keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Vähän hurjemmat juhlat

Asialla sankaritar itse

Mitä ilmeisemmin Hertan mielestä hänen 1-vuotispäivillään kotiväen kesken oli tylsää. Tai miten muuten on pääteltävissä, että juuri eilen hän keksi hypätä lasisen liesituulettimen levyn päälle? 



Tiedättehän mitä siitä seurasi? 



Mutta tiesittekö, että sellainen normikokoinen liesituulettimen lasi mahtuu pienen pieninä siruina yhteen litran jäätelörasiaan? Nyt tiedätte senkin. Raksulautanen säästyi ja raksut on jätetty mukaan vain jotta voin selvästi näyttää kuinka pieneksi muruiksi lasi meni. 

Tässä rytäkässä Sulo paineli karkuun sellaista vauhtia, että loukkasi lievästi takatassunsa kynnen. Punatabbyt eivät haavoittuneet, eikä sankaritar itse. Sankaritar itse oli se, joka pyrki takaisin keittiöön keinolla millä hyvänsä ihmettelemään mitä siellä oikein tapahtui. Sellaisella viattomalla ilmeellä. Se ei tosin tehonnut, sillä olin tapahtumahetkellä ihan vieressä. 

Loppuilta kuluikin sitten siivoten kuten kunnon juhlien jälkeen kuuluukin. 

25 kommenttia:

  1. Pitäähän bileissä jotain tapahtua, että juhlat jäävät mieleen 😉

    VastaaPoista
  2. Tiistain kunniaksi hieman äksöniä ja Mammalle juuri sellaista iltapuuhaa, jota kukaan ei kaipaa ❤️

    VastaaPoista
  3. Hertta-parasta oli varmaan hiukan kurjaa, kun hän ei päässyt siivoamaan Mamman kanssa. Olisi ollut hyvät huvit päivänsankarittarella ja piste iin päälle juhlapäivään. Voin hyvin kuvitella, että yritys oli kova Hertalla päästä ihmettelemään, mitä ihmettä siellä keittiössä oikein puuhataan.
    Onneksi Mamma, Namu, Noomi ja Hertta itse säilyivät haavoittumatta, ja toivottavasti Sulokin on jo toipumaan päin. Ikävää vain Mammalle, kun jouduit siivoushommiin, kun olisi pitänyt saada levätä ja rentoutua ja viettää synttärijuhlaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on hyvinkin toipumaan päin, eikä enää yhtään harmittele tapahtunutta. On oma valloittava itsensä.

      Poista
  4. Vähän kimmellystä synttärijuhlien kattaukseen! Hertalla vaan oli pikkuisen raju tapa hoitaa asia, mutta kyllä varmaan kaksivuotisjuhlat vietetään rauhallisemmin jo. Onneksi ei tullut pahempia vaurioita kenellekään, Sulo reippaana poikana parantaa kynnen nopeasti.

    VastaaPoista
  5. Hertta tiesi, että sirpaleet tietää onnea joten sopiihan ne vallan mainiosti pikkuneidin synttärijuhliin. Tosin Sulon kynnelle sirpaleet ei tienny onnea tuoda, tai no ehkä jos vain pikkasen sattui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea tuli noista miljoonasta sirusta varmasti roppakaupalla meille kaikille.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. No ei. Ei ainakaan sen sekunnin aikana kun onnettomuus tapahtui.

      Poista
  7. Teini-bileet, siis, apua !
    Herttahan on ihmisen iässä 16-vuotias, joka on tooosi ongelmallinen ;)

    Onneksi ei Sulollekaan käynyt pahemmin, vaikka ilman haavereita olisi kyllä ollut kaikin puolin parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin...Teini mikä teini. Sulo on jo kunnossa.

      Poista
  8. Voi ei, mutta ei kunnon juhlia ilman kommelluksia. Harmittavasti tuli haaveri, pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveri on kohta ihan taakse jäänyttä elämää!

      Poista
  9. Herttileijaa Hertta, nyt kyllä taisi tulla risut eikä rapsutukset!
    Toisaaltaan tekevälle sattuu ja aina ei niin mukavaa, Sulolle symppikset ja kyllä se siitä.
    Mammalle taisi jäädä se siivouksen harmi ja ilo! 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivottavaa tosiaan oli. Niitä siruja löytyi ja löytyi ja löytyi ja löytyy varmasti vielä joulunakin.

      Poista
  10. No hupsista. Onneksi eivät olleet kissat keskenään kotona, niin siivouspartio pääsi heti hoitamaan homman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin epäilen, ettei tätä olisi sattunutkaan silloin kun nelikko oli keskenään.

      Poista
  11. Taruhan se sanoikin, teinien bileissä tosiaan voi asunto mennä huonoon kuntoon! Hertalla oli kuitenkin siitä erilainen juttu, että sillä oli äiti ja muut huoltajat kotona. Jatkossa sitten rauhallisemmin, eikö niin?

    Sulon tassulle pikaista paranemista! ♥

    Friede rakkaalle Sulolle: *purrrr* *purrrrrrr* parantavaa ja rauhoittavaa kehräystä *purrrrrrr* *purrrrrrr*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallisesti otetaan! Ihan varmasti. Ainakin yritetään. Sulo lähettää muiskun Friede-rakkaalleen *muisk*

      Poista
  12. Nonni. Teiniprinsessa juhlii synttäreitä.

    VastaaPoista
  13. Huh, onneksi tassut säästyi vahingoilta! Tuo on niin kuumottava tilanne, etenkin jos on uteliaita siivousapureita tarjolla. :'D

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.