tiistai 15. marraskuuta 2016

Onnea Hoot ja Iit

Kaksivuotissyntymäpäivä

Pääsin tiukan seulan ja opiskelun jälkeen ensimmäiseen synnytykseen tasan kaksi vuotta sitten. Silloin Pinkkitassun Edina (EUR e 24) synnytti neloset, Pinkkitassun H-pentueen. 

Hoot eli vasemmalta oikealle Tindra, Namu, Hilda ja Hartsa. 

Siitä alkoi pitkä odotus. Joulukuussa paljastin, että Sulo saa tänne kaverin. Serkkulikkansa Pinkkitassun Hagarin (EUR d 22) eli Namun. Neljäntoistaviikon ikäisenä Namu muutti Naukulaan. Yhteinen sävel löytyi nopeasti


Nyt Namulla on kaksipäiväinen pesue, Pinkkitassun N-pentue. Punatabbyjä kaikki viisi, kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Ensimmäinen syntyi klo 12:00 ja viimeinen klo 15:38. Eli keskellä päivää kuten myös H-pentue. 



Namu on äitinä omistautunut ja keskusteleva. Niin on kiire hoitaa ja ruokkia, että tuskin ehtiin vessassa käymään. Pentuhuoneessa on tarjolla kaksi vessaa, kuomullinen ja kuomuton. Eivät kelpaa. Namu haluaa käyttää sitä samaa mitä aina ennenkin. Minä toimin ovimiehenä.

Joo-o Namu, mä tiiän että lupasin auttaa,
mutten tiennyt että ne on noin pelottavia ja että niitä tulee noin monta. 

Sulo on iloisesta perhetapahtumasta edelleen hieman järkyttynyt. Käymme yhdessä katsomassa pentuja, Sulo sylissäni muristen. Namuun Sulo suhtautuu kuten ennenkin ja Namu ei ole Sulon touhuista moksiskaan. Luottamus on kova. Olen aivan vakuuttunut siitä, että aika auttaa ja kohta Sulo suorastaan vaatii päästä pentuja katsomaan. Sisimmissään meidän täplämassu on hieman ujo poika. 

H-pentueen lisäksi kaksi vuotta sitten syntyi Pinkkitassun kissalaan myös I-pentue. 

💖💖💖💖

Paljon onnea kaksivuotiaille H ja I -pennuille! 

💖💖💖💖

PS: Mikäli haluat lukea mistä Namu sai nimensä, voit tehdä sen täältä. 

48 kommenttia:

  1. Ihan hullutusta olla näin onnellinen ja liikuttunut teidän perheenlisäyksestä, kun ei tiedä kuin tämän blogin ja instan kautta! Mutta silti! Onneksi olkoon, ihania pieniä! Ja Sulohan pääsee varmasti pian eroon vierastamisestaan, on sellanen gentleman ja mussukka kuitenkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kummasti elää asioissa mukana, vaikka näin virtuaalisesti vain tunteekin. Minäkin olen vuodattanut useita kyyneliä, ilosta ja surusta kun olen blogeja seurannut.

      Poista
  2. Onnea onnea H-pentueelle, I-pentueelle ja N-pentueelle! Namu on ihana äiti, mutta taitaa se kissoillakin mennä niin, että kun emo on taitava, tyttäristäkin tulee taitavia äitejä. Miehillä voi vähän ottaa koville ensin, mutta kyllä Sulo siitä tottuu.

    ❤️❤️❤️❤️❤️ Teille, ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Sulo tottuu. Ihan varmasti. Heti kun on päässyt tutustumaan noihin hirviöihin hieman lähemmin.

      Poista
  3. Onnea sinne teille Namu-emolle, pikkukisuille, Sulo-serkulle sekä tietysti mammalle. Etenkin Lennin mielestä punaiset kissat on tietysti parhaita ja nyt teillä on melkoinen punaisten valta!

    VastaaPoista
  4. Olen aivan sanaton tästä punaisesta - ja ruskeastakin - onnesta. Eilen kävin katsomassa ruskeaa värisuoraa, Pinkkitassun M-pentuetta (kasvattajan erikoisluvalla). Namu sai viitoset parahiksi 2-vuotissyntymäpäiväksi. Aika työläs lahja pienelle kissalle mutta hänhän kasvoi heti tehtävänsä mittaiseksi.

    VastaaPoista
  5. Onnea Namulle ja tsemppiä Sulolle!

    VastaaPoista
  6. On nuo Namun nykeröt sitte ihquja ♥♥♥♥♥

    VastaaPoista
  7. Tsempit Sulolle, ei ne pennut niin kamalia ole ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pennut? Mitkä pennut? Siellä on pelottavia hirviöitä jotka kitisee ja on kaapannut mun Namun. T. Sulo

      Poista
  8. Voi Sulo! Mun sympatiat on sun puolella! Mutta tuskin ne pennut vielä sun kimppuun käy.. - Max

    Onnea Namulle 2v! Mitenkäs juhlapäivää vietit? - Pepsi

    VastaaPoista
  9. Ihana koostepostaus. Pennut on niiiin älyttömän pieniä pötköjä... kyllä se Sulo-setäkin vielä tottuu, veikkaan että pian. Teillä on nyt jänniä päviä! Paljon onnea kaikille ja erityispusu Sulolle *pusssss*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on auliisti tarjonnut täplämassuaan ja on oma suloinen itsensä, paitsi pentuhuoneesa, mutta uskon tilanteen muuttuvan kyllä.

      Poista
  10. Onnea kaikille sankareille ja onnea myös Sulolle uuteen tilanteeseen. Kyllä Sulo pääset tilanteen herraksi ihan varmasti!

    VastaaPoista
  11. Kylläpäs Namu järjesti itselleen tapahtumarikkaan synttäripäivän :) Onnea kaikille synttärisankareille ja Namulle vielä ihan ekstraonnittelu.
    Pennut ovat niin pikkuisia ihania pötkylöitä, iiik! Varmaan Sulo kohta huomaa, että nämä punaturkit ovat kivoja leikkikavereita. Näen jo sieluni silmillä, miten viisi villikkoa kiipeilee Sulo -sedän päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa saada Sulo leikkikavereita vielä vähän aikaa odotella, mutta sitten kun ovat siihen touhuun valmiit, niin sieltä taatusti riittää hupia.

      Poista
  12. Paljon onnea koko upealle joukolle, pienille ja isoille ! t. Koratian mummi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koratian mummi! Kuinka hienoa, kiitos onnitteluista!

      Poista
  13. Hyvät hyssykät, ihana kuva Namusta ja ihka pienistä pennuista.
    Sulo, taidat olla nyt tilanteessa jota et ihan oikein hallitse, mutta kyllä se siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pennut ovat niin söpöjä ja Namu hyvä emo. Suloa vaan jännittää tilanne vielä.

      Poista
  14. Voi Suloa, varmasti on hämillään tilanteesta. Onneksi on viikkoja aikaa tottua ennen pentujen liikkeelle lähtöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi niin! Vaikka tänään iltasella meni jo paljon paremmin.

      Poista
  15. Mä vaan ihan sanattomana kattelen noita pikkupaketteja 😍 -niillon niin hienot turkit kaikilla ❤️ sitten kun nään ne pikkupikkutassut mä varmaan kualen 😳
    Mutta voi Suloreppana, tuo ilme niin sanoo, että "voi Namu, oliks ihan pakko"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä kuole, älä! Nää on ihan kesyjä :) Sulokin on sen jo pikkuhiljaa huomannut.

      Poista
  16. Mä en kestä <3 sulo jos sä et uskalla hoitaa ni minä voin kyllä tulla sun tilalle <3

    VastaaPoista
  17. Voi Suloa! Onhan ne aika epäilyttäviä, haisevat tavallaan kissalle, mutta näyttävät ja kuulostavat lähinnä joltain hiiriltä. Oman kokemuksen perusteella kyllä se siitä iloksi muuttuu hoitosedällekin viimeistään siinä vaiheessa, kun oudot kitisevät nyytit muuttuvat kissanpennuiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tajusin tarjota pentupesän alustana ollutta peitettä Sulolle haisteltavaksi. Sen jälkeen ei sitten illalla enää niin paljoa peloittanutkaan. Ei kuulunut murinaa yhtään. Ei edes hiljaista.

      Poista
  18. Ihana seurata teidän kuulumisia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, ja tuutte sitten katsomaan jossain kohdin. Eikö?

      Poista
  19. Voi, miten pieniä ne vielä ovat. Minua jännitti Sulon suhtautuminen, kiva kuulla noista reaktioista. Onko Mammalla vauvalomaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, vaikka minä toimin kyllä tässä kohdin lähinnä Namun muonittajana.

      Poista
  20. Voi miten ihania pieniä punaisia nyyttejä! Sulolla on hyvä asenne, pitää ensin katsoa, että uudet tulokkaat on varmasti turvallista seuraa, ja sitten vasta tehdä lähempää tuttavuutta. :)

    VastaaPoista
  21. Voi Sulo<3<3<3 Sulosta tulee mahtava eno. Nämä isot pojat tuppaavat olemaan herkkiksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuleekin, kun vain malttaisi odottaa, että vähän kasvaisivat.

      Poista
  22. Voi mitä nassukoita ja hupsu Sulo-eno <3 Onnea H:t ja I:t ja erityisesti Namun tuore nannapesue <3

    VastaaPoista
  23. Mä peruuttelen näitä juttuja uusimmasta vanhempaan ja voin edelleen sanoa, että tätä liikutuksen määrää ei vaan voi hallita.
    Myöhäiset onnittelut Namulle synttäreistä ja teille kaikille N-pentueesta <3 <3 <3

    Sulon täplämassulle extra rapsut meiltä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Sulon täplämassua pussaillaan täällä päivittäin paljon, yhdet rapsut mahtuvat mukaan mainiosti.

      Poista
  24. 2 vuotta menee ihan hurjan nopeaa vauhtia. Aikamoiset nostalgiasoinnit tuli tänne(kin) noita aikoja muistellessa. ♥

    On se varmasti outoa kun yhtäkkiä on pikkukisuja talossa, ei ne Sulo pure (vielä). :) Namun pikkuisia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi vuotta on mennyt supernopeasti! Käsittämätöntä.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.