sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Onnistuuko?

Kielijumppaa

On kielikylpyjä ja on kielijumppaa. Namu näyttää miten onnistuu kielijumppa. 

Tarkkana nyt! 

Ekaks nenään, näin. 

Sitten viiksen juuret ja posket. 
Onnistuitko?

Leikkisää sunnuntaita kaikille! 

lauantai 27. helmikuuta 2016

Ääniä

ja valikoiva kuulo

Aina välillä mietin mitä kissa kuulee. Kuuleeko Sulo esimerkiksi huhuiluni silloin kun on ulkotarhassa ja pitäisi tulla sisälle, jotta minä pääsen lähtemään töihin? Välillä olen ajatellut, että liikenteen äänet ja aamutv häiritsevät, eikä Sulo kuule. Perjantaina menin keittiön perimmäiseen nurkkaan, liikenne kohisi ja tv myös. Avasin putkilon, jossa sisältönä on kuivattua kanaa. Ääni ei ollut kuin pieni pihahdus ja Sulo suorastaan ryntäsi sisään. 

Missä missä? 
Entä sitten Namu? Kuivatun kanan perään Namu juoksee velvollisuudentuntoisena Sulon perässä, mutta kyllä Namullakin on todella hyvä kuulo. Sen tietää siitä, että kun minä aamuisin avaan silmäni niin silloin Namu juokseen kurnuttaen luokseni. 


Kuulossa ei siis ole vikaa, se on vain valikoiva. Molemmilla. 

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Kurssimateriaalia

kissoista

Eilen tein kotitehtäviä valokuvauskurssille. Piti kuvata liikettä ja pysäyttää se salamalla ja sen sellaista. Ei sitten muuta kuin uusi huiska kaapista ja avustajat kehiin. Kun toisella kädellä huiskutti ja toisella kuvasi, ei siinä kuvaustilanteessa paljoa zoomailtu. Jos olisi ollut huiskanheiluttaja, niin tehtävä olisi ollut huomattavasti helpompi. Tai ainakin kuvaan olisi silloin saatettu saada koko kissa. 

Se oli näin iso huiska jonka melkein sain! 

Vaik on tääkin kiva. 

Ai että harjoituksia? 

No, kutsu mut paikalle sit kun osaat. 


Avustajat häipyivät kuitenkin paikalta turhan pian, joten jouduin ottamaan kuvia itsestäni peilin kautta. Toisessa kädessä heiluva huiska ja toisessa kamera. Avustajat olivat tässä kohdin jo kauneusunillaan. 

maanantai 22. helmikuuta 2016

Vuosi ja kaksi päivää

Omassa kotona

Juu-u. Lauantaina meillä oli yksi merkkipaalu yhteiselämässämme. Saimme nimittäin 20.2.2015 Sulon kanssa perheeseemme uuden jäsenen - Namu Hagar Rauhantytär muutti luoksemme. 

Ensimmäisenä päivänä.
Sulo-setä, osaaksä tehdä Yodan korvat?
Mä osaan. 
Pakko siivota nääkin johdot. 

Sulo, mä haluun noi sun valjaat. Haluun. Ota sä nää. 

Nää verhot on kyllä hyvä kärpäsloukku. 

Oven takana asuu kissoja.
Ilona ja Zetor. 
En ollut minä. Se oli Sulo. 

Painit on parasta. 
Kissat pelkäävät banaania -testi. (Failed)
Virallinen valvoja. 
Vuosi kotona.
Ihana vuosi. 
Aika rientää kun on hauskaa. Näin on käynyt meilläkin. 

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Lumihiutaleiden pyydystäminen

talvikeleillä

Innokasta hyppelyä hangilla, lumipallon metsästystä ja pitihän niitä hiutaleitakin kielellä metsästää. 





Riehakasta talvisunnuntaita kaikille! 

lauantai 20. helmikuuta 2016

Täyttä kultaa

Namu

Namu on täyttä kultaa, kullannuppu, mamma pieni vauva. Hassu höpöttäjä, kipakka komentelija. 






Kun työpäivän jälkeen kotiudun ja päästän kissat ulkoilemaan, kertoo Namu koko maailmalle kaikki asiansa. On se vaan sellainen tyttö. Rakas kullannuppu. 

perjantai 19. helmikuuta 2016

Nukkumaanmenoaikaan

Pientä pentukuumetta

Täällä on ollut havaittavissa pientä pentukuumetta. Alla olevan kuvan pentua kuljetellaan ylä- ja alakerran väliä. Päivät pinkki pentu viettää alakerrassa, yöksi pentu tuodaan suussa kantaen yläkerran makuuhuoneeseen. Tähän toimenpiteeseen kuuluu erikoinen ja varsin kovaääninen maukuna. Pinkki pentu on hieman siipirikko, sillä Namu on syönyt toisen siiven. 


En tunnusta! 
No okei okei, mulla on vähän pentukuumetta. 

Sinällänsä hieman yllättävää, että pientä pinkkiä pentua hoivaa ja kantelee Sulo. Sulo on poika. Leikattu poika. Mutta jos on pentukuumetta niin sitten on. Ei kai siinä sitten mitään. 

PS: Rokotuksilla käyty, painot Sulo 6,280 kg & Namu 4,550 kg. 

maanantai 15. helmikuuta 2016

Uusi painimolski

Naukulassa

Minä olen hankkinut Huushollin Pepiltä uuden painimolskin. Mitäpä sitä ei kissojensa eteen tekisi? 

Hyvä kun ehdin ovesta sisään ja vähän matt painimolskia levitellä niin johan siinä oli ottelu käynnissä. Ihan samalla lailla kuin puhtaissa lakanoissa, joten oli ilmeisesti kovin mieleinen uudistus. Ihan alusta en kameran kanssa mukaan ehtinyt, mutta jotain silti tallentui muistikortille. 

Painit, painit! 
Takajalkatömpsyt! 
Voi täl mamma joogatakin, kiertoja ainaskin! 
Ai eksä paini enää?
No joogataan me sit mamma.

Olemme erittäin tyytyväisiä hankintaan. Ihan jokainen meistä. 

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Teille rakkaille

ystäville

Erinomaisen ihanaa ystävänpäivää teille rakkaat lukijat! 


Kehrää teille, 

Koko Naukulan väki

lauantai 13. helmikuuta 2016

Ja tänään nimipäiväänsä viettää..

Sulo

Oi ja voi, ilman onnitteluja tämä mamma olisi unohtanut Sulon nimipäivän! Ihmisten ja kissojen nimipäivän

Nimppareiden kunniaksi, näytetään siis vähän tassua ja vähän massua. 



Tattis, kamut! Friedelle Kurrrrrr
Nimpparilahja oli sama kuin synttärilahja: valjastelu pihalla. Nyt tosin hieman paremmissa keleissä, vaikka tassut kastuivat kyllä. 


Leppoisaa lauantaita kaikille! 

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Tilannekatsaus

ja pieni tiedotus

No ei tuo valokuvaustilanne nyt ihan oikeasti noin huono ole kun edellisessä postauksessa väläyttelin. On minulla nimittäin myös hyviä hetkiä. 


En kato. 

En varmana kato. 

Usko jo. 

Malli vaan oli sitä mieltä, ettei kameran suuntaan kannata katsoa. 

Lisäksi haluan mainita, että tällä hetkellä tuntuu olevan käynnissä jonkinsortin hyökkäys kissablogeihin ja roskapostikommentteja tulee päivittäin. Ne ovat englannninkielisiä ja niissä on linkki. Älkää klikatko linkkiä. Sieltä saattaa tulla pöpö. Olen laittanut Naukulaan nyt yli viikon vanhoille postauksille kommenttienvalvonnan ja uusimpiin pääsee kommentoimaan vain nimimerkillä. Se ei valitettavasti tunnu tällä kerralla roskapostikommentteja pysäyttävän. Toivon kuitenkin, ettei tarvitsisi ryhtyä kaikkia kommentteja valvomaan. Ehkä hyökkäys kohta loppuu? Jos ei, niin mietin sitten uudelleen. 

maanantai 8. helmikuuta 2016

Kyllä Sulo auttaa

Apuja Sulolta

Mamma! Varo puhkipalamista! 

Sanon vaan, että valkotasapaino.
Valkotasapaino, mamma, valkotasapaino.  
 
Vai pitäiskö sun nyt mennä jo nukkumaan välillä?
Jatketaan sit huomenna? 

Lisäksi Sulo pyysi muistuttamaan kaikille, että on oikeasti ruskeatäplikäs eikä ole ylipainoinen. 

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Ulkona

ja sisällä

Menkää te vaan ulos, mä petaan tääl ja hoidan nää sisähommat

Kevät? Linnut laulaa, täytyy kertoa Namulle. 




Pihalla kaikki hyvin, tassunjäljet jätetty merkiksi. 
Sellaiset lumikenkätassunjäljet.