Hups

Ja mitä sitten tapahtui?

Juhannus oli ja meni, täällä hoivattiin juhannusvieraita, rapsuteltiin kissoja, otettiin valokuvia, nautittiin ajasta ja hups... Sitten tuli hiljaisuus. Naukulan tietokone ei enää suostunut avautumaan. Kuvat ovat pilvessä (paitsi yhdeltä päivältä), dokumentit osin tallella. Mutta mutta, puhelimella ei juuri huvittanut päivityksiä tehdä, eikä hakea työkonetta kotiin.

Kun ilmoitin kissabloggareiden omassa ryhmässä tapahtuneesta sain heti kannustavia viestejä ja erinomaisia neuvoja. Erityiskiitokset lähtevät Miukumaahan sekä Penan ja Punkun suuntaan. Lisäksi kävin testaamassa virtapiuhaani Maukulassa. Kiitos teille!

Tämä on juuri se kissablogien ihanuus. Ihmiset tarjoavat apuaan sitä tarvitseville, ovat tukena ja apuna, kunnioittavat ja kannustavat toisiaan.

Kissablogit rules ❤

Ja jos tässä nyt oikein herkistyisi, niin voisi ryhtyä miettimään kaikkia niitä ihania ystäviä joita tavalla tai toisella olen kissablogien kautta saanut, tai no, eihän minulla näitä nykyisiä kissojakaan ilman blogistaniaa olisi. Kiitos siitä kuuluu Arkiporinaa-blogin Paulalle.

Koska en tällä koneella pääse kuviini käsiksi helposti, mennään eteenpäin vanhoilla. Oman koneen korjausarvio on 1-3 viikkoa ja takuu onneksi voimassa.

Kuvalla nyt ei ole minkäänlaista yhteyttä koko tekstiin, mutta haitanneko se nyt kuitenkaan?

Juhannustaikoja

Seitsemän 

Namu: "Onkohan näitä nyt varmasti seitsemän? "

Noomi: "Namu-mama nää on mulle. MULLE! "

Hyvää juhannusta!

Naukulasta

Naukulassa on kovin kissamainen juhannus. Mamma kaipasi pientä taukoa arjen hälystä ja kiireestä ja vaikka tarjolla oli myös erinomainen vaihtoehto Yyterissä, valitsin oman kodin ja kissamaista seuraa. 

Pidemmittä puheitta, kuvien pariin. Kuvissa esiintyvät lähinnä Sulon äiti Mesi eli Sulon ruskeatäplikäs kaksoisolento sekä Sulon sisko Sipi. 

Vieraat viihtyvät erinomaisesti. Puskevat ja pörisevät minkä kerkeävät. 

Ainoa, jonka mielestä asiat voisivat olla toisin on Namu. Namulla on kamala tarve tulla tervehtimään vieraita. Ilmeisesti Namulla on haaveena olla hotellin emäntä? Tai sitten vaan pitäisi päästä tarkastamaan minkälaista ruokaa löytyy vieraitten kupista tai ehkä kuulemaan juttuja Sulon lapsuudesta? 

Suloa kiinostaa myös, mutta vähemmän ja Noomia tuntuu oven takana olevat vieraat hieman pelottavan. Aina kun kuljen ovesta, Noomi menee viereiseen makuuhuoneeseen. Muuten Naukulassa eletään kuten muulloinkin. 

Voitko vielä kertoa miksi en pääse tuonne?

Mesin mielipide

Täyshoidosta

Kuva ensimmäiseltä illalta, ilme on sittemmin hieman muuttunut. 

Pah. Sanoivat tätä hyväksi hotelliksi, mut mikä laita siinä nyt sitten on jos joku pullea punapää juoksee kurnuttaen ja kutsumatta ovesta sisään, kyselee Mesi. 

Näin kävi. Vieraat lepäilivät kaikessa rauhassa; Sipi lipaston päällä ja Mesi parvekkeen pöydällä kun Namu livahti jalkojeni välistä salamana sisään. Vähän niin kuin silloin kun täällä oli kylässä Bono. Minä nappasin Namusta kiinni ja siirsin kauniisti ulos kaksiosta. Salamavierailu ei tuonnut suhinoita eikä murinoita mistään suunnasta, mutten silti uskalla riskeerata. Vieraat katselivat vierailijaa pyörein pöyristynein silmin. 

Rakkaat vieraat

Täyshoidossa

Naukulan vieraat ovat saapuneet. Vieraat viipyvät niin kauan kuin on tarvis, eivät kuitenkaan hurjan pitkään. Niin pitkään kuitenkin, että kaksionsa tulee heille todennäköisesti tutuksi ja oven takana majailevat asukit todetaan harmittomiksi. Ehkä. Tai eihän sitä koskaan tiedä. Ainakin ovea tuijotetaan välillä siihen malliin, että jotain e-p-ä-i-l-y-t-t-ä-v-ä-ä siellä on. 

Ja ketä vieraat sitten ovat? Löytyykö yhtään samaa näköä kuin Naukulasta? Pitäisi löytyä, sillä vihreällä pöytäliinalla keimaileva ruskeatäplikäs on Sulon emo Mesi ja puisella lipastolla Sulon sisko Sipi. Ja vaikka Sulo on emonsa kollikopio, löytyy siskostakin jotain samaa. Jännityksestä ei nimittäin ruoka ensin maistunut, herkkutikut sen sijaan maistuivat erinomaisesti. 

Kesäretki tehty

Suvilystipaikkaan

Kuten jo ehkä viitenä kesänä aikaisemminkin, kesäretki sukulaisten suvilystipaikkaan on tehty. Kävimme siis tapaamassa Sulon ja Namun mummua Ruskaa sekä Namun emoa, Noomin mummua, sekä isäntäväkeä. Mukana oli Sulon syntymäkodin Tellis sekä tietenkin myös Puolu-täti.

Kun lähdimme liikkeelle Naukulasta kävin yhdessä Puolu-tädin kanssa selittämässä pihan lapsille Puolun sukulaisuussuhdetta Suloon. Lasten silmissä oli pientä epäuskoisuutta kun selitin, että Puolu-koira on Sulo-kissani täti. Mutta minkäs teet, totta joka sana. 

Naukulan jälkeen koukkasimme matkaan vielä Sulon enon ja tädin palveluskunnan jäsenen ja sitten painoimme kaasun pohjaan ja ajoimme nopeusrajoituksia noudattaen suvilystipaikkaan. 

Rauha-blondi (creme, oikeastaan) tuntui katsovan orreltaan, että jaahas, taas tuo blondi tuli kylään. Puolu-blondi olikin herkeämättömän tarkkailun kohteena. Vaan kyllä Ruska ja Rauha hieman tuliaisillakin leikkivät, jos ei muuten niin ainakin kohteliaisuussyistä. Tuliaistarjoomukset olivat maistuneet myös. 

Kiitos ja kumarrus jälleen kerran Paulalle kutsusta ja herkullisista tarjoomuksista sekä Eijalle ja Tellikselle matkaseurasta. Puolua unohtamatta! Ensi kesänä taas, jos kutsu vaan käy. 

Valmisteluja

Rakkaita kyläilijöitä varten

Siis mitä sä tarkoitat, mamma? Vieraita? Meille? Tunnenko mä ne? 

Naukulaan on tulossa vieraita, rakkaita tuttuja, sukulaisia. Tänä aamuna onkin justeerattu parveketta ja työhuonetta, jotta vieraille ei tulisi mieleen maistelle parvekekukkia ja että muutenkin kaikki olisi viihtyisää ja valmista sitten kun he saapuvat. Saas nähdä mitä täällä asiasta mietitään kun vieraat saapuvat. 

Kolme kissaa ja mamma

Aamunpiristys

Naukulan aamu sujui aikalailla normaalien arkirutiinien mukaisesti. Tämä mamma touhusi mitä touhusi ja kolmikko oli ulkotarhassa happihyppelyllä. Juuri kun olin kutsumassa kolmikkoa sisään, sieltä tultiin sisätiloihin lähes yhtätassua. Etunenässä Namu suussansa saalis. Ja se oli elävä. Minä kapusin portaille, käytin hillitysti voimasanoja (prkl, prkl, PRKL) ja mietin mitä teen. 

Namu kuljetti saalistaan ympäri alakertaa. Päästi sen välillä karkuun ja otti uudelleen kiinni kun Noomi, Sulo tai minä lähestyimme sitä. Oli sanomattakin selvää kenelle saalis kuului, meidän muiden oli turha yrittää apajille. Katsoa sai, muttei koskea. 

Asiaankuuluvien ihailujen lomassa sain kuin sainkin kopattua hiiren  metsämyyrän tyhjän pahvilaatikon alle ja taiteiltua sen vielä niin, ettei sieltä ollut ulospääsyä. Saalis sai ilmaisen kyydin pihalle ja kolmikko ryhtyi hämmästyneenä etsimään kadonnutta saalista. 

Enkä tietenkään olisi bloggaaja enkä mikään jossen myös olisi ehtinyt jotain kamerankin muistiin asiasta saamaan. 

Namu-mama, saanko mä vaan ees vähän kattoo? 

Siis mun mama nappas ton.
Mun mama on mun sankari. 

No onhan se nyt aika komee.

Vai mitä Sulo?

No kyllä on! 

Pitäisköhän syödä se huikopalaks?
Aamiaisesta on kuitenkin jo puoli tuntia. 

Kiittelin ja onnittelin asianmukaisesti ja kehuin myös. Vaan mielessäni toivoin, ettei näitä nyt sitten taas vähään aikaan tulisi. Edellinenhän asui kanssamme kaksi vuorokautta ennen kuin se oli napattu kiinni ja sijoitettu keskelle olohuoneen mattoa ketarat kohti kattoa. 

PS: Ei se ollutkaan hiiri, vaan metsämyyrä. Kiitos tunnistuksesta Tiuke.

TipuTV

ja pesä

On tipuTV:tä ja on tipuTV:tä, pieniä ja isoja. Lähes koko ajan ohjelmaa tuottavia ja vain satunnaista ohjelmatarjontaa. Meidän uusi tipuTV on aika pieni, mutta se tuottaa ohjelmaa jatkuvalla syötöllä. Ennen kuin päästään itse asiaan, täytyy kertoa miten juttu eteni. 

Edellisviikon sunnuntaina tein illalla puutarhatöitä. Kuurasin taas pienen osan patiota, kitkin ja leikkasin. Hoidettuani sen päivän hommat laskin työkalut pihaoven viereisen hyllyn pieneen koloseen, ihan siihen yrttiruukun viereen. Viikko sitten maanantai-iltana aloin ihmettellä kissojen liikehdintää pihaoven vieressä ja tarhassa. Sitten huomasin pesänrakennuspuuhissa ahkeroivan mustarastaan. Se hassu rakensi pesää puutarhatyökalujeni päälle, yrittiruukun viereen ja täällä vartioi kissa -varoituskyltin eteen. 

Keskiviikkona tipu katosi ja jätti pesän tyhjilleen. Perjantaina tipu oli tullut takaisiin ja on siitä lähtien enemmän tai vähemmän nököttänyt pesässä. Luulenpa, että tipuTV tarjoaa tällä hetkellä hautomisesta kertovaa tosiTVtä ja  jos hyvin käy, niin kuoriutumisen ihmeen, lapsiperheen arjen ja pesästä muuton. 

Meidän elämäämme tämä vaikuttaa myös. Naukulan kolmikkoa on todella vaikea saada tarhasta sisälle. Varsinkaan kun en oikein hennoisi mennä tuosta pihaovesta ulos ja häiritä puuhia. Tämä tipuTV on noin 40 cm päässä kissoista, silloin kun istuvat nenä kohti pesää. 

Lisää kuvia kolmikosta tipuTVn äärellä löydät instagrammista: 

https://www.instagram.com/naukula/

Laatikon sisältä

ja kasauspuuhat

Kun edellisen postauksen laatikko oli tutkittu tarkoin, oli aika ryhtyä kasauspuuhiin. Apureita oli mukana, kuinkas muuten. Ensin tarkastimme, että paketissa oli kaikki tarvittavat osat. Onneksi oli! Kokoaminen oli helppoa, vaikka innokkaat apulaiset työtä vähän vaikeuttivatkin. 

Aikalailla reitit minne tahansa Naukulassa kulkevat nykyään noiden kahden kissanmentävä aukon kautta oli matka sitten minne hyvänsä. Ehkä tämä on sitä ajatusmaailmaa, ettei se perille tulo kaikkea merkitse vaan myös matkalla olo? 

Lahja

Kolmikolle

Naukulan kolmikko ei saanut joululahjoja, eikä syntymäpäiviäkään ole taidettu erityisemmin juhlia. Tuntuuko selittämiseltä? Ehkä vähän minustakin. 

Alkukesästä meillä on muuttanut ulkotarhaan karhu ja sitten tuli se koivupölli kahdelle. Sitten intouduin vielä tilaamaan uuden "kiipeilypuun". En ollut kotona, kun sitä yritettiin toimittaa, joten jouduin kurvaamaan postiin. 

Onneksi sain kärrättyä paketin autolleni ja se mahtui autooni. Vielä jäi kymmenisen senttiä varaakin. Eikä mikään ole niin kiinnostavaa kuin kotiin tuotu iso laatikko. Paitsi tietenkin iso avattu laatikko. 

 Myös pakkausmateriaali kiinnosti Namua, muttei sentään ilmapatjaksi kelpuuttanut kuten Helmi Orvokki Naukula aikanaan teki. 

Instagramin puolella uusi "kiipeilyteline" on ollut jo nähtävillä, täällä siirrytään seuraavaksi vasta kasaamaan paketin sisältöä. 

Nautinnollista ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!