maanantai 1. tammikuuta 2018

Onnellista ja parempaa

Uusi vuosi 2018

Vuodenvaihde on ollut vaihteleva. Hauska, maukas ja dramaattinen. Yöllinen paukuttelu häiritsi eniten, yllätys yllätys, Noomia. Sulo pysytteli lähettyvillä ja Namu puuhaili omiaan eli nukkui kuljetuskopassa, johon olin edellisenä päivänä laittanut sellaisen Namun rakastaman Ikean kylpyhuonematon.


Pyysin kyllä etuovesta, en päässyt. 

Draattisimmat käänteet on nähty tänään. Meidän pienellä takapihalla oli KISSA. Namu tuli ulkotarhaan huutelemaan: "Täällä, täällä, minä olen täällä, tule tänne komea kolli." Noomi puolestaan oli varsin järkyttynyt ja silmät lautasen kokoisena katseli KISSAA ulkotarhan ikkunalta. Tarhaan ei Noomi uskaltanut tulla lainkaan. 








Sitten vasta kummia tapahtui. KISSA tuli sisään. Noomin mielestä KISSAssa oli jotain tuttua, mutta lähestyä silti piti vatsa lattiaa hipoen. Vasta viiksityynyjä haistellessa Noomi uskoi sen todeksi, kissa oli Sulo! 


En nyt tiiä, tätä täytyy miettiä. 

Varsin kummallinen alku uudelle vuodelle. Mitä tänä vuonna voikaan vielä tapahtua? 

Toivomme kaikille hyvää ja parempaa uutta vuotta! 

Paljon leikkiä ja naurua, herkullisia hetkiä ja sopivasti mukavaa jännitystä. 

Tervetuloa vuosi

2018!

29 kommenttia:

  1. Aikamoisella jännärillä teidän uusi vuosi kyllä alkoi !
    Hyvää uutta vuotta kaverit!
    Kiitos edellistä ja parempaa uutta meille kaikille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin parempaa! Ja halvempaa... ja jos vain ilon kyyneleillä selviäisimme!

      Poista
  2. Onnellista uutta vuotta ja uusia kujeita Naukulaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellista uutta vuotta myös teille! Rapsutuksia prinssille!

      Poista
  3. Oho, olipa kummallinen kissa siellä pihalla! Ihan sisälle asti tuli olemaan. :D
    Hyvää uutta vuotta Naukulaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin kummallinen asia. Ja sekin oli kumma juttu, että sieltä tulikin sitten Sulo. Erittäin kummallista!

      Poista
  4. Oottekos, tytöt, vähän höpsöjä? Tietenkin se oli Sulo!
    Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kaikki ihan höpsöjä ja ylpeitä siitä! (Ainakin välillä)

      Poista
  5. Hyvää uutta vuotta teille kaikille sinne Naukulaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne myös! Oikein hyvää uutta vuotta Ruusukumpuun.

      Poista
  6. Huh, onneksi Naukulan uudenvuodenjännäri oli viihteellistä sorttia, eikä sellaista rankkaa draamaa, mitä monissa muissa blogeissa on loppuvuodesta ollut. Ihanaa ja hupsua uutta vuotta Naukulaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi niin, todellakin! Oikein hupsua ja hauskaa uutta vuotta mös teille!

      Poista
  7. Onnellista (ja sopivasti hassua!) uutta vuotta teillekin!

    Mutta olipas omituinen tilanne, kun pihalla kissa oli! Suorastaan ennen kuulumatonta, varsinkin kun se tuli sisällekin! Kummallisesti alkoi vuosi, ei ihme jos tytöt vähän ovat ymmällään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille myös - oikein onnellista uutta vuotta!

      Tilanne täällä oli erittäin outo. Ei sitä voinut ymmärtää. Ei sitten millään.

      Poista
  8. Siis tosi outo ja jännä uusivuosi siellä! Onneksi arvoitus ratkesi.

    Myös meillä koettiin eilen illalla suurta draamaa, kun satuin istumaan Toton hännälle ja siitä seurasi Suuri Järkytys, Paniikki ja Piiloutuminen. Ei oikein selvinnyt, pelästyikö Toto minua vai joulukuusta, jota päin hän rääkyen singahti, vai kenties peräänsä niin ikään rääkyen singahtanutta Cisua. Meillä siis uudenvuodenjännäri jäi ratkaisematta! Onneksi aamulla Toto oli päättänyt jättää murheet viime vuoteen ja uskoi taas itseensä ja jopa ihmiseen.

    Jotain muutakin outoa uuteenvuoteemme mahtui: Cisun ja Toton blogi päivittyi ikuisuuden jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh-hoh, teillä on ollut varsinaista draamaa! Onneksi Toto leppyi asiaa yön yli mietittyään. Viisas poi..eikun mies. Mukavaa, että palasitte blogistaniaan!

      Poista
  9. Näyttää siltä, että välimatka tuo uusia näkökulmia. Noomilla oli varsin darmaattinen kohtaaminen komean KISSAN kanssa, joka osoittautui Suloksi. Hyvää ja onnellista uutta vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan ei ollut Noomi ihan heti varma, että se oli Sulo. Asia oli niin eriskummallinen.

      Poista
  10. Kun Sulo Salapoliisi on töissä, on naamioitava ettei rosmot tunne (en tarkoita sieviä tyttösiä)! Onneksi lumessa oli rauha ja lopulta vallitsi hyvä tahto❤️ Huiskin onnellista alkanutta vuotta Namskulle, Nomskulle ja Supsukalle ❤️❤️❤️ Ja mammalle❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitkö Tellis myös meidän uuden hätäratkaisuaidan? Se jälkeen ei ole rosmo-kissa tänne tullut uhittelemaan. Huiskaus hyvää uutta vuotta myös teille, tyttökullat!

      Poista
  11. Mikä yllätysvieras! :-D Parempi liikkua matalana ihan kaiken varalta. Iloista uutta vuotta koko teidän poppoolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloista ja hauskaa uutta vuotta myös teille! Yllätysvieraat voivat joskus olla todella yllättäviä.

      Poista
  12. Ihanaa uutta vuotta myös sinne! Voi mitenhän se Sulo nyt niiin pelottava oikeen oli, haisiko se hassulle?

    VastaaPoista
  13. Onpas teillä ollut erikoista...mahtaakohan enteillä lisää erikoisuuksia loppuvuodelle? Olepas Noomi tarkkana!

    VastaaPoista
  14. Oishan Namun pitäny tosta komeasta kollista huomata, että Sulohan se vain siellä. :D ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elätteli ehkä toiveita, että olisi ollut uusi sulhanen (ja kyllä, Namu on kyllä leikattu).

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.