torstai 22. maaliskuuta 2018

Eräänä sunnuntaina

ja tulevana viikonloppuna

Eräänä sunnuntaina poikkesin tapaamaan blogistanian uutta kaunotarta, Lyyraa. Lyyran kämppis Eppu tunnetaankin blogistaniassa jo vuosien ajalta. Täyttihän Eppu tässä taannoin jo yhdeksän vuotta. 

Myöhästyneet onnittelut Eppu! 

Ja kun kissabloggaaja vierailee kissabloggaajan luona on sanomattakin selvää, että mukana on kamera. Tässä satoa vierailulta. 


Huiska, täällä heiluu huiska!

Siis TUNNETAANKO me?

Ja mitä Eppukin tästä oikein sanoo?

Ai siis täti on heikkona täpliin, no mulla niitä riittää. 

Kissatäti ja silti tulee parhaaseen päiväuniaikaan...

Mutta oma vika. 

Täti hei, ootko koskaan nähnyt nukkuvaa merirosvoa?

Ai pitääkö nyt nukkua?

Jos täti nyt lähtis, niin koskakohan täti olisi kotona?

Lyyra on hurmaava ja Eppu myöskin. Mutta ei tainnut olla kenellekään yllätys se. Eihän? 

Lisäksi kerrottakoon vielä se, että tulevana viikonloppuna Sulo ja Namu saavat viettää laatuaikaa Naukulassa yhdessä hoitajansa kanssa, kun minä ja Noomi käymme Jyväskylässä Keskis:in järjestämässä kissanäyttelyssä. Olemme paikalla molempina päivinä. Saa tulla nykimään hihasta jos siellä päin liikut. 

Naukulaan tuleva hoitaja kävi eilen meillä jälleen kylässä ja Sulo sai hyvin opetettua tärkeimmät hommat. Namu puolestaan ilmaisi mielipiteensä ja olisi mieluusti lähtenyt hoitajan mukaan vaikka heti. Siihen en kuitenkaan suostunut, vaan lupasin, että käymme joku ilta Namun kanssa kyläilemässä sitten erikseen. Namu kun tuntuu rakastavan uusia paikkoja, vaikka tämä paikka toki tuttu jo onkin. 

23 kommenttia:

  1. Kuvatekstit ovat aivan mainiot 😁 Ja Lyyra ja Eppu niin viehättäviä

    VastaaPoista
  2. Eppu kiittää onnitteluista ja Lyyra positiivisesta vieraskokemuksesta! Henkilökunta siitä, että on aina hauska nähdä muiden näkemys niistä omista.

    VastaaPoista
  3. Kyä kisseillä on sit pyäreet silmät, ihan ku jokkut nappinepparit. Joo. Nättejä kissoja.

    VastaaPoista
  4. Miten tuon Lyyran silmät ovatkin noin ihmettelevät..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mau ja maun ilmeen kuuluu olla huolestunut. Lyyralla on täydellinen mau-ilme. :)

      Poista
  5. Voi että, oisit kertonut että olet menossa! Oisin niin ryysinyt mukaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysyy tämä Jyväskylä täällä, tuutte sitten toisen kerran!

      Poista
    2. No tarkoitin siis oikeastaan Maukulaa, Jyväskylä on mun kunnolle vähän liian kaukana :)

      Poista
    3. Jah. Mää taas hirveän itsekkäästi ajattelin, sori siitä. Mutta varmaan se Maukulakin siellä pysyy ja sinnekin mennä saa toisen kerran :D

      Mutta tuo ylläoleva on silti voimassa silloinkin, kun olet kuntoutunut!

      Poista
    4. Maukula on kieltämättä lähempänä kuin J:kylä.

      Poista
  6. Hienot kuvat ja hauskat tekstit 10+ :)

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa vain ;)

    Sellaisia mau-mietteitä :-D Etenkin nuorelle maulle maailmassa on mahdottomasti hämmästyttäviä pohtimisen aiheita!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.