sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Tärkeä Vieras

ja loma mummulassa

Viikolla täällä kävi Tärkeä Vieras. Frieden ja Figon lähettämä. Näppäränä poikana Sulo opetti Hennan avaamaan ikkunan silloin kun niin halusi ja Noomi näytti leikkitrendejä. Mamma lauloi Sulon laulun, vieraan korvia säästellen toki vain kertosäkeen. Punatabbyn tango kuultiin Namun itsensä esittämänä. 

Kiitämme Friedeä ja Figoa ihmisensä lähettämisestä Naukulaan, 
sekä Sulo tietenkin erityisesti Frieden mukaan laittamista pusuista. 

Eikä yllätysten viikko vielä tähän loppunut. Torstaina pakattiin auto ja lähdettiin mummulaan. 






Sulo ja Namu ottivat mummulan omakseen heti kun kuljetusbokseistaan ulos pääsivät. Tiesivät selvästi minne oli tultu. Noomia ei paikanvaihdos hetkauttanut yhtään. Ei juuri viitsinyt edes paikkoja tutkia kun oli leikittäjiä paikalla. 

Kun hain kolmikon kotiin aikaisemmin tänään, näin Noomin nukkuvat äitini sylissä onnellisena, Sulo oli pedannut tapansa mukaan itsellensä pesän vaatehuoneeseen ja Namu oli vallannut yhden makuuhuoneista itsellensä. 





Kaikki oli mennyt hyvin, vaikka villeiksi kolmikkoa nimiteltiinkin. Oli ollut aamuvillit, iltavillit ja yövillit ja mummu ihasteli vauhtia naureskellen. 


26 kommenttia:

  1. Joskus muinoin, kun meillä oli kissa ja oli vielä ihan poikanen, menimme kylään vanhempieni luokse. Olimme yläkerrassa ja sanoin, että pitää mennä katsomaan mitäs se meidän vauveli touhuaa alhaalla...ja arvaappa vaan. VAuveli kurkotteli katonrajassa...:) Siihen aikaan oli muotia ne kangastapetit ja sellaista pitkinhän oli kisun helppo kiivetä. En kertonut vanhemmilleni silloin asiaa, vasta jonkin ajan päästä kerroin, mutta heitä vaan nauratti....:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mikä vauveli! Aikamoinen hurjastelija, vaikka niin kai kissanpennun kuuluukin.

      Poista
  2. Mitä, voi ei?! Henna on käynyt täällä päin mutta ei meillä. Yhyy :-(

    VastaaPoista
  3. Teillä on selvästi ollut kiva mummolanreissu! Mutta ei kai Noomi sentään villi ole? :-D Noin nätisti on tuossakin kuvassa!

    Kiva myös kun sai käydä! Oli mukavaa ♥ Ja opettavaista myös! Kiitos ♥

    (Analle vastaus muuta kautta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukavaa kun kävit, jo oli aikakin, eikö? Ja kiitos tuliaisista, Sulo erityisesti kiittää Frieden lähettämistä pusuista.

      Poista
  4. Ai teillä harrastetaan myös aamuvillejä, meillä esityslistalta löytyy vaan jokapäiväiset iltavillit !:D

    VastaaPoista
  5. Onpa teillä ollut kiva vierailija ja mummulassa kaikilla oma makuuhuone ;) - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
  6. Vähän näyttää siltä, että Naukulaan on saatu Sylikissa. ♥ Vaikka nyt vähän välillä onkin myös Tättähäärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on saatu ♥ Sylissäkin voi välillä tättähääräillä ja öiseen aikaan vasta voikin kun minä pötköttelen.

      Poista
  7. Villit onkin ihan parasta viihykettä. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Silloin voi välillä olla tekemistä "meillä rauhaisemmilla" (=ihmisillä)

      Poista
  8. Nyt Noomikin on sitten kietonut mummun pikkutassujensa ympäri :)
    Teillä on ihan paras lomapaikka!

    F&F ihminen saisi käydä täällä lounaisrannikolla kans joskus...

    VastaaPoista
  9. Mummola reissu, voi miten kivalta kuulostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva reissu, vaikka kotiinkin oli kyllä kiva tulla.

      Poista
  10. Kolmikko on selkeesti ollut ihan kissoina mummulassa, rallit ja kaikki ajallaan. :)

    VastaaPoista
  11. Ihanat kuvat Mummusta ja Noomista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noomi katseli minua varsin tärkeän näköisenä mummun sylistä, oli sitä mieltä että mummu on hyvä.

      Poista
  12. Oikein erinomainen vieras ollut siis teillä! :) Ja pisteenä iin päälle reissu mummilaan! Oi, oi!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.