tiistai 17. helmikuuta 2015

Kutsu kahdelle

Kylässä kasvattajalla

Saimme kutsun Pinkkitassujen kotiin vierailulle. Hui, sanoin minä ja suostuin oitis. Riku-setä (perheen cairnterrieri, joka on Naukulassakin nähty) oli kyläilemässä muualla, joten vastaanottokomiteaan kuuluivat kasvattajan ja muiden vieraiden lisäksi talouden kolme kissaa, eurooppalaisveljekset Leo ja Ludwig sekä Ludwigin tytär Pupu. Jännittävää. Erittäin jännittävää. 

Sulo oli ehtinyt olla pois matkaboksistaan vain hetken, kun paikalle saapui ensimmäinen isäntä, punatabby Leo. Sulon selkäkarvat nousivat, häntä tuuheni ja suusta kuului pieni shääh-suhinakin. Ensimmäistä kertaa minun kuulteni. 




Shääh oot kissa Leo! 


Tämän ensikohtaamisen jälkeen Sulo tutkiskeli asuntoa ja oli mielestäni oikein reipas poika. 



Leo ja Pupu seurasivat menoa kiinnostuneita. 



Mutta kun molemmat isännät Leo ja Ludwig päättivät tulla yhdessä tervehtimään vierasta, pakeni vieras kuljetuskoppansa turviin. Näin ihmissilmin todettuna ihan turhaan, sillä isännät olivat vain ystävällisen kiinnostuneita vieraastaan, mitään vihamielisyyttä ei ollut ilmassa kertaakaan. Ei koko vierailun aikana. Ehkä Sulo osaa kuitenkin puhua paremmin koiraa kuin kissaa?




Viimeiseksi nenätervehdittiin kotitalouden emäntä, Pupu. Pupu on Sulon Ruska-mummun äiti. 




Kun kaikki oli asianmukaisesti tervehditty siirtyi Sulo sohvan alle miettimään tapahtunutta. Ennen lähtöämme viihtyi koko nelikko hyvän tovin sängyn alla kaikessa rauhassa ja kun Sulo oli lähtövalmis, kävi Leo puskemassa vielä viimeiset terveiset kuljetusboksin kylkeen. 



Erittäin onnistunut vierailu, vieraanvaraiset isännät ja emäntä, maukasta ruokaa ja hyvää seuraa. Kiitos! 

PS: Kissavierailuja kannattaa harkita tarkoin. Tutustumisvaiheessa olimme koko ajan kissojen vieressä ja Sulolla oli mahdollisuus oman kuljetuslaatikkonsa lisäksi päästä myös muihin tiloihin turvaan, jos aihetta olisi tullut. Uskalsimme toteuttaa tämän tapaamisen kissojen luonteiden ja aikaisemman käytöksen perusteella (mm. kissanäyttelyissä, vieraita tavatessaan).

41 kommenttia:

  1. No mutta ! Sulohan on äiteen poeka ja Mesi-mamma on tutustunut pinkkeihin hyvässä sovussa kesämökillä. Sipi-systeri oli vielä ujo viime kesänä ja piiloutui koppaan. Vierailu meni tosiaan loistavasti ja olemme Mesilässä ylpeitä hienosta pojasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mesi-mamma onkin varsinainen diplomaatti, ihan niin kuin Leo-setäkin :) Oli mukava nähdä!

      Poista
  2. Puplla on jännä kuviointi selässä, oikein kaunis.

    Voi tosiaan olla, että Sulo puhuu paremmin koiraa - tai sitten kielimuuri auttaa tutustumisvaiheessa ;)

    VastaaPoista
  3. Menipäs Sulo pörröiseksi! Ihan päälakea myöten! Isäntäväki puolestaan ei näytä ollenkaan niin huolestuneelta. Hyvä että vierailu meni hyvin, ihan kuten odotitte. Kiukuttelijoiden kanssa ei niin vain vierailtaisikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäntäväki otti vieraansa vastaan tyynenrauhallisesti, kiinnostuneesti ja kohteliaasti. Ainoan irokeesikampauksen esitteli Sulo.

      Poista
  4. Hyvin näkyy kuvassa Sulon pörhistyneet karvat. Kivaa, että Sulo otettiin leppoisasti vastaan, vaikka poikaa vähän jännittikin. Onnistuneet vierailut ovat kyllä mukavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli onnistunut vierailu! Onnistuneempi kuin osasin edes odottaa!

      Poista
  5. Voi että miten hauskaa! Hyvä että sujui noin hyvin, Sulo ei paljoa stressannut ilmeisesti. Kyllä sitä nyt pitää vähän sähähtää, ettei anna ihan nynnyä ensivaikutelmaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo ei stressannut! Kuvittelin myös, että olisi ollut vierailun jälkeen väsynyt, mutta vielä mitä. Paperitolloja kannettiin, haettiin ja heiteltiin. Vasta hieman ennen ilta yhtätoista Sulo vetäytyi unille.

      Poista
  6. Siis iso-isoäiti, iso-iso-isoisä ja setä. Näinkö se meni? Oli niin monta polvea että meni ihan sekaisin.
    Mutta hienosti Sulo homman hanskasi vieläpä oudossa paikassa. Isäntä- ja emäntäväki näytti kuvissakin rennoilta, mutta Sulo vähän miettiväiseltä.
    Kyllä nyt on Sulolla elämänsä jännin viikko tähän asti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se meni! Isännät ja emäntä olivat rentoja koko vierailun aikana, mikäs siinä oli sitten Sulonkaan ollessa :)

      Poista
  7. Joo, ei se ole itsestäänselvää, että vierailuilla menee kaikki hyvin. Kun on näitä reviirijuttuja ja muita kissajuttuja. Tämä meni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan ole itsestään selvää, ei lainkaan! Tämän vierailun sujuvuus hämmästyttää edelleen.

      Poista
  8. Se on niin hassua miten koirien kanssa kissat tottuu nopeasti (ainakin Ruffe) olemaan niin hyvin ,mutta sitten jos on kissa niin johan alkaa sähinä ja suhina :D En kyllä tiedä miten Ruffe nykyään ottaisi kissatoverit vastaan kun nyt piilopallikin on otettu pois. Ainakaan enään Ruffe ei hyökkää kissahajujen kimppuu kuten joskus on tehnyt :) Onneksi Sulolla oli ihana vastaanotto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvinkin olla niin, että koira hyväksytään nopeammin. Sulo ainakin, mutta Sulon onkin osittain kasvattanut Puolu-täti. Tämä vierailumme oli kyllä täysi kymppi.

      Poista
  9. Olipas jänskää. Mutta suhteellisen hyvinhän se sujui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin jännittävää ja meni paremmin kuin osasin edes toivoa!

      Poista
  10. Tohkeissaan koko sakki kun menee päivän rutiinit uusiksi :) Hauskoja kisuja :)

    VastaaPoista
  11. Ja kuten sanottu, vierailu lupaa hyvää myös loppuviikolle, kun Sulo tapaa Namun. Ehkä tuli kissan kertauskurssikin vierailun aikana suoritetuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissan kertauskurssi tuli varmasti enemmän kuin tarpeeseen. Jännittävää nähdä miten menee kun Namu tulee.

      Poista
  12. Hyvä kun Sulon vierailu meni hyvin ja kyllähän tuon verran pitää Sulon pöyhistellä, ettei ihan vellihousuksi luulla.
    Reipas ja kiltti Sulo-kissa, niin sitä pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se ollut ikävää jos sukulaiset olisivat Suloa ihan mamman pojaksi luulleet!

      Poista
  13. Vau, menipä superupeasti vierailu! Rohkea Sulo kun uskalsi päästää vieraan kissan vieraalla reviirillä noin lähelle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isännät ja emäntä olivat sen verran diplomaatteja kaikki, ettei siinä voinut Sulokaan suuremmin uhitella.

      Poista
  14. Komeita kissoja, niin Sulo kuin isännät ja emäntä! Ja hyvin käyttäytyviä myös :)

    VastaaPoista
  15. Kyllä on Namun helppo tulla Sulon kaveriksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä. Toivottavasti Sulo oppi diplomatiaa sukulaisiltaan.

      Poista
  16. Vau, mikä sukukokous! Hienoa että kaikki sujui näin hyvin :)

    VastaaPoista
  17. No, voi hurja! Kylläpä meni hienosti, kissoista kun ei koskaan tiedä. Jännä nähdä Sulolla tuollaisiakin ilmeitä. En tohtisi lähteä Neron kanssa kyläilemään, epäröisin myös muiden kissojen kutsumista tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli jännittävä ja onnistunut kyläily! Enpä ole minäkään aiemmin kissojen kanssa kyläillyt. Paitsi hoitopaikassa Porvoossa, mutta siellä ei ole ollut Sulon aikana toista kissaa.

      Poista
  18. Voi Sulo, sulla nousi oikein tukkakin pystyyn ♥

    Leon kuviointi on valtavan kaunis, täällä yksi täti ihastui oikein kovasti !

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.