torstai 24. marraskuuta 2016

Nisät

Namun ja Sulon

Sulhasen (Feronian Cajanuksen, EUR d 22) käynnistä lähtien minä olen tarkkaillut Namun nisiä. Niistä kuulemma näkee aika varhaisessa vaiheessa onko naaras kantavana. Koska itse olen näissä asioissa kokematon, olen myös lähettänyt nisäkuvia kasvattajan iloksi. 




Välillä olin sitä mieltä, että Namu on kantavana ja välillä taas ajattelin ettei ole. Jossain vaiheessa keksin verrata Namun ja Sulon nisiä keskenään. Eroa oli! 


Raskauden loppumetreillä ei ollut enää epäilyksiä asiasta ja silloin Namun nisät tuntuivat selvästi kun silitti vatsapuolelta. Niiden päähän oli ilmestynyt valkoinen vahatulppa suojaamaan niitä. 


Nisiä tarkkailen edelleen, nyt kuitenkin eri syystä. Emolla on olemassa myös nisätulehduksen vaara ja vaikka se on hyvin hoidettavissa, on kuitenkin tärkeää huomata se mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Nisätulehdus tuo tullessansa kuumeen ja emo saattaa mennä heikkoon kuntoon ilman sopivaa lääkitystä. 


Onneksi mitään nisätulehdukseen viittaavaa ei ole ilmassa (kop kop koputtaa puuta), vaikka aika kalutulta Namun vatsa näyttääkin kun nisien ympäriltä ovat karvat kaikonneet.  

PS: You Tubessa pari pentuvideota tältä päivältä. Pääset sinne klikkaamalla oikean sivupalkin kuvaa. 

17 kommenttia:

  1. Toivottavasti vältytte tulehduksilta ja ravintoa riittää koko katraalle.

    VastaaPoista
  2. Iiihana Namumamma ja Sulon superturkki ♥

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Todellakin. Juttua riittää, välillä on vain hauska kuunnella pentupesän tarinoita.

      Poista
  4. Toi emon karvanlähtö on aika hurjaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se. Samallalailla oli emollansa. Varmasti myös teillä aikanaan.

      Poista
  5. Voi Sulo!! Joutunut nisävertailuunkin. Kaikenlaisia tehtäviä tulee konsulteille taloudessa, jossa on odottava äiti ��

    Videot pyörrytti. Ne opettelee jo kävelemään noin tarmokkaasti. Ovat niin lahjakkaita lapsia ❤️ Ja sitten oli tassuvideokin ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Videoita on taas lisää, nyt on nähty jo painitkin! Muutamassa tunnissa tapahtuu hämmästyttäviä oppimisia.

      Poista
  6. Niin, nythän on kansallinen tissiviikko, joten hyvin on Naukula ajan hermolla.
    "Naukulan suuri tissivertailu - katso hätkähdyttävät kuvat!" Tämä olisi otsikon clickbait versio :D (Sorry, en voinut vastustaa kiusausta).
    Erittäin informatiivinen , kissayksityiskohtainen postaus, kiitos! Ja propsit Sulolle! Herrasmies ja hunkqvist klaaraa nisävertailutkin suvereenisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä onkin! Olisi pitänyt tehdä jutusta hieman raflaavampi, mutta myöhäistä nyt. Sulon nisissä olikin etsiminen!

      Poista
  7. Se on totta, että kun toivoo ja odottaa emokissan olevan ns pieniinpäin siihen voi ainakin yrittää etsiä vastausta vaikkapa kissan nisistä.
    Minä sain aikanani neuvon tällaisen: Jos kissan mahakarvat tavallaan kuin väistyvät nisän tieltä eli nisä on hyvin esillä ja massukarvat lakoavat ja loittonevat nisän ympäriltä on luultavasti kisusi tiine.
    Sulo on tästä hyvä esimerkki, olet joutunut Sulon täplämassun karvoja vetämään erilleen, jotta löysit sieltä pienen nisän.
    Onnea ja menestystä ihanille punanutuille, Sulolle ja tietysti mammalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Sulon masukarvoja sai todella tuuletella että sieltä nisän löysi.

      Poista
  8. Oho, aika hurjan näköisessä kunnossa masu! Tuo tulehdusten varalta tarkkailu on tosi hyvä juttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy todella tutkia ja tarkkailla, varsinkin kun on yksi lempinisä kaikilla.

      Poista
  9. Muistan kun en tiennyt että poikakissoillakin on nisät ja kun löysin semmoisen pentu ruffelta olin ihan apua mikä täällä oikein on! :--D Sitten kun niitä olikin symmetrisesti tajusin että nisäthän ne..

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.