Kummitustarina

Naukulan tapaan

Olipa kerran Naukula. Siellä asustelivat onnellisena Naukulan kuningas Sulo, kuningatar Namu, nuorikuningatar Noomi ja kuusi pientä onnellista kissanpoikaa, prinssi ja viisi prinsessaa. Siellä ne elivät onnellisena leikkien ja kirmaillen. Kissanmurkina maistui ja kissanmaito myös. Kuningas ja kuningatar ulkoilivat säännöllisesti puutarhassaan, tuoden viestiä myös ulkomaailmasta. Ja olihan niitä juttuja kuultu jo tovi, maailmassa on muitakin otuksia kuin kissoja ja niiden palvelijoita. Koiria, sanoi Sulo. Vaan eipä ollut moista Naukulassa näkynyt, eivätkä tienneet pienet kissanpojat uskoako vai ei. Ettei vain laskettelisi luikuria tuo mummun serkkupoika, vitsiniekka kuningas. 

Mutta sitten, eräänä kauniina marraskuisena sunnuntai-iltana, Naukulan ovikello soi. Palvelija riensi avaamaan, koska hovimestaria Naukulassa ei ole. Oven takaa kuului tuttuja ääniä toisesta maailmasta ja niitä pikku Papu-prinsessa riensi tassut tömistellen katsomaan. Kunnes. POKS. 

Pieni Papu-prinsessa pysähtyi, muuttui pulloharjaksi ja murisevaksi pieneksi anteeksi isoksi kissaksi. Naukulaan oli saapunut tutun sedän mukana kummitus. Ihka oikea kummitus. Ei siinä tiennyt pikku prinsessa miten olla. 

Sana kummituksesta kiiri Naukulan makuuhuoneeseen ja aiheutti hämmennystä. Voiko olla, voiko kummituksia oikeasti olla? 

Sitten sen näki Tove. Eikä ollut muuta mahdollisuutta kuin uskoa. Naukulaan oli tullut kummitus. 

Myös Patci totesi kummituksen läsnäolon. 

Pihlakin ryhtyi jo uskomaan kummituksen läsnäoloa, mutta Pekka-prinssi, Pekka-prinssi ei sitä millään tahtonut uskoa. Eihän kummituksia ole olemassa, sanoi Pekka siskoilleen. 

Pipsa päätti lähteä omin silmin katsomaan ja siellä se oli. Raapimapuun vieressä. Musta pystykorvainen kummitus. Ihan hiljaa se siellä seisoi. Katseli vaan. 

Tove mietti lähtisikö katsomaan, muttei sitten arvannut. Vaikki sitä kiltiksi sanottiin. Kummitus kuitenkin. Hui. 

Ja sitten se katosi. Ihan yhtä äkkiä, hieman rapistellen kummitus meni raput alas. Viipyi Naukulassa vielä hetken ja lähti sitten samasta ovesta ulos mistä oli tullutkin. 

Tove ja Patci jäivät kinastelemaan kumpaa kummitus lopulta pelästyi. Sopua ei syntynyt asian tiimoilta, mutta jännää se oli ja perheen isoimmat kertoivat, että moinen kummitus saattaa ilmestyä tänne uudelleen. Ja sehän vasta olisi jännää se. 

Sen pituinen se.