Moumoumoumoumou

Ulkotarhalla

Ensin sitä ihmettelee, sitten ymmärtää ja pelästyy. Kissat tarhassa, ikkuna auki ja ulkoa kuuluu moumoumoumoumou. Sellainen ääni kun vieraat kissat kohtaavat ja tilanne on päällä. Vilkaisu ikkunasta ja siellä on nyt toistamiseen se iso, Suloa isompi, kissa. Se joka on täällä kerran aikaisemminkin rähissyt. 

Huudan Noomia joka kipittää kiltisti sisään taakseen vilkuillen, seuraavaksi ikkunalle ja sisään tulee Namu. Mutta Sulo ei tule. Sulo neuvottelee ja mitä ilmeisemmin antaa poistumiskäskyn. 

Mamma, älä nyt tuu tänne säätään, MÄ hoidan

Sulo supsutti jotain vierailijalle. 

 

 

 

En tiedä mitä Sulo sanoi, mutta vierailija lähti. Tällä kerralla en mennyt ulos vierasta häätämään, sillä edellisellä kerralla* kun avasin oven, niin vierailija hyökkäsi häkkiä ja Suloa kohden. Lisäksi pelkäsin, että Namu tai Noomi pinkaisee ovesta ulos. Sulo on vahingoittumaton, Naukulan kissat ovat edelleen väleissä, mutta se on nyt selvää, että Kermakupin emännän idea toteutetaan. Uuteen ulkotarhaan tulee sellainen kissankorkuinen sokkeli, että silmätysten ei enää voida olla. 

*Edellinen kerta taisi olla viime syksynä, pimeää silloin ainakin oli. 

Kissamuseossa ja Tolkkisten kissatalolla

Bloggaritapahtuma Porvoossa

Tassulinnan Tuijan johdolla joukko kissabloggarieta lähti retkelle Porvooseen. Ensimmäinen kohde oli Hannele Luukkaisen perustama Kissamuseo. Ei voi muuta kuin todeta, että kokoelma oli upea. Minne tahansa silmänsä pisti niin edessä oli mitä kiehtovin kissaesine, -kirja, -pehmolelu ja vaikka mitä. Valokuvissa vain murto-osa esineistä. Museossakin vain osa. Kohde on auki vain sopimuksen mukaan, mutta kissaihmisille lähes pakollinen vierailukohde. 

KissaPUHELIN!

Virkistäytymistauolla bongasin talouden kissan, Foxin! Se oli suuri kunnia eikä kuulemma lainkaan itsestäänselvyys. 

Ja jos museossa oli lankapuhelin edustettuna, niin oli siellä kännykkäkissakin.
Hanskan sisään voi laittaa kännykän ja sen päällystä koristi kissa. 

Kiitos museonväelle mahdollisuudesta vierailla sekä herkullisista tarjoiluista, kiitos Tuijalle tapaamisen järjestelyistä sekä kaunis kiitos Miukumaan ja Kiskattien edustajille Cisionin tekemän blogilistauksen huomioimisesta.  

Museosta matka jatkui Tolkkisten Kissataloon eli Porvoon eläinsuojeluyhdistyksen tiloihin vanhaan kansakouluun. Minulla on paikkaan erityinen tunneside, sillä edesmennyt kissani Helmi Orvokki Naukula on tullut minulle täältä. Tämä oli nyt vasta toinen kerta kun vierailin paikassa ja itkuhan siitä tuli. Iso itku. Talo on yksi upeimmista löytöeläintaloista, joissa olen vieraillut ja siksi ehdotin tätä päivän toiseksi kohteeksi. Onneksi vierailu järjestyi. Kaunis kiitos aktiivijäsenille, että tulitte pitämään taloa meille auki! 

Talolle kaivataan lisää auttavia käsiä ja yhdistys on niitä FB-sivuillansa kysellyt. Vinkkinä vaan kaikille. 

Rapsutusetäisyydeltä tapasimme kissoista Viirun ja Karrin. Ihastuttavia persoonia! Eikä yhtään ujoja. Triolan ja Nilssonin Tarulla oli täysi työ pidellä Karria kirjastonsa hyllyllä kun toinen meinasi sieltä väkisin syliin tulla. Viiru seurasi meitä tarkoin ja esitteli talon hurmaavasti. Jossain kohdin yllätin Miukumaan ihmisen ja Karrin hellästä rapsutteluhetkestä. 

Minä vein talolle Helmin kuvan tai Tuttelin,
sillä se oli nimi jolla Helmiä yhdistyksessä kutsuttiin.
Vein toki myös ruokaa, pehmusteita, leluja kissoille ja lohiöljyä. 

Kirpputorilta tarttui mukaan useammalle henkilölle vaikka mitä. Hinnat olivat halvat ja sekin on käymisen arvoinen paikka. Viirun vintti, siis. 

Minulle tarttui mukaan tuliaisia sekä kissamuseon että kissatalon kirpputoreilta ja kissatalon myymälästä. Namu tutustui punaiseen kissaan, mutta Noomi oli sillä aikaa löytänyt PrimaCatin lahjoituksista pitämäni lelun. Tästä kiitos kuuluu Pirkolle.

Onnistunut päivä! Kiitos 💝

Mukana matkassa olivat:

http://tassulinna.blogspot.fi/

http://elamaajaelamyksia.blogspot.fi/

http://kiskatit.blogspot.fi/

https://miumau.wordpress.com/

http://casimirrinkissala.blogspot.fi/

http://miukumaa.blogspot.fi/

http://triomiumau.blogspot.fi/

https://autuasolo.blogspot.fi/

http://hupsuja.blogspot.fi/

http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/

http://www.kissakas.fi/

Pauliina - Naava-kissan lukija

http://kissapesonen.blogspot.fi/

Hopea ei ole häpeä

ja muita pieniä asioita näyttelyviikonlopusta

Minä olen Noomista ylpeä sillä...

... Noomi oli reipas sekä näyttelyssä että hotellissa
... automatkat sujuivat hyvin
... asioinnit sujuivat hyvin sekä hotellilla että näyttelyhäkissä
... Noomi käyttäytyi tuomarinpöydällä hyvin, ainakin minun mielestäni.
... vaikka ensimmäisenä näyttelypäivänä saimme tulokseksi ex2, jäimme hopealle hurmaavan Silkkiturkin Samettikukan ottaessa voiton. 

Sulo on ylpeä Noomista sillä...

... Noomia ei ujostuttanut yhtään
... Noomi näytti masunsa tuomarille leikkiessään huiskalla tuomarinpöydällä
... Noomi tutki tarkoin hotellin viemärin (valjastellessamme Sulo huolehtii itse kotipihamme sadevesikaivojen tarkastuksesta)

Namu on ylpeä tyttärestään Noomista, sillä...

...ensimmäisen päivin tuomari kirjoitti Noomin arvosteluseteliin Noomin olevan pikkaisen tuhma! A bit naughty. 

Minä en tuota allekirjoita. Naureskelinkin ystävilleni, että olisi pitänyt tuoda Namu tuomarille näyttämään mitä se tuhma oikeastaan tarkoittaa! 

Noomin näyttely-yksiö sijaitsi Katinhännän kissojen vieressä
rotuyhdistyksen pöydässä molempina päivinä.
Yhdistys teetti jokaiselle osallistujalle mitalit muistoksi osallistumisesta tähän
 Breed Bis -näyttelyyn
yhdistyksen 30-vuotisjuhlavuonna. 

Ensimmäisen päivän kyyneleet toi kansalliskissan julkistus. Taisi puheiden ja kukituksen jälkeinen maamme-laulu mennä tavallistakin epävireisemmin, sen verran kurkkua kuristi. 

Kerrassaan onnistunut viikonloppu. 

Hotellissa

Kaksi yötä

Viime viikon torstaina ajoin Sulon ja Namun aikuisten lomalle mummulaan. Itse lähdin perjantaina Noomin kanssa Hämeenlinnaan yhdessä Ruska-isomummun, Rauha-mummun ja Paulan kanssa. Edessä oli kaksipäiväinen kissanäyttely, lauantaina eurooppalaisten Breed  BIS ja rodun julistaminen kansalliskissaksi. Sunnuntaina osallistuimme muuten vaan. Näyttelystä lisää myöhemmin. 

Majoittauduimme Noomin kanssa samaan hotelliin missä kesällä 2015 olimme Sulon ja Namun kanssa. Tällä kerralla huone oli pihan puolella eli ravintolanjytke ei meitä häirinnyt, eikä huoneessa ollut enää kylpyammetta. 

Noomi oli hotellissa oma ihastuttava itsensä, tutki ja leikki, nukkui vieressäni, tuli leipomaan kaulaani ja pusuttelemaan myös. Omat lelut olivat mukana ja pahvinen kynsienhoitoväline myös. Siitä onkin tullut Noomin suosikki ja se on todettu varsin monikäyttöiseksi. 

Näyttelyyn palaamme myöhemmin ja sen jälkeenkin on ollut tapahtumaa jos jonkinlaista. Minusta vaan on tullut vähän hidas. 

Reipasta viikonloppua kaikille! 

Rakkaudesta kissaan

Kansalliskissasta ja maatiaisesta

Naukula ei ole kantaaottava blogi. Täällä ei osata hienoja termejä, ei briljeerata tiedolla, ei mietitä genetiikkaa, täällä ei ajatella kuka on toista parempi. Täällä rakastetaan kissaa. Maatiaisia, eurooppalaisia, norjalaisia metsäkissoja, bengaleita, abessiinialaisia, itämaisia, korateja, brittejä, venäjän sinisiä, egyptinmauta, ihan kaikkia kissoja. Rodusta ja taustasta riippumatta. Meillä on ystäviä joilla on jos jonkin rotuisia, ihania kissoja. Rakastettavia kissoja, pehmeitä, kehrääväisiä leipureita, epäluuloisia kuningattaria, hassuja höpöttäjiä. Sinisiä, punaisia, mustia, valkoisia, kuvioilla ja ilman. Täplikkäitä ja raidallisia, yksivärisiä ja laikukkaita.

Ruskeatäplikäs, Pinkkitassun Gilles (EUR n 24) 

Minusta meidän pitäisi olla ylpeitä siitä, että Suomeen on valittu vihdoin kansalliskissa. Eurooppalainen, meidän omista ihanista maatiaisistamme aikanaan alkunsa saanut rotu. Rotu, joka on vanhin Suomessa rekisteröity kissarotu. Rotu, jota on halveksittu sen alkuperän vuoksi. Rotu joka on liian tutun näköinen, onhan eurooppalaiskissoissa sen näköisiä kissoja, joita on totuttu Suomessa näkemään navetan nurkilla ja mummulan rappusilla. Eurooppalainen on peruskissa, siinä ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän. 

Punatabby Pinkkitassun Hagar (EUR d 22) 

Ehkä Suomen Kissaliiton antama Kansalliskissan arvo ja tunnustus yhdessä vuosikausia jatkuneen valistustyön lisäksi auttaisi myös siihen, että kissalle annettaisiin Suomessa ylipäätään enemmän arvoa? Ehkä meidän kissaihmisten pitäisi käyttää tämä tilaisuus hyväksemme ja rummuttaa, joka paikassa, kaikissa mahdollisissa väleissä siitä, että kissa on arvokas, kissasta tulee pitää huolta, kissa ei kuulu Suomen luontoon? Ehkä meidän pitäisiä ajaa sitä, että kaikki kissat olisi hyvä siruttaa, olivatpa ne sitten maatiaisia tai rotukissoja? Ehkä silloin osa niistä vuosittain hylätyistä/eksyneistä kissoista löytäisi paremmin kotiin? 

Omakohtaisia kokemuksia eurooppalaisrodun halveksimisesta löytyy niin itseltäni kuin lähipiiristäkin. Viedessäni erästä maatiaistani uuteen eläinlääkäriin, siellä tapojen mukaan kysyttiin ensin kissan rotua. Ilmoitin ylpeänä roduksi maatiaisen. Eläinlääkärin vastaanotolla minulle sanottiin hieman halventavaan sävyyn: "Senkun vaan sanot sitä sitten eurooppalaiseksi." Tämä lause on jäänyt päähäni soimaan. Ehkä ihana maatiaiseni, eläinsuojeluyhdistyksestä Naukulaan muuttanut, kotikissa Helmi Orvokki Naukula olisi voinut eurooppalainen ulkonäkönsä puolesta ollakin. Sitä Helmi ei kuitenkaan ollut, Helmillä ei ollut rekisterikirjaa, Helmin emosta eikä sen pentueesta huolehdittu, se oli hylätty ja päätynyt eläinsuojeluyhdistykseen arvottomana. Se ei estänyt minua rakastamasta Helmiä. 

Punatabbyt Pinkkitassun Noomi ja Pinkkitassun Hagar (EUR d 22)

Suomen eläinsuojeluyhdistykset tekevät hienoa työtä pelastaessaan hylättyjä ja eksyneitä kissoja. Rahat ja voimavarat ovat tiukoilla ja ihmisten välinpitämättömyys satuttaa. Leikkauskampanjat tuovat tulosta, on hieno asia, että näitä tehdään. Kerrassaan upeaa, että vapaaehtoisvoimin pyöritetään niin montaa yhdistystä kissojen hyväksi. Arvostan eläinsuojeluyhdistysten työtä.
Vaan miten saisimme näiden yhdistysten työtaakkaa helpotettua? Miten vihdoin saisimme ihmiset ymmärtämään ja välittämään? Pelastamisen lisäksi pitäisi mielestäni lisätä ihmisten tietoutta yleisellä tasolla, päästää jo irti sitkeästi vuosikymmeniä vanhoista tavoista ja uskomuksista. Ei pelastettavien määrää muuten pienemmäksi saada, eihän? 

Ihmisten puheista kuuluu tietämättömyys ja asenteet. Ihan kuin pitkäkarvainen maatiainen olisi jollain tavoin hienompi jos sanotaan, että se on varmasti puoliksi norjalainen metsäkissa. Tai että meidän kissa on niin erikoinen, että siinä täytyy olla rotukissaa. Kissa on hieno, koska se on kissa. Rakastetaan, arvostetaan, silitetään, hoidetaan ja hemmotellaan kissojamme. Näytetään, että niillä jokaisella on arvo ja osallistutaan valistustyöhön kissojen puolesta kukin tavallamme ja voimavarojemme puitteissa. 

Tässä taloudessa maatiaiset ovat 6-3 johdossa. Tämä postaus kirjoitettiin rakkaudesta kissoihin ja ylpeänä kansalliskissastamme, eurooppalaisesta.