tiistai 1. marraskuuta 2016

Herkullista belgialaista suklaata

ja surullinen historia (ei heikkohermoisille)

Keskiajalla Ypresin kaupungissa Belgiassa heitettiin kissoja alas kaupungin kellotornista. Tapa jatkui ilmeisesti aina vuoteen 1817. Wikipedian mukaan tälle kamalalle tavalle olisi ollut kaksi mahdollista syytä. Kissojen liittäminen noituuteen tai se, että kissoja oli tuotu torniin pitämään jyrsijät poissa tornissa säilytettävistä villoista ja kun villat olivat keväällä myyty, kissat muuttuivat tarpeettomiksi ja niitä tapettiin heittämällä alas kellotornista. 

Sittemmin tämän tavan ympärille on rakennettu tapahtuma, joka on ilmeisen suosittu. Kellotornista heitetään alas pehmoleluja ja ihmiset pukeutuvat kissoiksi, hiiriksi, noidiksi tai keskiaikaisiksi kyläläisiksi. 

Ja miten tämä kaikki liittyy Naukulaan? No siten, että sain uudelta belgialaiselta työkaveriltani erittäin hienoa suklaata. Belgialainen työkaverini myös kertoi, että järkyttävä tapa olisi loppunut siihen kun yksi kissa jäi henkiin. 



Suklaat säästän johonkin tärkeään tapahtumaan ja ne muistuttavat minua siitä, että kohta on rappujen kaiteenvälit suojattava, etteivät pennut pääse niistä vain putoamaan. Onneksi on vielä aikaa miettiä miten tämän hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla. 

Thank you for the chocolate Glenn! And say purrrrr to your noisy cat! 

22 kommenttia:

  1. Hui kamalaa, kaikkea sitä...Onneksi ovat lopettaneet mokoman...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Ei kyllä mikään ole niin tyhmä kuin ihminen.

      Poista
  2. Voi hirveä mikä tapa! Mutta niitähän on aikoinaan riittänyt... joskus kuulin jostain, että kokonaan mustia kissoja - joilla ei siis ole yhtään valkoista missään - olisi nykyään niin vähän siksi, että niitä tapettiin noitavainojen aikaan niin paljon. Tarinan todenperäisyydestä ei ole havaintoa, mutta kissat ovat varmasti kärsineet joka tapauksessa.

    Iloisempiin aiheisiin. Ehkä voit säästää suklaat Namun pentujen ristiäisiin? Eikös belgialainen suklaa sopisi kissanristiäisiin hyvin? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kuullut tuon saman tarinan mustista kissoista. Enkä tiedä minäkään sen todenpitävyyttä.

      Vähän olen minäkin ajatellut, että josko sitten maistaisi.

      Poista
  3. No, heitetäänhän kissoja jopa auton ikkunasta ulos! Ja vuonna 2016 eikä liity noituuteen. Mutta se mitä oikeasti postauksestasi vahvistui, pakko lähteä suklaaostoksille ja nyt heti =)
    Just totesin miähelle ( kun molemmat ollaan valitettu suklaahimoa), että en kyllä enää lähde kauppaan. Mulla on jo yökkäri päällä. Mut haittaaks se.
    Miäs ei luvannut lähteä.
    Että kiitos vaan mamma N tulevista kaloreista.
    IK! Pennut! Namu!IK!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo aikaisemmin todettu, ihmiset ovat pahimpia ja tyhmimpiä otuksia mitä on!

      Pahoittelut ylimääräisestä keikasta kauppaan :D

      Poista
  4. Juu, hyvä pehmustaa ja suojata Nakulan kellotorni, ettei onnettomuuksia pääse tapahtumaan.

    VastaaPoista
  5. Voi kamalaa mikä tapa :( Mutta tuo suklaaboksi on hyvin kaunis.

    VastaaPoista
  6. Kamala tapa, mutta onneksi historiaa. Raaskiiko tuollaista suklaata edes syödä - ehkä kuitenkin kissanristiäisissä sitten, kuten Friede ja Figo ehdottivat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissanristiäiset on oiva paikka tälle suklaalle.

      Poista
  7. Hyi miten kamala tapa! Suklaa on kuitenkin kauniissa paketissa :)

    VastaaPoista
  8. Serkukset viettävät lomaa, Mamma matkailee maailmalla ja säästelee suklaatia! Namu pyöristyy somasti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on tapahtunut, nyt rauhoitumme odottamaan.

      Poista
  9. No onpas ollut kamala tapa!! Onneksi suklaa on aina hyvää!!

    VastaaPoista
  10. Järkytyin taas kerran ihmisen typeryydestä. Onneksi tuo tapa on siirtynyt historiaan. Belgialaiset osaavat suklaan valmistuksen jalon taidon, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän järkytyksen. Järkytyin kyllä minäkin.

      Poista
  11. Parempi wake up call myöhään kuin ei milloinkaan. Todella synkkä historia ja onneksi ovat vaihtuneet pehmoleluihin. Hassua, miten tuo kuva on päätynyt suklaarasiaan eikä tuota historian osaa ole laikaistu pöydän alle suljettuna kymmenen eri lukon taakse. :D Varmasti maukasta suklaata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minäkin kyllä vähän olen ihmetellyt että vielä tapahtumakin on tämän kamaluuden ympärille rakennettu.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.