Jokaisella kissalla on nyt ystävämme tekemä pesä. Kaksi niistä on saanut nimikoinnin, kaksi uusinta on nimikointia vailla. Kesällä kävin Riimikossa Porvoossa, kaupassa josta olen edelliset kirjaimet hankkinut, nyt siellä ei enää kangaskirjaimia ollut. Täytyy siis jollain ostosreissulla löytää käsiin kauppa, jossa myydään moisia tuotteita. Löytyykö keltään vinkkejä?
Me siis matkaamme lauantaina Nummelaan. Kyseessä on kahden sertin näyttely. Mikäli Hertta saisi molemmista arvioinneista sertin, saisi hän myös ensimmäisen tittelinsä (Champion). Meille saa siis pitää peukkuja.
Ulkotarhan valmistauduttua on valjastelu Sulon kanssa jäänyt vähemmälle. Nyt olen kuitenkin kunnostautunut asian suhteen. Aikaisemmin Sulo ymmärsi pääsevänsä ulos kun kosketin pikkueteisessä olevia valjaita. Sittemmin meidän on tarvinnut laittaa myös pikkueteisen ovi kiinni perässämme kun valjaita on ryhdytty pukemaan, muuten siellä on ollut liian suuri kissamäärä. Alussa minun piti nostaa Sulo sinne kanssani, muuten hän olisi lähtenyt pois. Kun sunnuntaina päätin, että nyt mennään pihalle, ei minun tarvinut kuin astua lähemmäs pikkueteistä ja Sulo tuli sinne juoksujalkaa. Ymmärsi myös, ettei kannata lähteä karkuun. Hän kaarsi kauniisti oven taa, jotta sain sen suljettua perässämme ja sitten alkoikin vallan äänekäs pörinä. Sulon lempipaikka on ehdottomasti kivi. Sen vierellä vierähtikin ensimmäisellä ulkoilukerralla tovi jos toinenkin. Tänään maltettiin sitten jo mittailla mäntyä ja käydä tutustumassa grilliin. Tervehdittiin myös samaan aikaan pihalla ulkoillutta lapsiperhettä. Kysyin heiltä toki luvan saammeko tulla samaan aikaan ja kun lupa heltisi, niin Sulo kiitti perheen äitiä voimakkaalla puskulla. Mukana ulkoilemassa oli molemmilla kerrolla toki myös kännykkä.
Happy place.
Happy face
Kylläpä olikin hauskaa valjastella taas pitkästä aikaa yhdessä.
Naukulan naiset tuntuvat liikkuvan laumoissa. Niin sisällä kuin ulkonakin.
Sulon ja Hertan "vielä" toisistaan erottaa, mutta kun Namu on hoikentunut ja Noomi toipunut kuutosistaan on punatabbytyttöjä välillä jo vaikea erottaa toisistaan (jos nopeasti katsoo). Erojakin tosin on, Noomi ei juuri juttele eikä Namu sylittele. Eikä imetä enää tytärtänsä Noomia. Noomi taas on ottanut imettämisen ohjelmanumerokseen ja tätä tapahtuu nyt harva se aamu tai ilta.
Niin ja Hertta ja muu P-pentue täytti eilen 11 kuukautta, kuukauden kuluttua onkin sitten 1-vuotis synttäriedän vuoro.
Uutuuksia kissoille (ja koirille) Saimme jonkin aikaa sitten maistiaisia, Schesir luomuruokasarjan uutuuksia kissoille. Luomutuotesarjassa on sekä kuiva- että märkäruokia ja sitä on jo jonkin aikaa ollut saatavilla ainakin Mustista ja Mirristä. Hieman yllättäen maistiaisten luo tuli ensin Noomi. Noomi ei ole ruokaorientoitunut kissa, Noomista paljon ruokaakin parempaa on esimerkiksi sylittely ja huiskan heilutus. Hetken asiaa pohdittuani ymmärsin kuitenkin mistä kyse. Kassi oli tullut abessiinialaisperheestä ja Noomi on mielestänsä abessiinialainen, vilkas ja erittäin seurallinen.
Oikea abessiinialainen on koskenut tätä, ihan varmasti on!
Raksut kelpasivat Sulolle, Namulle ja Hertalle. Yllättäen myös märkäruoka todettiin vallan kelvolliseksi. Sitä söivät ainakin Sulo, Namu ja Hertta. Noomi oli jo siirtynyt odottamaan huiskanheilutusta ja koska raksut sisälsivät viljaa, en niitä Noomille voinut tarjoilla. Noomi on jossain määrin allerginen viljalle, sillä jos maistaa raksuja joissa viljaa, hänen alahuulensa turpoaa.
Lisää lämpöä Vaikuttaa vahvasti siltä, että perheen punatabbyt toivoisivat lisää lämpöä. Namu nukkuu kissanpedissä ja Noomi haluaisi olla vain sylissä värjöttelemässä.
Vaan yksi hyväkin puoli näissä kylmenevissä ja pimenevissä illoissa on. Ötökät. Muuta en sano.
Kissankellon eurooppalaisia Kesälomallani sain kutsun Kissankellon kissalaan katsomaan eurooppalaispentuja. Minuahan ei tarvitse kahta kertaa kutsua. Kun aikataulut saatiin sovitettua yhteen, latasin kamerani akun ja lähdin matkaan, sillä tiesin, että haasteita on edessä runsain mitoin. Pentueeseen nimittäin kuului kaksi mustaa tyttöä. Ja jos kissanpentujen kuvaaminen on haastavaa, niin mustien kissanpentujen kuvaaminen on ekstra haastavaa. Ryhmäkuvista ei juuri mitään tullut, mutta joihinkin yksilökuviin olen tyytyväinen. Niin tyytyväinen kuin olosuhteisiin nähden on mahdollista, salama nimittäin oli kotona ja joskus sen käyttö on aiheellista.
Yksi tarkka, kolme epätarkkaa kissanpentua.
Yksi tarkka ja yksi koheltava velipoika.
Täti, kokeile nyt oikeesti kohdistaa meihin molempiin.
Hymypoika Kissankellon Oma Kulta
Kilpparityttö, emonsa kopio.
Poseeraaminen onnistuu myös kahdella tassulla seisten.
Toinen musta tyttö?
Heiluta vielä sitä huiskaa, täti, pliiiiz
Asiantunteva kuvausassistentti selitti kärsivällisesti pennuille miten olla ja mitä tehdä.
Täytyy sanoa, että oli yksi viihdyttävimmistä kuvaussessioista pitkään aikaan. Sen verran oli hulvatonta meno sekä pentujen että vieraiden kesken. PS: Ja edelleen tilanne on se, etten käsittele kuviani. En edes rajaa. Joku kaunis päivä vielä siihenkin hommaan ryhdyn.
ellei peräti kauhutalo Nyt on kuulkaa ollut jännää. Kaikilla hieman eri tavoin. Tytöt Namu, Noomi ja Hertta ovat rymistelleet ympäri Naukulaa niin, että on saanut pelätä etteivät ikkunat tai kissat mene rikki. Kärpäsiä, hyttysiä ja muita lentäviä öttiäisiä on löytynyt näillä hieman kylmenneillä ilmoilla kiitettävästi.
Olen Hertta, kärpästen kauhu.
Välillä kärpäset katoavat. Sitten taas yllättäen löytyvät. Erittäin jännää.
Myös hiiret ovat selvästi liikkeellä terassin laudoituksen alla. Sekin on vallan jännää. Välillä kaikki (paitsi mamma) ryntäilevät terassilla kuin suuremmatkin saalistajat.
Minua on jännittänyt se, ettei vaan mitään sisälle tulisi, eikä ole tullut. Vielä *koputtaa puuta* .
