Totuttuun tapaansa Helmi ulkoili eilen myös ulkotarhassa. Vaikka alas mennään rappusia pitkin, tapahtuu sisälle tulo hyppäämällä tarhan nurkassa olevan korin päälle ja siitä sitten rappusten yläreunaan. Eilen tämä ei toiminut, sillä korin kansi petti Helmin tassun alla. Oli niin hapertunut monen vuoden ulkonaolosta. Tämä tarkoittanee nyt sitä, että minun on joko kaivettava ulkovaraston takanurkasta yksi pieni pöytä tai hankittava siihen jotain muuta.
"Katto nyt mamma kuinka mä näitä koreja rakastan ja tääkin on jo ihan rämä."
Samanlainen kori löytyy myös parvekkeelta, eikä sekään missään hyvässä kunnossa enää ole.
Onneksi Helmin tassuun ei sattunut, eikä mitään pahempaa tapahtunut. Onni oli mukana onnettomuudessa!
EDIT: Otsikkoa oli pakko vähän muokata. Lisäsin siihen tekstin 'ja mukana ollut onni' ihan vaan siksi, ettei kenelläkään mene aamukahvit väärään kurkkuun.