Kirje Artulle

Omasta kodistaan

Arttu on saanut jo hyvän aikaa sitten kirjeen tulevan kotinsa kissakaverilta, Figolta. Niin, siltä blogistaniasta tutulta Figolta. Koska asia on nyt Hennan, Figon ihmisen, taholta Instagramissa uutisoitu, voin minäkin tämän täällä kertoa. 

Olen lukenut kirjeen Artulle muutaman kerran, jotta viesti varmasti menee pienen kissanpojan päähän. Eikö kertaus ole tässäkin opintojen äiti? 

Tykkääköhän se Figo musta? 

Taaimmaisena Arttu, keskellä Milo ja etummaisena Pena. 

Ei ole enää montaa viikkoa siihen, kun pikkupojat muuttavat. Maanantaina tuli 12 viikkoa täyteen ja Kissaliiton uusi luovutusikähän on 14 viikkoa. Täällä menee vähän yli, koska poikien täytyy saada vielä vahvistusrokotus ja sopia luovutusaika kasvattajan kanssa. 

Ihmelääke

Madotukseen

Pinkkitassun pojat ja muut täällä syntyneet ja kasvaneet pennut on madotettu kolmen ja kuuden viikon ikäisinä Mirrixillä ja yhdeksän ja nyt 12 viikon ikäisinä Axilurilla. Mirrixin antaminen pienille on ollut helppoa (kunhan saa suun vaan auki) ja tahnan työntäminen kitalakeen sujuu hyvin. Emon kanssa toki hieman hankalampaa kun Mirrixiä joutuu kuitenkin laittamaan isommalle kissalle aikalailla. 

Axilurin kanssa on ollut hieman haasteellisempaa. Ensin saa tarkkaan laskeskella kuinka paljon kukin sitä tarvitsee ja sitten sopivan määrän antaminen on ollut haasteellisempaa kuin pillerin antaminen isoimmille. Edellisten pentujen aikaan sain neuvon liottaa Axiluria veteen ja antaa ruiskulla. Se toimi suhteellisen hyvin. Edellisen madotuksen aikaan keksin ihan huippujutun ja vielä ihan itse! 

Edelleen liuotan Axilurin veteen ja pilleristä (tai nyt jo kahdesta) tahnan, jonka jaan painon mukaan Hertalle ja pojille. Sen jälkeen liotan sen uudelleen veteen ja sekoitan herkkumaitoon! Ja kas, kaikki hoitavat lautasensa putipuhtaiksi ihan itse. 

Yllä olevassa videossa pojat ovat jo herkkunsa saaneet ja Hertta näyttää miten homma hoidetaan. Suurin ongelma onkin nyt ollut se, miten saan valmistettua annokset kaikille niin ettei kukaan saa enempää kuin tarvis. 

Puuhakasta

Sunnuntaita

Täällä on puuhasteltu vaikka ja mitä. Siksipä kaikki työnjohtajat nukkuvat ja tämän mamman suunnitelmissa on kohta siirtyä sohvalle telkkarin ääreen. Yleensä niin tehdessäni talouden aikuiset kissat haluavat ulos ja sisään ja ulos ja sisään kertaa ainakin sata. Kaikki vuorotellen ja koko ajan. Ei ainakaan pääse kangistumaan. 

Pysyyhän vetreänä meidän mamma. 

Leppoisaa sunnuntai-iltaa! 

Poseerausta, pojat

Ryhmäkuvia

Kuvien ottamisessa kissoista on haasteita, puhumattakaan ryhmäkuvista. Tästä triosta ryhmäkuvia on kyllä saanut, mutta laatu ei aina vastaa odotuksia tai toiveita. Ja sitten kun on tarkkoja kuvia, niin sitten...

Äiti, miksi sinulla on niin isot korvat?
En tiedä, teidän mekastuksenne kuulisi kyllä pienemmilläkin. 

Virnistelijä Arttu, poseeraaja Pena ja helikopterikorva Milo. 

Mutta hei, hauskaa on silti! Onnistumisen pakkoa kun ei ole ja näistäkin kuvista aistii tunnelman. 

Milo ja osa Penaa

Arttu ja Penan häntä

Kuvien ottamisessa on hyvä käyttää apuvälineenä vaikka huiskaa. Silloin tosin saattaa olla toisenlaisia haasteita. Pinkkitassun kasvattajan olkapäällä Milo ja kuvattavana Pena. Tämä mamma heilutteli huiskaa helpottaakseen kuvausta. 

Kellallaan

Vieraita Naukulassa

Mikä kestää kolmekymmentä sekuntia? Se on aika siihen, kun Sulo havahtuu Puolu-tätinsä tuleen kylään ja on kellallaan massutäplät kohti kattoa olohuoneen lattialla. Joskus minä vielä muistan tämän videoida. Nyt en. 

Parhaan ystävän kanssa voi myös vaihtaa kuulumisia tarhassa muiden viettäessä aikaa sisällä. Ja koska Puolu on kuitenkin Sulon täti, niin pitihän se pyllykin tarkastaa. 

Perheen naiset ovat jo tottuneet tähän suhteeseen, mutta pikkupojilla riitti ihmettelemistä kun Puolu-täti pörhälsi sisään. 

Parvekkeella

Ritilähylly

Kuulun yhteen FB-ryhmään, jossa ihmiset jakavat kuvia ja tietoa turvallisista kissatarhoistaan ja parvekkeistaan. Jo keväällä löysin erittäin kiinnostavan kuvan. Kuvassa lasitetun parvekkeen yhden ikkunalasin tilalle oli viritetty tukeva ritilähylly. Sen ostopaikkakin oli mainittu ja koska tässä suhteellisen lähellä on kyseinen kauppa ajelin sinne eräänä päivänä siinä toivossa, että löytäisin kyseisen tuotteen. Löysin! Ja mikä ilahduttavinta, se sopii näihin mittoihin kuin nakutettu. Se on tukeava, eikä sitä saa pois taitavinkaan tassu. Se solahtaa parvekelasien uriin täydellisesti. 

Kyllä meidän nyt kelpaa paistatella päivää parvekkeellakin. Sen vielä sanon, että se henkilö kuka tämän on ensimmäiseksi keksinyt on nero! 

Tukevia ritilähyllyjä löytyy varmasti kaikista rautakaupoista. Meidän ritilämme on Lundbergs ja se on ostettu Bauhausista. Hintaa tälle huimalle parvekkeen kohennukselle tuli 25 euroa. Mikäli innostuit, niin muista tarkastaa, että ritilä pysyy paikallaan tukevasti! 

Ensimmäinen tarkastus

ja se siru

Keskiviikkona kävimme eläinlääkärintarkastuksessa. Pojat saivat rokotuksen ja sen sirun (mikä pitäisi olla pakollinen muillekin kuin rotukissoille). Lyhyt automatka sujui omassa kuljetuskopassaan ja Hertta-emo oli tukena ja turvana toisessa kuljetuskopassa. Matka sujui hyvin, niin myös tutkimukset. Kukaan pojista ei ihahtanutkaan, ei sirutuksessa, eikä rokotuksessa.  

Arttu. 

Pena. 

Milo. 

Artunkin piti katsoa hännän alle ja ihmetellä mitä sieltä piti etsiä.
(Tunnusteltiin kivekset) 

Yritin etsiskellä netistä tietoa eri eläinlääkäriasemilta kuinka paljon kissan sirutus maksaa. Osa kertoi hinnan, osa ei. Jäin pohdiskelemaan tätä. Olisiko mahdollista, että jos kaikki Suomen eläinlääkäriasemat ilmoittaisivat sirutuksen hinnan, kuluttajat löytäisivät tiedon helposti ja pystyisivät tarkastamaan kuinka paljon se sirutus oikein maksaa? Niin ettei kukaan pystyisi väittämään, että kissaa ei ole sirutettu sen sirutuksen kalliin hinnan vuoksi? Pitäisikö olla yhteydessä eläinlääkäriasemiin? Mikä olisi paras keino? Mitä kaikkea me, sinä ja minä, voisimme tehdä mielikuvan muuttamiseksi? 

Ohjelmassa tänään

Sirutus ja rokotus

Tänään meillä on edessä jännittävä ohjelmanumero. Pojat rokotetaan ensimmäistä kertaa ja samalla laitetaan siru. Vahvisterokotus on sitten neljän viikon kuluttua tästä ensimmäisestä ja sen jälkeen pojat ovatkin valmiita muuttamaan loppuelämän koteihinsa. Se sitten vasta jännää onkin! 

Jos meiltä kysytään ja sanotaan mielipiteemme vaikkei kysyttäisikään, niin mielestämme jokaisella kissalla tulisi olla siru. Jos vaikka joskus käy niin, että kissa katoaa, niin sen avulla on mahdollisuutta saada oma kissa takaisin kotiin. 

Mitä ilmeisemmin täällä keräillään nyt voimia päivän ohjelmanumeroon. 

Aamusaunassa.
Namun pesässä Arttu ja Milo tulossa pesään.
Sulo päivystää ikkunalaudalla. 

Ruskeat pojat aamusaunassa.
Täplikäs ikkunalaudalla ja tabbyt Namun pesässä. 

Nyt loikoillaan parvekkeella. 

Itse asiassa eipä tuo sirun laittaminen yleensä ole suuremmin protestointia aiheuttanut, eikä rokotuskaan. Hertta matkustaa mukana, mutta taidan laittaa Hertan eri kantoboksiin kuin pojat. On sitten helpompi kantaa. 

Punnitus

ja sen helppous!

Naukulassa on syntynyt kolme Pinkkitassun pentuetta. Namu sai Pinkkitassun N-pentueen, viisi punatabbyä. Siitä pentueesta Noomi jäi Naukulaan ja synnytti Pinkkitassun P-pentueen, kuusi pentua. Sieltä Hertta jäi Naukulaan ja synnytti toukokuussa Pinkkitassun U-pentueen. 

Koska kissanpennun elinpainon olisi tuplaannuttava ensimmäisen viikon aikana ja koska muutenkin täytyy pitää huolta siitä, että pennut saavat tarpeeksi ravintoa, olen punninnut kasvattajan oppien mukaan pentuja kahden ensimmäisen viikon aikana aamuin illoin ja sen jälkeen kerran päivässä. Eli jonkinmoista kokemusta kissanpentujen punnituksesta minulla on. 

Namun viiden punatabbyn kanssa oli koko ajan hiki. Kuka on kuka? Miten saan villikot pysymään punnitusastiassa? Noomin kuutoset erotin toisistaan, mutta hei, niitä oli kuusi. Punnitus ei käynyt käden käänteessä ja pennut pitivät sitä mitä parhaimpana leikkinä ja punnitusastiaa painimolskina. 

Mutta mitä tekevät Hertan pojat? He ovat ymmärtäneet punnituksen tarkoituksen. Ei silloin hötkyillä, ei leikitä eikä painita. Silloin istutaan punnitusastiassa vakavana, hiljaa paikoillaan, että lukemat tallentuvat varmasti oikein. Tänään meidän piti esittää se toimenpide kasvattajalle, jolla oli sopivasti kamera esillä. 

Katsokaas näitä: 

Arttu.
Kuva: Mikko Floréen

Pena.
Kuva: Mikko Floréen.

Milo.
Kuva: Mikko Floréen.

Että näin on hyvin kasvatettuja poikia täällä. Aikaisempien kokemuksien vuoksi, en kyllä tätä uskoisi, jollen itse poikia punnitsisi. 

Riku-setä kylässä

Koiravieras


Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että Naukulassa käy koiravieras. Tai no tarkemmin sanottuna kaksi koiravierasta. Sulon syntymäkodin Puolu-täti ja hänen paras kaverinsa, Pinkkitassun kasvattajan Riku-setä. 

Koiravieraiden kyläillessä kaavat ovat yleensä selvillä. Sulo on tohkeissaan, Namu päivystää rappusilla, Noomi ja Hertta päivystävät olohuoneen kiipeilypuussa. Mutta entäs sitten pikkupojat? Kuvat kertovat. 

Riku-setä sisinissä housuissaan ja Arttu pörhöturkissaan. 

Pena huomasi vierailijan.

Milo ja Hertta ja Hertan katse

Noomi ja Noomin katse

Hertta ja pojat ihmettelevät Rikua

Milo

Vai kattelisko jo lintuja, pohtii Pena. 

Arttu

En kyllä oo nyt ihan varma mitä oon mieltä, tuumaa Milo.

Pienet pojat olivat kovin ihmeissään, mutta ei olisi montaa hetkeä enää tarvittu kun uteliaisuus olisi voittanut. Riku-sedällä on hyvät käytöstavat, eikä hän jahtaa kissoja (Sulon suureksi harmiksi), mutta pikkupojista ei olisi tiennyt. 

Orava ja mahdollinen maitobaari

Sulon kokemuksia

Käytiin taas eilen Sulon kanssa pihalla. Tällä kerralla tassut kuljettivat meidät pihamännyn alle. Siellä oli orava ja ilkikurinen olikin. Heiteli meitä kävyn paloilla. Osui myös, yksi osui Suloa keskelle otsaa. 

Siinä sitä sitten oli Sulolla mietittävää. Voi myös olla, että olisi voinut tassullakin vähän moista huonotapaista oravaa opettaa, mutta orava pahanen ei tullut puusta alas. 

Mietittävää on riittänyt muutenkin. Sulo on aloittanut poikien pesemisen ja tapahtui sitten niin, että eräänä päivänä hän putsasi Arttua. Siitä Arttu sai ajatuksen päähänsä ja pyrki Sulon nisälle. Josko sieltäkin olisi maitoa herunut? Ei voi pieni poika tietää. Sulo kovasti paheksui moista ja joutui hieman kiroilemaan. Arttu antoi periksi, eikä ikinä selvinnyt olisiko sitä maitoa tullut vai ei. 

Vatsavaivoja

Hertalla

Hertalla on ollut vatsavaivoja ja niiden johdosta ollaan käyty viime viikolla eläinlääkärissä. Verikokeiden mukaan ei onneksi mitään huolestuttavaa löytynyt ja ruoka ja vesikin on koko ajan maistunut. Halusin kuitenkin varmistua asiasta. 

Otin eläinlääkärille varmuuden vuoksi pojat mukaan, vaikka heillä on kaikki kunnossa. Pojat matkustivat ensimmäisen kerran autossa ja omassa kuljetusboksissaan. Tai no. Sulon yhdestä lempinukkumapaikasta, Naukulan pienimässä kuljetuskopassa. Automatkalla kuului pientä maukumista sekä Hertan että poikien boksista. Eläinlääkärillä pojat olivat hiljaa ja mitä ilmeisemmin eläinlääkärissä oli niin tylsää, että pojat ottivat pienet tirsat. 

Voitaisko päästä ulos juoksee?

Ai eikö? Höh.

Hiljaa nyt pojat, oon ollut täällä ennenkin.  

Tää on tylsä paikka, ei mitään tekemistä.
Ei saa ees juosta. 

Nyt täällä on kerätty näytteitä Hertan pottahommista ja katsotaan, josko niitä enää tarvitsee minnekään kiikutaakaan kun kaikki on ollut perjantain jälkeen kunnossa. 

Mainitaan vielä, että verikokeen ottaminen sujui paremmin kuin silloin kun Hertasta otettiin edellisen kerran verikoe (Felv, ja Fiv-testit sekä veriryhmän selvittäminen hyvissä ajoin ennen hääyötä). Lieneekö syynä se, että ihana eläinlääkärimme jutteli Hertalle ja sanoi: "Olet nyt äiti. Äitien täytyy kestää kaikenlaisia asioita." 

Kyllä täällä tarkeni

Sanoo Noomi

Naukulan kissoista Noomi on vilu- ja sylikissa. Helteilläkin piti päästä syliin, ainakin puoleksi tuntia per päivä ja yöllä toki nukuttiin samassa sängyssä. Noomi jalkojeni päällä. Vaan päivällä kelpasivat torkut myös ulkona. Nautiskellen. 

Koko muu perhe olikin sitten ihan lättyinä ja kissat senkun pitenivät lämmössä.