Seikkailija Sulo

ja vuorenvalloitus

Olipa kerran pieni reipas Sulo poika. Sulo leikki ja nukkui, söi hyvin, leikki ja nukkui. Sulo vietti kissanpäiviä. Kuten pienille kissanpennuille joskus käy, lähtevät ne valloittamaan maailmaa ja jättävät synnyinkotinsa taakseen. Nyt oli Sulon vuoro. Mesi-mamma, Puolu-täti ja Sipi-sisko antoivat matkaan herkkuraksuja ja hyvät opit. Matkalaukkuun oli pakattu tärkeimmät. 

Sulo matkusti uuteen kotiinsa Naukulaan turvallisesti turvavöissä. Uusi koti oli aluksi outo. Siellä Suloa ujostutti. Pienessä kolossa sohvan alla oli hyvä olla ja ihmetellä. Mutta ei kauaa, sillä Sulolla oli paljon tutkittavaa ja paljon seikkailuja edessään. 

Tapahtui sitten kerran niin, että päiväunien aikana oli iso kiinnostava metsä kadonnut. Se ihmetytti ja Sulon piti miettiä uudelleen seuraavaa valloitustansa. 

"Tässä mitään satuja nyt kerkee..."

"Mihin sä sen viherkasvin veit? Se on kadonnut." 

"Höh." 

Vaikka metsä katosi, ei Sulo ollut kauaa suruissaan. Metsän vieressä oli vuori. Se oli jäännyt näkemättä kun metsä oli viennyt siltä kaiken huomion. Sulo mittaili vuoren korkeutta ja sen muotoja. Vuori ei ollut liian iso haaste pienelle rohkealle seikkailijalle. 

"Mä tästä lampusta niin, mut tos vieres on toi hylly." 

Reippaasti Sulo poika lähti matkaan, vuorta valloittamaan. Se oli pyöreä ja kiinnostava. Tassut lipesivät, mutta se ei reipasta poikaa haitannut. 

"Olikohan tää nyt hyvä idea?"

Vuoren huipulla asui kummallisia otuksia. Ne roikkuivat pää alaspäin ja olivat ihan hiljaa. Kummallisen hiljaa. 

"Mitä noiki tos oikein roikkuu?"

Sulo oli kuitenkin rohkea. Haistoi hännänalustaa ja totesi oliot vaarattomiksi. Oli aika lähteä paluumatkalle. 

"Eihä ne oo ees elävii."

Paluumatkalla pienet tassut liukastelivat. Vuori oli haasteellinen. 

"No täält mä en sit sinne hyllylle pääse."

Pian Sulo sai kuitenkin tasapainonsa kuntoon ja laskeutui vuorelta Naukulan kamaralle. Seikkailu oli tältä erää ohi. 

"Mut tää ei kyl jää tähän."

Kunnon seikkailun jälkeen on hyvä käydä päiväunille, tuumi Sulo. Nyt on vuori valloitettu eikä metsän katoaminen harmita enää yhtään. Sen pituinen se.