lauantai 16. syyskuuta 2017

Sulo erehtyy

ja palkitaan PR-timantilla

Heti kun mietin, että mitä sitä täälläkin oikein kirjoittelisi, niin johan alkoi tapahtumaan. Ensinnäkin, Sulo Naukula, 3 v, löytyi nukkumasta kissalle tarkoitetusta pedistä. Ei ihan ennen kuulumatonta tässä taloudessa, mutta yleensä täällä on kelvanneet vain Täplätyttöjen Annin tai Suomen Eurooppalaiskissayhdistyksen rotupöydästä hankitut pedit. Näihin minun viritelmiini on aina suhtauduttu vähän epäillen. Ihan kuin minä nyt jotain juonisin tai vaanisin kamerani kanssa jos jollekin sattuisi vahinko käymään. 

Voihan hiiripaisti sentään,
nyt se hokas mut tästä ja sillä on se musta laatikko mukana jota se napsuttelee. 

Jos ei tunnistais mua?
Jos mä en kato sitä?

Rotanretale sentään, ei kai tässä auta muu kun nassuansa näyttää. 

Tämän suuren tapahtuman lisäksi, Sulo on saanut fanipostia! PR-timantin omalla kuvalla varustettuna. Kyllähän sellainen joka pojalla tulee olla, eikö? Vaikka lähettäjänä oli Molley, epäilemme silti Maijalla olevan tassunsa pelissä. Mukana tulleessa kortissa kerrottiin, että timantti on tuunattu Sulolle Molleyn Tuomarin Parhaan -palkinnosta. Punatabbytytöt saivat hiiret. 

Kaunis kiitos näin kauniista lahjasta, Molley!  



Mukavaa viikonloppua kaikille! 

20 kommenttia:

  1. Sinä olet Sulo niin timanttisen fiksu ja komea, että kyllä sulla täytyy timantti ollakin! ❤️

    Eikä se haittaa, vaikka Mamma huomasi sut pesässä. Kissan täytyy kuitenkin tehdä tutkimustyötäkin joskus, myös koskien vuoteita.

    ❤️, purrrr ja pusk
    Friedesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pusk pusk pusk Friedeni mun ♥ Ihana jos tykkäät noin! Sulosi.

      Poista
  2. Kyllä Suloa nyt hemmotellaan...timantti ja kaikki..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö niin? Sulo oli kyllä aika otettu ja minä myös.

      Poista
  3. Sulo, älä sure, on se vähän noloo, mutta mäkin oon nukkunut kissanpedissä ainakin kax kertaa. (Ilona ei kyl oo.) Tosi noloo vasta, jos on kuvia siitä. Eiku oho.

    terves
    Zetor

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grrrrr, äläs nyt junnu ala pottuilemaan! Sanoo Sulo :D

      Poista
  4. Noh, joskus sitä menee viisaskin vipuun, vai mitä, Sulo?

    VastaaPoista
  5. No mut sä vaan testasit sitä petiä tyttöjä varten. Eiks niin?
    Diamonds are a gir.. eiku boy´s best friend! Komee on kivi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kyllä! Mitäpä Sulo ei tyttöjensä eteen tekisi.

      Poista
  6. ..tai harkittu keopötkötys? Että mammalle tulisi hyvä mieli?

    Timanttiselle kissamiehelle timanttinen lahja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo tekee kyllä asioita mamman mieliksi, niin kuin nyt antaa pussailla ja sen sellaista.

      Poista
  7. Ihana Sulo ja kisut kyllä nukkuu mitä mystisimmissä paikoissa, kuten lasten reput ovat ihan suurimpia suosikkeja. Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  8. No tossa petissä kelpaakin köllötellä, on niin kuule hiano!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammakin tykkää niin, muuten on ollut vähän eriäviä mielipiteitä....

      Poista
  9. Aivan mahtava posti ja hyvä Sulo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posti oli kerrassaan erinomainen ja varsinainen yllätys!

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.