sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Hertta - 5 v

Pinkkitassun P-pennut

Kukapa uskoisi? Meidän Hertta, Noomin tytär, sisaruksineen on tänään viisi vuotta! Paljon onnea kaikille ja lämpimiä ajatuksia pentujen koteihin. 

Vajaa viikko ennen laskettua aikaa huomasin, että kaksi Noomin nisää on molemmissa riveissä niin lähellä toisiaan, ettei niihin molemmalle todellakaan mahdu pieninkään pentu ruokailemaan. Ystäväni tokaisi, ettei huolta, harvemmin tulee enemmän kuin kuusi. No, ei tullut tälläkään kerralla, kun tuli juuri kuusi. Viisi tyttöä ja punainen poika. Kaikille löytyi oma nisä. 




Noomi oli omaa emoansa Namua selvästi rennompi emo. 

Hertan elämä on kiireistä, yhtä kiireistä kuin ennen elokuista sterilisaatiota. Paino on pysynyt toistaiseksi kurissa, eikä pentumaisuudesta kertova koukku hännän päässä ole suoristunut. 


Pikku-Hertta ja koukkuhäntä. 

Hertta on kaikkien kaveri. Hertta on tytöistä ainoa, joka selvästi nauttii Sulon kanssa painimisesta. Mummunsa Namun kanssa Hertta yleensä syö ja emonsa kanssa juoksee kilpaa ja jos täällä näkee kahden kissan nukkuvan kylki kyljessä, mitä todennäköisemmin kyseessä on Noomi ja Hertta. 


Paljon onnea Pinkkitassun P-pennuille! 

8 kommenttia:

  1. Paljon onnea rakas äippä ♥ purrrrr ~poikasi Arttu

    Onnea meiltä kaikilta ihana Hertta! Pentumainen koukku hännänpäässä, riehakkuus ja ystävällinen elämänasenne säilyköön kaiken ikää ♥

    VastaaPoista
  2. Isosti onnea Hertta ♥ Hassua, että oot jo viisi. Niin se aika vaan kuluu hyvässä seurassa.

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.