lauantai 22. huhtikuuta 2017

Ei mennyt niin kuin....

Potilas

Namu steriloitiin kiirastorstaina. Vaikka pukua ei päälleen "halunnut", alku näytti lupaavalta. Namu ei ollut kiinnostunut haavastaan yhtään. Kunnes sitten jotain tapahtui ja se ryhtyi kiinnostamaan ja kiinnostamaan ja kiinnostamaan ja ... sitten soittelinkin eläinlääkäriasemalle. Saimme ajan heti seuraavalle aamulle. Yön aikana tilanne oli mennyt entistä huonommaksi ja puku, jonka illalla laitoin päälle oli yönaikana jumpattu vartalon puoleen väliin, niin, että puvun kapein kohta oli Namun keskivartalon kohdalla, haavan päällä. Auts.

Namu eläinlääkäriin ja jatko-ohjeet: ehdoton kielto nuolla, antibioottikuuri, kipulääkettä, suihkutusta haavaan aamuin illoin. Oli hieman haasteellista löytää sopiva ratkaisu tuohon ehdoton kielto nuolla -kohtaan. Erinäköisten yritysetn ja testausten jälkeen sopiva viritys onneksi löytyi. Lääkkeet Namu ottaa hyvin ja aamuinen suihkukin meni hyvin. Suihkun tarkoitus on saada kaikki mahdollinen ylimääräinen pois haavasta. 

Eläinlääkärissä kun sopiva varustus oli löytynyt, eikä houdinitestissä saanut kauluria enää pois. 

Kotona Namu päätyi makuuhuoneen rauhaan. 

Namun mielestä yksi mammakin olisi voinut häipyä niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. 

Aamulla tilanne oli jo toinen,
Namu tuli kylkeen nukkumaan ja nautti aamiaistaan sängyssä. 

Haavaa suihkuteltu ja Namua tultiin kuivattelemaan sänkyyn. 

Vähän myöhemmin olikin jo päiväunien vuoro omassa tutussa paikassa. 




Verkon voisi ottaa poiskin, mutta se on vielä päällä. Ei kuitenkaan niin miten se laitettiin, sitä Namu on päässyt tuunaamaan. 

Erityisen ilahtunut olen, että Namu syö normaalisti ja meni myös lempipaikalleen nauttimaan tuuletuksesta. Sulo ja Noomi suhtautuvat Namuun normaalisti, Sulo käy suukottelemassa Namun suuta ja Noomi puskee kauluria, jota kuulemma myös kruunuksi kutsutaan. 

Nyt saa pitää peukkuja, että Namu toipuu hyvin! Sillä välin minä ruoskin täällä itseäni etten heti ryhtynyt tähän järeämpään suojaukseen. 

torstai 20. huhtikuuta 2017

Mummu - 7 vee

Onnea Ruska, Pinkkitassun Bette! 

Tänään, 20.4., täyttää Sulon ja Namun mummu, Pinkkitassun Bette eli Ruska, seitsemän vuotta! Juhlat pidettiin hieman aikaisemmin. 

Hei, mä olen Pinkkitassun Edina, Rauha, kyllä sä mut tunnet, mä olen Namun äiti!

Ruska mummu näyttää vetreyttään ja kilpikonnakuvioista upeaa turkkiaan.

Rauha ihastui Ruskan saamaan höyhen leluun. 

Niin paljon, että sitä piti seurata korkealle kaapin päälle. 

Mitään ei kuitenkaan tippunut. 




Hienot juhlat ja herkullista kakkua, kermakakkua. 

Onnea Ruska-mummu, safiirisilmäinen kaunotar! 

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Lulu

Pinkkitassun Nanette 

Sunnuntaina kävin vierailulla Lulun ja perheensä luona ja tiedättekö mitä? Lulu on söpö. Leikkisä ja kotiutunut erinomaisesti. Kekseliäs ja vaikka mitä. Ihan sydän sulaa kun pääsee katsomaan näitä erinomaisesti kotiutuneita Namun pentuja. 


Täti, heiluta vaan sitä pilliä nyt äläkä höpötä. 

Moi! Mä oon Lulu
ja sulla on kameran säädöt hukassa.

Mitä toit mulle?

Mulla on tällainen hyönteinen täällä, siinä on tällaiset siivekkeet myös.
Että jos sen pillin tänne saisin?

Tässä tuolissa mä katon aina jalkapalloa,
silloin kun mun ei tarttee mennä auttamaan niitä pikku-ukkoja vähän lähempää. 

Ja sitten mulla on tällainen laatikko. Tykkään. 

Ja nyt mun täytyy ottaa kauneusunet. Heippa sit. 
Asiat Lulu on tehnyt oikeisiin paikkoihin ja kynnet raavittu sinne minne pitää. Hieno tyttö. 

Kiitos, että sain tulla tapaamaan ihanaa Lulua M & O! 

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Syntymäpäivillä

Onnea Zetor!

Kun täyttää kaksi, voi juhlia useampana päivänä! Kolmenakin jos haluaa. Lauantaina Zetor vietti jo toisia syntymäpäiväjuhliaan. Eikä edellisen juhlan rasitukset tuntuneet nuoressa miehessä enää yhtään, vaikka hetken hämmästelikin mitä tapahtui kun kolme ihmistä heitteli hiirtä keskenään ja Zetor oli siinä keskellä vähän niin kuin hippana. Ja oli meillä muitakin leikkejä, leikittiin liikenneruuhkaakin, herkuteltiin ja vaikka mitä. 





Oon jo näin iso poika, ihan aikamies. 

Kyllä aikamiehetkin voi olla mammanpoikia, tiiätte sen. 

O
nnea Zetor! 

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Miten meni, Namu Naukula?

Haastattelu

Mamma: Hyvää päivää, Namu Naukula. Onko pieni hetki aikaa vastailla muutamaan kysymykseen?

Namu Naukula: On, on, on toki. 

Mamma: Haluatko omin sanoin kertoa mitä viime päivinä on tapahtunut? 

Namu: Ilman muuta, ilman muuta. Yöllä ei taas ollut ruokaa, eikä oo muuten ollut sen koommin. Mutta torstaiaamuna mä menin mun kuljetusyksiöön. Se on punanen. Sitten me lähdettiin ja mentiin siihen paikkaan missä Sulo tapas sen hammaskeijun. Yritin vähän tutkia siellä mut ei annettu. Sitten mun pyllyä nipistettiin ja se on hyvin sopimatonta, siis hyvin sopimatonta käytöstä. 

Mamma: Onko sen jälkeisistä tapahtumista muistikuvia?



Namu: Mä menin mun kuljetusyksiöön ja siten alkoi vietävästi nukuttamaan. Vaikken ollut saanut edes aamiaista. Jotenkin sit ne puheet kanssa vaimeni ja sitten mä nukuin. Ja sitten, sitten mä heräsin ja mun silmissä oli jotain ainetta ja mun pää ei ollut niin terävä kun yleensä ja täytyy sanoa, että oli kova jano. Ja sitten sinä ja se toinen nainen leikkasitte mun verkkopuvun pois. Ja sitten te yrititte laittaa mulle sellaista pientä punaista ja sitten sä menit ja ostit suuremman. Oi voi. Mitä rahan tuhlausta, mamma. 

Mamma: Mutta se oli sun omaksi parhaaksesi, Namu. 

Namu: Höpsistä mammaseni. Kai mä nyt tiedän mikä on mun parhaakseni, minähän se tässä kissa olen. Noh, sitten me ajeltiin siinä harmaassa äänekkäässä kotiin ja sitten ovella oli vastassa heti mun lapseni Noomi ja serkkuni Sulo. Sulo kun on sellainen herkkäpoika, niin sillä poksahti häntä. 

Noomi: Saanko mä kertoo, Namu-mamma? Saanko? No siis mähän tunnistin sut heti, siis ihan heti ja mietin, että oliskos nyt hyvä hetki vaiks leikkii. Mut ei sua leikittänyt, Namu-mamma. 



Namu: No ei tietenkään, lapsukaiseni. Mulla oli vähän kiire vessaan ja sit sain vihdoin aamiaisenkin. Nälkä oli kova. Olin ehkä menettänyt muodoistani 10 grammaa. Sit mun piti ryhtyä miettimään miten mä pääsisin siitä, suoraan sanoen, idioottimaisesta vaaterievusta eroon. Keksin sit hyvin. Sain takajalat sinne sisään ja sitten kun potkuttelin, niin sain sen puvun melkein päältä pois. 

Mamma: Niin melkein. Et ihan. Miksi et? 

Namu: No tiedätkö, siinä oli niin kapea kaula-aukko, että se jäi mun vyötärön kohdalle kiinni. En saanut eteenpäin. Onneksi tulit ja autoit, mutta mamma, autoit väärään suuntaan. Jouduin sit toistamiseen samaan puuhaan ja sit vasta tajusit, että haluan se pois. Sä oot mamma joskus vähän hidas. Ja mikä se kauluri sit oli? Aivan käisittämätöntä. Siis aivan käsittämätöntä. 

Mamma: No ei se sitten kauaa päässä pysynyt. 

Namu: No ei todellakaan. Menin sun laverin alle ja laitoin pääni sellaiseen ahtaaseen rakoon ja sitten vaan peruutin. Helppoa! Eikä menny kun kymmenisen sekuntia. 

Mamma: *huoh*

Namu: No, mutta siitä asti on ollut kaikki ihan hyvin. Paitsi kamala jano mulla kyllä sen illan oli, enkä oikein tajua miks mulle annetaan jotain ruiskulla suuhun enkä oikein sitäkään miks mua nyt leikityttää niin kovasti. Mutta hei, nyt meen ottamaan kauneusunet. Heippa!

Mamma: Heippa vaan, Namu ja kiitos haastattelusta. 


Sulo: Naiset! Aina ne puhuu noin paljon. Ja pussaa. 

torstai 13. huhtikuuta 2017

Namu ja potkupuku

Kastraattikerhoon

Raksubaari oli kiinni myös viime yön. Myös aamuruoka oli pahasti myöhässä - ainakin 40 minuuttia eli iäisyyden. Tällä kerralla Sulo ja Namu saivat aamuruokansa kun Namu ulkoili virkistävässä lumisateessa (!). Sitten Namulle tuli koppakyytiä klinikalle ja nipistys peffaan. Nukkumatti tuli ja vieraili paljon nopeammin kun Sulolle viikko sitten

Lupaa, tuot mun mamman takasin kans.
Varmasti sit!

Siis mitäh? Tästä ei kyllä oo ollut mitään puhetta kotona. 


Ja siis kukaan ei enää käytä näitä, ei kukaan. 

Että voitko nyt mennä kassan kautta hakemaan mulle sen punasen. 
Pieni siisti haava. 


Huoh. Hotelli helpotus kotona.
Namulta olivat lähtöpisut jääneet tekemättä. 




Ystävävämme K oli ajattelevaisesti ottanut omistamansa puvun mukaan töihin ja toi sen pikaisesti minulle kun Namu oli operaatiossa. Vaan eipä mahtunut, pituus oli liian pieni ja tämä seuraava koko taas aika iso. Rouva Houdini on saanut jo häntänsä ja jalkansa ihan vääriin aukkoihin. Nyt sitten jännitetään millaiseksi Naukulan suhteet muuttuvat. Tällä hetkellä Noomi ja Namu ovat ystävällismielisissä väleissä, Sulo harkitsee vielä eikä oikein ymmärrä miksi meidän Namulla on tuollainen kummallinen potkupuku. Tassusta pitäisi moisesta antaa, muttei sitten kumminkaan anna. 

Niin, Namu siis steriloitiin tänään. Viitoset jäivät Namun ainoiksi pennuiksi. 

PS: Paino 5.37 eli Namu on ylipainoinen. Ei mikään yllätys, Namu oli pyöreä vaikka imetti viittä pentuansa 14-viikon ajan. 

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Missä minä

Siellä Noomi

Noomi on siellä missä minäkin. Päiväunilla sängyssä viikonloppuna, kirjastossa torkkumassa näköalatornin ympyrässä kun istuin vieressä lukemassa. 




Noomi on utelias, ei pelkää eikä säiky mitään eikä ketään. Jännittävää sitten onkin nähdä miten Noomi näyttelyssä käyttäytyy. Tarkoituksena olisi mennä Vermon drive in -näyttelyyn kesäkuussa, jos vain muistamme ilmoittautumisen. Aika jännää.