Noomi Namuntytär Naukula (s. Pinkkitassun)

Noomi Naukula

Noomi Naukula syntyi Naukulassa 13.11.2016. 

Namu Naukulalla eli Pinkkitassun Hagarilla oli laskettu aika sunnuntaina 13.11.2016 ja ensimmäinen pentu syntyi kello 12:00 laskettuna päivänä. Muut seurasivat nopealla tahdilla perässä. Kaikkiaan Pinkkitassun N-pentueeseen syntyi viisi pentua; Nathan, Nanette, Natalie, Noël sekä Noomi. Kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Punatabbyjä kaikki kuten emonsa ja isänsä Feronian Cajanus (EUR d 22). 

Pennut syntyivät Pinkkitassun kissalaan ja Naukula toimi sijoituskotina. Pennut olivat täällä 14-viikkoisiksi asti ja Nathan vielä kaksi viikkoa sen jälkeen kun Nanette, Natalie ja Noël olivat muuttaneet omiin koteihinsa. Pentujen emo Namu suhtautui lähtöihin hyvin, kävi saattelemassa lähtijät ulko-ovelle asti ja naukaisi kerran perään. Namu oli selvästi jo valmis siihen, että pennut muuttavat pois kotoa ja niin olivat pennutkin. 

Nathanista tuli Nacho, Nanetesta Lulu ja Nataliesta Nala, Noëlista tuli Pekka ja Noomi pysyi Noomina. 


Noomi kurkkii taustalla, vasemmalta Pekka, Nala, Lulu ja Nacho. 
Noomi on reipas tyttö, vaatii leikkimään ja haluaa huomiota. Noomi on kietonut Sulon aivan tassunsa ympärille ja kun välillä haastaa emoaan, niin Sulo tulee puolustamaan Noomia. Namu pitää kuitenkin pintansa eikä anna tyttärensä hyppiä silmilleen. Vaan silloin kun Namu haluaa leikkiä, niin silloin ei vauhtia puutu. Ystäväni kutsuukin Namua leikkisästi punaiseksi pallosalamaksi. 

Noomi on sijoituskissa ja tulee aikanaan synnyttämään Naukulassa Pinkkitassun pentueen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kur! Kiitos kommentistasi.