myös niin, että kissa liioittelee kurjuuttaan? Ryhdyin miettimään tätä kysymystä, kun katselin kaulurin kanssa kulkevaa Noomia. Mielestäni vaikutti siltä, että kun Noomi kuvitteli etten häntä nähnyt häntä askel kulki kaulurin kanssa varsin varmasti, sen suuremmin horjumatta. Kun oli ilmiselvää, että näin Noomin, tuntui ettei hoipertelulle tullut loppua. Pääkin oli painuksissa kuin suuren surun murtamalla. 


Rappusten kulkeminen onnistui hädin tuskin. 

Koppaan päästiin vaivalloisesti. 

Namu-mamman vieressä oli hyvä. 


Oma lempipaikkakin löytyi vaivoin. 

Mutta kun silmä vähän vältti, löytyi Noomi yläpetiltä. 
Eipä täällä mitään, kattelen vaan josko kärpäsiä näkyis, 
toteaa Noomi. 


Lisäksi olin havaitsevinani, että Namu jotenkin opetti tai rohkaisi Noomia. Namu meni paikkoihin ensin ja Noomi perässä. 

Kaulurin poistin tiistai iltana (leikkaus edellisenä perjantaina 17.4.), tarkoitus oli laittaa se takaisin sen jälkeen kun Noomi oli saanut pestyä itsensä. Tarkkailin Noomia lähietäisyydeltä koko 62 minuuttia kestäneen pesun aikana, eikä hän nuollut haavaa kertaakaan. Jätin siis kaulurin pois ja tarkastin tilanteen uudelleen heti seuraavana aamuna. Haava näytti hyvältä ja nyt sitä tuskin enää edes näkee. 

Leppoisaa lauantaita kaikille! 

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Kesken kaiken, ufo

Lakananvaihtolauantai

Lakananvaihtolauantaihin kuuluu oleellisesti myös lakanoiden silitys. Tällä kerralla siitä huolehti Sulo. 





Siis hetkinen, onko tuolla UFO?!

No heh heh, olipa hauskaa. 
Vaan Sulopa alkoi vitsailemaan kesken silityspuuhiensa. Noomi ei ollut vakuuttunut vitsistä, häntä ei naurattanut yhtään. 

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Kaikki hyvin

mutta masentavaa

Täällä kaikki hyvin, kauluri on pysynyt päässä ja sekös vasta Noomia harmittaa. Onneksi lohduttajia löytyy. Tänä aamuna herätessäni Noomi ja Hertta löytyivät pentukopasta nukkumasta yhdessä ja kun minä heräilin, sieltä siirryttiin syliin. 



Mutta mamma, oletko ajatellut miten ne neuvottelupuhelut nyt sujuvat?
Oikein aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille! Älkää antako kauniina paistavan kevätauringon riehaannuttaa. 

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Houdinin tytär

Noomi Houdini

Joku ehkä muistaa vielä, että Namun sterilisaation jälkimainigeissä oli ongelmia? Namu, kutsukaa minua Houdiniksi, antoi eläinlääkäriasemalla aikamoisen näytöksen siitä miten hän sai kaikki mahdolliset suojaukset pois. Hups vaan ja pari kuperkeikkaa ja taas mentiin nakuna. Sitten Namun pieni leikkaushaava tulehtui ja kävin hoitotoimenpiteenä mm. aamuin illoin Namun kanssa suihkuttelemassa haavaa. Namun sterilisaation jälkimainigeista johtuen, minua on jännittänyt Noomin sterilisaatio. Nyt se on kuitenkin tehty, eilen perjantaina. 

Vein Noomin vähän ennen leikkausta eläinlääkäriasemalle ja lähdin töihin. Iltapäivästä hain hänet kotiin. Kuulin, että Noomi oli ollut hurjana. Hoitaja oli saanut hampaasta, eikä mikään toimenpide ollut onnistunut. Noomi rauhoitettiin "pakkohäkissä" siis sellaisessa, missä väliseinän avulla kissan liikkumatilaa rajoitetaan, jotta rauhoituspiikin antaminen onnistuu. Painoa Noomilla ennen sterilisaatiota oli 4,325 kg. Itse sterilisaatio oli sujunut onnistuneesti, ihan kuten Namullakin aikanaan. 


Kun kannoin Noomia parkkipaikalta kotiin, tunsin kuinka hän pyörähteli kuljetusboksissaan. Avatessani kuljetusboksin oven, näin että hän oli saanut keploteltua jollain kummalla konstilla itsensä osittain pois punaisesta puvustaan.Toinen hihansuu näkyy yllä olevassa kuvassa vatsan kohdalla ja toinen etutassu tulee ulos kaula-aukosta. Pää ja toinen tassu tulee ulos hihansuusta ja takatassut ovat poissa puvusta, vaikka takapään nepit olivat vielä kiinni. Epätoivo meinasi iskeä, Houdinin tytär on perinnyt äitinsä lahjakkuuden irtautua kahleista. 


Eipä sitten muuta kuin Namulla olleet valjaat ja kauluri esiin. Ilokseni Noomi antoi minun pukea ne päällensä ongelmitta. Toki laitoin ne ensin väärin, kuinkas muuten. 



Sylissä ja vieressäni Noomi rauhoittui, mutta muuten oli aikamoista kuperkeikkaa ja kolistelua koko viime yö. 

Tänään hänellä sitten välähti. Tästä ikävästä kaulurista voisi varmasti päästä eroon apuvälineiden avulla? Pahvilaatikko oli siihen oiva apu. Ja kas, aikansa kun sitä pahvilaatikkoon hinkutti, niin avautuihan se kauluri! Valitettavasti minä vaan olin lähistöllä ja näin tapahtuman. Tein vielä yhden korjausliikkeen kaulurin asettamisessa ja sen jälkeen tyynen rauhallisesti niittasin kaulurin yläreunan kiinni. Nips naps. 





Oli meillä päivän aikana erimielisyyksiä myös siitä, mistä kaulurin kanssa mahtuu ja mistä ei. Siinä hävisin sitten 6-0, kuten videolta näkyy. 


Ja kun silmä vähän vältti, niin Noomi oli taiteillut itsensä nukkumaan lempipaikkaansa. 


Uskoakseni nukkuu siellä koko yön, koska muuten ei täällä juuri ole nukuttu. Noomi vähiten, eikä me muutkaan juuri. 

Hyvää yötä siis! 

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Ei löydy pääsiäispupua, ei

Etsinnät

Sulo kertoi Naukulan likoille näkemästään pääsiäispupusta. Sen jälkeen Hertta on tainnut sitä etsiäkin. 

Sulo sanoi, että näki pääsiäispupun. 
Oli silloin keittiön pöydällä. 

On pakosti piiloutunut tähän pöheikköön. 

Mut on kyl tosi vaikee löytää. 

Ettei Sulo nyt vaan ois juksannut meitä?

Ei kai, pakko ettii syvemmältä. 
Täällä sen on oltava. 

En löydä. 
Syön sit nää heinät. 

Eivät löytäneet apurit, tiikeri ja pantterikaan pääsiäispupua. 
Naukulassa vihreänä tarjotaan vehnänorasta, joskus on myös kasvatettu maissia luomupopcornin siemenistä. Olkaa tarkkoina vihreän kanssa. Esimerkiksi kukkakaupoissa myytävä sädekaisla ei sovi kissoille. 


lauantai 11. huhtikuuta 2020

Pääsiäispupu

Naukulassa

Kyllä sen aina tietää kun jotain erityistä on tekeillä, jos ei muusta niin korvien asennosta. 


No oho. Tätä ei kyllä likat tuu uskomaan!
Onko se? On PÄÄSIÄISPUPU. 







Pääsiäispupu on vieraillut Naukulassa, tai no, ei sitä sisälle asti otettu kun sille tuli äkkiä kova kiire. Mutta Sulo näki sen keittiön ikkunasta ja likat ei usko vieläkään. Vähän ennen pääsiäistä kävi ja se oli iso, Suloakin isompi.