maanantai 26. kesäkuuta 2017

Maanvaiva

Ihan pieni riesa

Naukulan ovi- ja ikkunaremontti vetelee viimeisiään ja hyvä niin. Tiedotteen mukaan loput pellitykset olisi tultu tekemään huomenna, mutta ovi kello kilahti jo tänä aamuna. Hyvä niin. 

Jostain syystä remppamiehen vaatteissa olevat henkilöt saavat Sulon liukenemaan paikalta. Punatabbytytöt sen sijaan ovat äärimmäisen kiinnostuneita. Niin paljon, että heidät voisi jopa nimetä uudelleen Maanvaivaksi ja Pieneksi Riesaksi. 









Noomi ei tiennyt miten päin olisi ollut ja keikistellyt kun remppamies oli (suljettuna) parvekkeelle. Olisi halunut mukaan e-h-d-o-t-t-o-m-a-s-t-i. 



Namukin vahti työmiestä työhuoneesta käsin, mutta eritoten kun hän hoiti makuuhuoneen ikkunapellit kuntoon. 

Olisiko se niin, että Noomi oli se Maanvaiva ja Namu puolestaan Ihan Pieni Riesa?  

19 kommenttia:

  1. Hih 😁 Miten remppamies mahtoi selvitä työskentelystä Noomin keikistellessä :)

    VastaaPoista
  2. Remppamiehet kokevat yhtä ja toista jännää vaihtelua kissojen kanssa. Ehkä heille on enemmän huvia kuin haittaa näistä Riesoista ja Maanvaivoista. Jos heillä on yhtään huumorintajua.

    VastaaPoista
  3. Noomi tietenkin tarkasteli remonttityötä ja työn jälkeä eri näkökulmista! Sitä varten pitää toisinaan olla ylösalaisinkin, ja olisi pitänyt päästä myös tapahtumapaikalle!

    Ei remonttimiehiä ehkä haittaa. Ainakaan meidän miesihmistä ei haittaa, vaikka joskus joutuisikin käymään kissataloudessa jotakin tekemässä. Toisinaan on kuulemma kiipeillyt kissanpentuja selässä, joskus taas on tarkkailtu hieman kauempaa. Kerran oli työkaverinsa sanonut, että "menepäs sinä tuohon kämppään, kun sulla on kokemusta kissoista!" :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! Tästä tuli varmistus asiaan, on remonttimiehiä ja on remonttimiehiä :D

      Poista
  4. Mahtoi remppamiestä naurattaa :-D

    VastaaPoista
  5. Jos kiinnostaa, niin sitten kiinnostaa. Ei voi mitään!

    VastaaPoista
  6. Tajuan. Jotkut remppamiehet on kiinnostavampia tytöille kuin toiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Punaiset tytöt olivat kovasti kiinnostuneita.

      Poista
  7. Molemminpuolista viihdykettä varmasti. ♥

    VastaaPoista
  8. Kyllähän nyt työnjohtajien pitäisi päästä paikalle!

    VastaaPoista
  9. Hih, ihana keikistelevä työnjohtaja. Ei ne mitään riesoja ole, päivän piristyksiä ja ilontuojia ennemmin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella keikistelevä, varsinkin se nuorempi punainen.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.