Mitä?

Kysyy Sulo Naukula

Mitäs ihmeellistä siinä nyt on jos kollipoika rakastaa betonilaattoja?

Kukin tyylillään. Lokoisaa loppuviikkoa! 

Valtaistuin

ja sen hallitsija

Ilmeiden perusteella Naukulan Kuningattaresta ei ole epäilystäkään. 

Tiukka katse alamaiseen, henkivartijan läsnäolo, kuningatarmainen hännän pyöristys. Ei, ei ole epäilystäkään. Naukulassa ei ole ollut vielä vallanvaihtoa. 

Kuningatar Namu ja henkivartijansa ruskeatäplikäs. 

Prinsessa Noomi.

Noomi on edelleen prinsessa, ainakin eleistä ja ilmeestä päätellen. Eikö?

Aurinkoista sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa! 

Tapahtunut viime yönä

Naukulassa

En mä oo tuntematon!
Mä oon Noomi. 

Kellon lähennellessä aamukolmea, löysi tuntemattomaksi jäänyt punatabby lempilelunsa vaatekaapin alta. Lempilelun kulkunen kilkatteli iloisesti kun sitä heiteltiin hurmiossa sängyssä "nukkuvan" Mamman N:n yli ja päälle, ja sängystä alas ja ylös ja alas ja jalkojen päälle ja sitä rataa. Kulkunen kilkatteli noin kolmesta viiteen. Sitten oli hiljaista. Noin seitsemän aikaan oli mäenlaskun vuoro. Mäkenä toimivat Mamma N:n jalat, niiden päälle hypättiin, mätkähdettiin niiden päälle ja liuttiin alas. Tätä jatkui arviolta noin tunnin verran. Sitten tulikin jo hieman suurempi punatabby nakertelemaan ja pussailemaan mammaansa hereille. Johan sitä olikin nukuttu. 

Rauhallista lauantaita kaikille! 

PS: Eikä tullut mieleenkään heivata punatabbyä ulos makuuhuoneesta. 

Ei sitä ensimmäistä, eikä toistakaan. 

Toinen erä

ja ottelu

Jos Neiti Noomi Naukulan ensimmäinen painiottelu tuntui sujuvan liian helposti, oli toinen koitos toista maata. Ottelu alkoi niskalenkillä, jatkui molemminpuolisilla selätyksillä punaisten karvojen pöllytessä painimolskilla. Puhtaalla painimolskilla. 

 

 Valitettavasti tämä toinen ottelu päättyi tuloksettomaan tasapeliin tuomarin puuttuessa otteluun liian kovien otteiden vuoksi. Perinteisemmän raitapaidan sijaan, tuomari oli pukeutunut täpläturkkiin. 

Turnaus päättyi ja mitä todennäköisemmin seuraava järjestetään tulevan lakananvaihdon yhteydessä. 

Ensimmäinen erä

Lakanapainit

Lauantaisten lakanapainien ensimmäisenä parina nähtiin Naukulan molskilla Neiti Noomi Naukula sekä Herra Sulo Naukula. Ottelu alkoi yllättäen, herran ollessa vielä verryttelemässä. Yllätysalusta huolimatta kävi selväksi heti kättelyssä, että ottelu oli järjestetty. Kokoeron vuoksi ei ole mahdollista, että Neiti Naukula olisi ollut ottelun voittaja, vaikka itse siihen uskoon jäikin. Otteista päätellen yleisö oli vahvasti sitä mieltä, että Herra Sulo Naukula ei paininut tosissaan. 

Mä voitin, mä voitin! 

Vaan miten kävi Neiti Namu Naukulan seuraavassa ottelussa? Siitä lisää myöhemmin, pysy kanavalla. 

Sukulaispojat

Nemo ja Merri

Ruskeatabby Pinkkitassun Jean (EUR n 22) on Sulon siskon poika, kutsumanimeltänsä Nemo. Sulo on siis Nemon eno. 

Nemo

Ruskeatäplikäs Pinkkitassun Maurice (EUR n 24) on Sulon emon poika toisesta pentueesta, kutsumanimeltään Merri. Sulo on siis Merrin puoli-isoveli. 

Merri.

Ja Merri on Nemon setä, vai miten se nyt meni? Hieman hankalaa aina näiden sukulaisuussuhteiden miettiminen kieltämättä on. Pojat olen nähnyt aikaisemminkin. Syntymäkodissaan ja Merrin myös rokotuksilla (M-pentue kävi samaan aikaan rokotuksilla kuin Naukulassa syntynyt N-pentue). 

Vierailullani minut otettiin hyvin vastaan. Asiaa varmasti auttoi Sulon tuliaisiksi lähettämät herkut ja lelut. Kyllä Sulo tietää mistä sukulaispojat tykkäävät. 

Pojilla on asiat erinomaisesti. Heillä on oma huone, upea iso parveke sekä näköalapaikkoja vaikka muille jakaa. Pahvilaatikoita on riittävästi, vai voiko kissalla nyt niitä riittävästi olla? Heilläkin on lomapaikkana oma mummola, silloin kuin sitä satunnaisesti tarvitsevat ja mummo hellii ja hemmottelee aamusta alkaen. 

Siis mulla on velipuoli?! Ruskeatäplikäs! 

Ja mä tykkään korista, ihan niin kun mun emo ja Mesi-mummu. 

Ihanat pojat!

Vaikeaa oli muistaa, että Merri ja Noomi ovat syntyneet melkein samana päivänä. Merri on sen verran iso poika. On ilmeisesti kasvanut nopeasti antaakseen kunnon painivastuksen Nemolle. Kerrassaan hienot sukulaispojat. 

Kiitos, että sain kyläillä luonanne

 ja 

tervetuloa Naukulaan! 

Sulo erehtyy

ja palkitaan PR-timantilla

Heti kun mietin, että mitä sitä täälläkin oikein kirjoittelisi, niin johan alkoi tapahtumaan. Ensinnäkin, Sulo Naukula, 3 v, löytyi nukkumasta kissalle tarkoitetusta pedistä. Ei ihan ennen kuulumatonta tässä taloudessa, mutta yleensä täällä on kelvanneet vain Täplätyttöjen Annin tai Suomen Eurooppalaiskissayhdistyksen rotupöydästä hankitut pedit. Näihin minun viritelmiini on aina suhtauduttu vähän epäillen. Ihan kuin minä nyt jotain juonisin tai vaanisin kamerani kanssa jos jollekin sattuisi vahinko käymään. 

Voihan hiiripaisti sentään,
nyt se hokas mut tästä ja sillä on se musta laatikko mukana jota se napsuttelee. 

Jos ei tunnistais mua?
Jos mä en kato sitä?

Rotanretale sentään, ei kai tässä auta muu kun nassuansa näyttää. 

Tämän suuren tapahtuman lisäksi, Sulo on saanut fanipostia! PR-timantin omalla kuvalla varustettuna. Kyllähän sellainen joka pojalla tulee olla, eikö? Vaikka lähettäjänä oli Molley, epäilemme silti Maijalla olevan tassunsa pelissä. Mukana tulleessa kortissa kerrottiin, että timantti on tuunattu Sulolle Molleyn Tuomarin Parhaan -palkinnosta. Punatabbytytöt saivat hiiret. 

Kaunis kiitos näin kauniista lahjasta, Molley!  

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

Syksy iski

ja valon vähyys

Naukulassa on ollut viime aikoina kiireitä ja se näkyy. Postaustahti on hidastunut, eikä valokuvia oteta samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Epäilen tämän loppuvuoden jatkuvan samaan tahtiin. Samalla yritän miettiä miten tästä eteenpäin. Ehkä Naukulan on jo aika uudistua jollain tavoin? 

Näitä mietitään nyt kovasti ja kaiken luovuuden lähtökohtahan on hyvät unet ja tietynlainen pitkästyminen. Eikö? 

Noomi harjoittaa luovuuttaan ottamalla tirsat parvekkeella. 

Sulo hoitaa ensin leipurinhommia ja ryhtyy sitten luovaksi. 

Herra luovuus, Sulo Naukula. 

Namun lukutaito on kehittynyt,
tietynlainen luovuuden merkki kai sekin?

Kukkuu!

Rentouttavaa ja luovaa syyssunnuntaita kaikille! 

Kyllä täällä vielä piristytään kunhan on välillä vähän hengähdetty. 

Vieraita

Kylässä

Kävin kylässä ja kuinka ollakaan, siellä oli kissoja. Onneksi olin muistanut ottaa kameran tällä kerralla tähän kyläpaikkaan mukaan. 

Kaikki talouden kissat eivät kuviin päätyneet, koska olivat kiireisiä muualla. Esimerkiksi tärkeillä päiväunilla tai muuten vain kissamaisia asioita hoitamassa. 

Tässä pikkuisen Kätinhännän Kielo Kantelettaren söpöt takatassut. 

Kirjahyllyn päältä tilannetta tarkkaili Katinhännän Ilmaveivi-Kikka.
Ihastuttava ja vähän hassu.
Omistajaansa katsellessa molemmat silmät olivat kauniisti auki,
mutta kun katse siirtyi minuun, toinen silmä meni kiinni.
Silmäniskuko se oli? 

Pikku-Piun Ihana Ilona, Kielo Kantelettaren emo, oli varsin vauhdikas ja leikkisä emo. 

Jostain syystä Kielolla olisi ollut vaikka kuinka monta syliä valittavana.

Ikävää toki meille muille, mutta näytti vahvasti siltä,
että kasvattajan syli oli se paras syli. 

Vai mitäs sanotte?

Jostain syystä meillä vierailla ei ollut ollenkaan kiire pois.