torstai 31. tammikuuta 2013

Arki-iltoina

satunnainen kiire

Välillä arki-iltoina tulee kiire hoitaa kaikki rutiinit asiallisesti. Niipä poseeraamiseen ei välttämättä jää ylimääräistä aikaa.

Kuva joulukuulta 2012. 

Satunnaisesta kiireestä huolimatta, täällä voidaan hyvin.
Josko nyt joku sitä epäilisikään.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Kattihaaste #21 Tottelematon

Kattihaaste #21 Tottelematon

Päätimme osallistua Kattihaasteeseen kun aihe tuntui houkuttelevalta, etten sanoisi suorastaan haastavalta. Täällä kun ollaan yleensä niin kilttejä. Muutama vaihtoehtokin sitten lopulta oli mielessä, mutta tällä osallistutaan:


Helmi on kuvassa tottelematon, sillä täällä ollaan kyllä puhuttu mitä television katsominen hyvin läheltä saattaa aiheuttaa silmille. Mutta ehkä Helmi ei sitten voinut kuitenkaan vastutstaa tuota kuvan pupua?

tiistai 29. tammikuuta 2013

Lempiasioita



Haaste Pirkolta

Tässä haasteessa on tarkoituksena esitellä kymmenen lempiasiaa kuvin satunnaisessa järjestyksessä. Tässä niitä sitten tulee, olkaatten hyvät!


Hyvä ruoka

Oma piha (ja Helmin mielestä ruoho, mamma ei sitä niin välitä nauttia)
 
 Auringon lämpö
 
 Perhe
 
Hyvät unet
 
Valo

Ystävät

 
Valokuvaus

Bloggaus
 
Oma kirjasto ja lukeminen

Lempiasiat eivät siis ole tärkeysjärjestyksessä, sillä ei niitä edes voisi sellaiseen järjestykseen laittaa.

Tätä haastetta emme jatka, mutta mukaansa sen saa napata kuka tahansa. Olkaa siis hyvät!
 
 
 

maanantai 28. tammikuuta 2013

Kiitos!

 

Kiitos Maija!

Naukulaan tuli tunnustus Maijalta - kiitos siitä!

Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse 5 ihanaa (alle 200 lukijan) blogia, joille haluat tunnustuksen antaa ja kerro se jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset joille tunnustuksen jätit jakavat sen eteenpäin.

Naukulasta tämä rakkaudentunnustus jatkaa matkaansa seuraavalle viidelle:

Tom & Jerry & Prinsessa Caleana!

sekä

Neiti Ylpölle ja Stellalle!

Vähän fuskattiin, mutta ei paljoa. Toivottavasti saadaan nyt anteeksi, mutta päiväuniaika kutsuu.




 

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kvaak, kvaak

Sairastuvalla

Minä olen sairaana ja lähinnä nukkunut tämän päivän. Käydessäni keittämässä teetä, höpöttelin jotain lähes kadonneella äänellä Helmille. Voin vannoa, että Helmi vastasi minulle: "Kvaak, kvaak".

"Tälleen mä näytän:: "Krääk, krääk, kvaak, kvaak."
Kuva huhtikuulta 2012.
 
 
Siinä se sympatia mitä siltä suunnalta on tullut.
Ei ole mokoma tullut edes viereen nukkumaan.
 
 
Palaan saamiini tunnustuksiin kun olen vähän pirtempi. 

lauantai 26. tammikuuta 2013

Sitoutumaton kissapuolueen jäsen

Terveisiä Kiinaan

Ystävä kävi Kiinassa ja huomasi, että pääsy Naukulaankin on estetty. Toki tämä ymmärretään kun bloggaamista harjoitetaan tällaisella tunnetulla alustalla, mutta olemme silti närkästyneitä. Mekö muka poliittisesti vaarallisia?

"Mamma mitä tää tarkottaa? Eiks mul oo yhtään kaveria Kiinassa?"

Toki Helmi kuuluu Kissapuolueeseen, mutta on sen sitoutumaton jäsen. Täysin vaaraton kotikissa.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Maitotyttö

Nam, nam

Helmi on alkanut kerjäämään. Esimerkiksi maitoa, kun laitan sitä aamukahvini joukkoon viikonloppuisin. Pakkohan sitä on sitten joskus antaa.

 
 
Hyvin näyttää maitoa suuhun menevän.
Tekniikka on hallussa selkesti tässäkin lajissa.
 
Pääsääntöisesti täällä kyllä juodaan vettä.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Puhelinaika, paras aika

tuumaa Helmi

Tänään oli vuorossa ell-puhelinaika. Se on Helmin mielestä paras aika. Fruktosamiinitulokset olivat tulleet ja lukemat olivat siellä 440 huitteilla. Viitearvo olisi kissoilla noin 365 paikkeilla. Edellisestä kerrasta parannusta siis, muttei vielä viitearvoissa. Tämä on sellaista tasapainoilemista tämän diabeteksen kanssa ja paras tapa selvittää Helmin kunto on tarkkailla juomista ja muita touhuja. Esimerkiksi virkeystilaa ja nukkumista.

Tämä tulos ei aiheuta meillä mitään dramaattista, vaan iltapiikin määrä nostetaan kahdesta yksiköstä kolmeen. Eli nyt mennään sitten kolme aamulla ja kolme illalla taktiikalla.

"Tarkkaile sä mua, niin mä tarkkailen sua." 
 
Helmi kiittää ell-tätiä ja toivoo kaikkien aikojen olevan puhelinaikoja!

maanantai 21. tammikuuta 2013

Hassuja tapoja

Rutiineistamme

Tämän postauksen kuvistakin voisi järjestää arvauskilpailun. Helmin toimet nimittäin liittyvät aina tiettyyn tilanteeseen ja tilanne toistuu aina säännöllisin väliajoin. Taputteleeko Helmi itseään pelissä? Onko kyseessä jumppahetki? Tassutyöskentely on varsin terhakkaa ja liukuovi vain helisee Helmin suorittaessa tehtäväänsä.

 
 
 
Minä en tiedä, mistä tilanteesta tämä hassu tapa on saanut alkunsa, mutta tiedän mikä tilanne sitä on edeltänyt. Näin käy aina silloin, jos Helmi on iltaruuan jälkeen käynyt torkuilla ja minä olen mennyt sänkyyn lukemaan ennen yhteistä rapsutushetkeä olohuoneen matolla. Tilanne päättyy siihen, että minä avaan vaatekaapin liukuoven ja Helmi tarkastaa vaatekaapin sisällön. Tämän jälkeen voi tulla hyvillä mielin viereeni nukkumaan. Olisikohan joku arvannut tämän?

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Arvonta suoritettu!

Ja voittaja on....

Kiitos kaikille osallistujille!

On erittäin hauska lukea mitä kaikkea Helmin varjokuvista nähdäänkään. Itse en kyllä näistä nähnyt juuri mitään, joten on hauska havaita lukijoilla olevan äärimmäisen kehittynyt silmä ja ehkä jopa mielikuvitus. 

Helmi fanikuvan tässä arvonnassa voitti numerolla kuusi kilpaillut nimimerkki MAU(Numerot arpoi True Number Generator, kuten aina ennenkin) Onnea voittajalle!

Fanikuva postikortin saa, kun lähettää osoitteensa Naukulan Kerhon sähköpostiin, se on nähtävillä sivupalkissa.

"Oliks tää sit teiän mielestä kivaa vai?" 
 
Pesupuuhat pöydällä jatkuivat keskeytyksettä,
vaikka mamma taas sen kameransa kanssa mukana sähläsikin!

lauantai 19. tammikuuta 2013

Varjokuvia - mitä näet?

Uusinta elokuulta

Valon määrä lisääntyy ja mukavaloisan ja pilkkopimeän välillä on jo hämäränaika. Naukulassa se käytettiin hyväkseen ja täällä tehtiin jälleen kuva-arvoituksia.

Mitä varjoissa näkyy? Näkyykö muutakin kuin kissa? 





Täytyy kyllä myöntää, että edellisissä kuva-arvoituksissa oli ehkä vähän laajempi skaala varjojen suhteen. 

Arvotaan tälläkin kerralla Helmi Fanikuva, joka postikorttina arvonnan jälkeisellä viikolla voittajalle saapuisi. Eli ihan summamutikassa kommentin jättäjien kesken suoritetaan tuo arvonta. Osoitteen voi laittaa sitten arvonnan jälkeen Naukulan sähköpostiosoitteeseen, jos voittaa. Arvonta olisi huomenna, heti aamusta, vaikkapa noin klo 10 aikoihin. 



torstai 17. tammikuuta 2013

Kontrollissa

Diabetes

Tänään vierailimme Helmin eläinlääkäritädin luona normaalissa diabeteskontrollissa. Kontrollin piti olla jo joulukuussa, mutta työmatkojen ja lomamatkan takia, en viitsinyt stressata Helmiä ylimääräisellä autoajelulla. Siirsin siis kontrollia myöhäisempään ajankohtaan kun mitään ongelmia ei tunnu olevan.

Nyt Helmi on saanut 3 yksikköä Lantusta aamulla ja 2 yksikköä illalla. Pistäminen sujuu ongelmitta ruokailun yhteydessä. Helmi ei edes lopeta syömistään kun annan piikin. Hyvä niin! Huolimatta siitä, että edellisen kontrollin puhelinajan jälkeen aamuannostusta nostettiin tuohon kolmeen yksikköön, oli Helmin verensokeri silti 21,13 (viitearvo 3.95 - 8.84 kissoilla). Ell-käynti stressaa, joten sokerit voivat olla siksikin koholla. Odotamme siis ensi viikon puhelinaikaa ja fruktosamiinituloksia. Todennäköisesti annostusta nostetaan kolmeen yksikköön aamulla ja kolmeen illalla, mutta se selviää sitten ensi viikolla.
    "Jaahas - että tämmönen kyyti."
 
"Mun tassu tulee tääl aina niin likaseks. Huoh."
 
Ainoa pieni miinuspuoli oli vaa'an näyttämät lukemat. Kiloja on 6,5.
Iso tyttö.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Mallia

Helmistä

Tämä mamma on käynyt nyt kaksi kertaa joogassa. Helmi ihmettelee tätä kovasti. Eikö mamma ole oikeasti ymmärtänyt, että parhaita oppeja saisi kotoa? Täydellinen kissavenytyskuva on kyllä kateissa, mutta eiköhän näistäkin homma käy selville?

 
 
 
 Oikeasti mamman ohjaaja on oikein hyvä ja miellyttävä,
vaikka kissa ei olekaan. 
Helmin mielestä tämän selkeän puutteen vuoksi täysi amatööri.
 

maanantai 14. tammikuuta 2013

Ei vielä - EDITED

Maissiviljelmä

Näyttäisi siltä, että maissiviljelmä ei ole vielä sadonkorjausvaiheessa. Ai mistäkö sen tiedän? No, kun ei vielä kelpaa Helmille.

 
 
Maissiviljelmän ympärillä kyllä pyöritään, kehräys kuuluu ja tassullakin vähän leivotaan. Mutta vielä ei maisteta. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan ole menneen talven herkkuja.
 
Montaa päivää ei kasvatus popcornista tuohon pisteeseen vie, että kannattaa kokeilla jos vielä ei ole tätä vihreää testannut.
 
EDIT: Laitetaan nyt vielä yksi kuva, jotta popcornin "siemen" näkyy hyvin.
 
 

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Hauska tavata

vanha tuttu

Kissanpeti on vaihtanut paikkaa, ja rauha on palautunut myös työhuoneeseen.

"Nyt sä pääsit takasin sun paikalle, Nalle." 
 
"Tässä se oli, selkeesti."
 
"Mut miks ihmeessä? Mitä mä vaan en tajuu. Enhän mä koskaan ees käytä tota."
 
Koska kissanpedin siirtyminen työhuoneen kaapiston päälle oli varsin omituinen tapahtuma sinäänsä, piti asiaa käydä tutkimassa paikan päällä varsin tarkasti heti sen jälkeen kun peti oli poistunut paikalta.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Kerjäläinen

Uusia tapoja

Helmi on ollut ulkona yhteensä vain noin minuutin sen jälkeen kun lumi tuli. Silti ulos pyydetään säännöllisesti sekä ulkotarhan ovesta eli ikkunasta ja pihan puoleisesta ulko-ovesta.

Nyt kovemmilla pakkasilla ulos pyytäminen tapahtuu niin, että Helmi ei suinkaan istu oven vieressä niin kuin lämpimipinä vuodenaikoina, vaan Helmi istuu noin metrin kahden päästä ovesta. Siinä sitten käheällä äänellä, vienosti maukuen ilmoitetaan palvelijalle ulosmenoajan koittaneen. Uloshan ei toki mennä, eikä lähellä voi istua, ettei nenä palellu, mutta palvelijan taitoa täytyy pitää yllä myös talvella. Osaa sitten varmasti kun kevät koittaa.

"Mä tiiän et kertaus on opintojen äiti." 
 
Ja kevättä täällä selkeästi on ilmassa!

perjantai 11. tammikuuta 2013

Huomenna taas

tuuletetaan

Luulisi jo tämän joka viikonloppuisen rutiinin kyllästyttävän Helmiä, mutta e-hei, edelleen jaksaa makuuhuoneen tuuletus kiinnostaa ja isosti. Viime viikonloppuna käytiin myös parvekkeella kurkkimassa makuuhuoneen suuntaan, ihan niin kuin aikaisemminkin. Silloin elokuussa.  

Totta se on, Helmi, parvekkeelta on näköyhteys makuuhuoneeseen.

 
 
 
Sinne parvekkeelle Helmi nytkin meni tarkastamaan onko tämä todellakin totta. Selkeä toisinto elokuulta.
Nassu näkyy ihan tuossa punaisen kaiteen oikeassa reunassa, lähellä seinää.

torstai 10. tammikuuta 2013

Vihreää

evästä

Täällä viljellään taas popcornia. Persiljaakin sitten päätin tarjota kun joillekin kissoille se maistuu. Täällä ei. Paitsi minulle.


Pöydällä alkaa kohta olla ahdasta, mutta eiköhän siihen vielä yksi mahdu.

PS: Tämä kuva on sitten ladattu html-puolella, katsotaanpa näkyykö pikkukuvissa.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

En käynyt

kissankorissa

Minä taas yritin. Ei kuitenkaan kelvannut, yllätys yllätys. Nostin sitten viimeinen Helmin koriin ja otin kameran käteeni. Kuvista melkein kuulee Helmin huutavan:

"En ollut, en varmasti ollut. Et voi todistaa, et olisin ollut."

Valokuva
 
Valokuva
 
Kuvat on edelleen laitettu copy+paste taktiikalla.
Ystävältä kuulin, että jollain toisella selaimella toimisi normaalisti.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Vuorotyö


Vahdinvaihto

Ihan kuin Helmi miettisi mitä minä tässä kameran kanssa sohin. Tai sitten se vaan yrittää kertoa, että ikkunassa näkyvät nenän jäljet ovat mini-Helmin.

Valokuva
 
Tuossa keittiön pöydällä tulee kieltämättä otettua paljon kuvia,
varsinkin nyt pimeään vuodenaikaan. Siinä on niin hyvä valo.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Kevättä kohden


Kevättä kohden

Kai se on täällä jo vähän kevättä rinnassa nyt kun joulusta ja uuden vuoden pyhistä on hieman aikaa. Juomakuppi on muuttunut keväiseen ja kaveruksilla on ollut työtä lintujen tarkkailemisessa. Manio kaksikko Helmi ja mini-Helmi.

Valokuva

Ainoa harmituksen aihe viikonlopussa oli tuon ulkona näkyvän kasvituen valojen rikkoutuminen. Vähän vaan koskin ja kappas, heti otti nokkiinsa.

PS. Tämän jutun kirjoitin sunnuntai iltana ja ainakaan silloin ei kuvasiirto toiminut.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Vuodesta 2009


Syntymäpäivä

Naukulan Kerho sai alkunsa 6.1.2009 ja tänään juhlistamme blogin syntymäpäiviä. Vaatimattomasti, eli tämä pienen jutun verran.

Kuvat ovat aloitusajoilta, eli tammikuulta 2009. Viimeinen tosin maaliskuulta.

Postauksia on tänä aikana tullut 1216. Ai, että miten niin olen jäänyt tähän koukkuun? Tästä on tullut Helmin ja minun yhteinen harrastus, nytkin Helmi tuossa tassullansa vähäväliin laittaisi isoja kirjaimia päälle. Pörinä vaan kuuluu vierestä ja takatassulla otetaan vähän tuntumaa oikeaan käsivarteeni. Tähän aikaan on mahtunut iloja, suruja ja muutoksia. Tätä kautta on löytynyt uusia ihania ystäviä. Tämä on auttanut vaivaan kuin vaivaan.

Tammikuussa 2009 meillä oli ruusuja ihmeteltävänä. 
Meillä ulkoiltiin silloin myös talvella.
 
Myös Helmi. Ulkotarhan näköalatorni oli käytössä.
 
Välillä piti levätä hetki kun ovi tarhaan ei auennut heti, vaikka tuolilla kuinka päivysti.

Tammikuussa 2009 meille tuli myös paketti. En kyllä enää muista mitä silloin hankin. 
 
Wilma Ilona söpöili ja nukkui paljon selällään pötkötellen yläaulassa.
 
Tämä on ihana harrastus,
hyvä kun aloitin!
 
Vaikka kahden keski-ikäisen rauhallisesta elämästä on vaikea välillä tarinoida, emme siitä välitä.  
 
Ja jotta Naukulan Kerho olisi vain Helmin blogi,
on mammalla ollut omansa jo hetken eli Muistikirja.
 
PS: Kuvaongelma jatkuu, nämä on sirretty Picasasta kopioimalla ja liittämällä, ei kuvatoiminnon kautta lainkaan.