Näytetään tekstit, joissa on tunniste ovikello. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ovikello. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. lokakuuta 2020

Tutkimattomia ovat Hertan tiet

 Ja ajatukset varsinkin





Kyllä se varmasti niin on kuin Miukumaalaiset Instagramin puolella ehdottivatkin, ovikellon pattereita vaihtamassa hän. Ensimmäinen kuva sen selvästi kertoo. 

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Maanvaiva

Ihan pieni riesa

Naukulan ovi- ja ikkunaremontti vetelee viimeisiään ja hyvä niin. Tiedotteen mukaan loput pellitykset olisi tultu tekemään huomenna, mutta ovi kello kilahti jo tänä aamuna. Hyvä niin. 

Jostain syystä remppamiehen vaatteissa olevat henkilöt saavat Sulon liukenemaan paikalta. Punatabbytytöt sen sijaan ovat äärimmäisen kiinnostuneita. Niin paljon, että heidät voisi jopa nimetä uudelleen Maanvaivaksi ja Pieneksi Riesaksi. 









Noomi ei tiennyt miten päin olisi ollut ja keikistellyt kun remppamies oli (suljettuna) parvekkeelle. Olisi halunut mukaan e-h-d-o-t-t-o-m-a-s-t-i. 



Namukin vahti työmiestä työhuoneesta käsin, mutta eritoten kun hän hoiti makuuhuoneen ikkunapellit kuntoon. 

Olisiko se niin, että Noomi oli se Maanvaiva ja Namu puolestaan Ihan Pieni Riesa?  

tiistai 17. marraskuuta 2009

Ovikello

Ja hurjaa murinaa.

Jostain syystä Wilma ei lainkaan ilahdu ovikellon äänestä. Yleensä jo hieman ennen ovikellon soittoa alkaa matala murina. Mitäs sitä vahtikoiralla tekisikään, kun on muriseva kissa? Tosin täytyy kyllä paljastaa, että murinan yhteydessä myös paetaan paikalta vatsa maata viistäen.

Kun säikähdyksestä on toivuttu, otetaan vieraat avosylin ja uteliaina vastaan.