Naukulassa
Rutiinit ovat tärkeitä. Niinpä olen muutamat viimeiset vuodet käynyt antamassa aina kotiin palattuani herkkutikkuja Noki-Nooralle ja uskolliset viralliset valvojat Hertta ja Noomi ovat olleet verkko-oven takana ja Sulo painellut kylpyhuoneeseen Namun kanssa. Sulolle on siellä annettu oma herkkutikkunsa ja Namu ei niistä niin perusta. Hän on raksutyttö.
Tein kaiken kuten aina ennenkin, siis jo vuosien ajan, mutta jokin oli toisin. Kun istuin verkko-oven takana Noki-Nooran lattialla, kääntyi Hertta ja marssi Namun ja Sulon perässä kylppäriin. Sitten sieltä alkoi kuulumaan kissojen kiroilua ja Noomi säntäsi perään. Kun minä pääsin ylös lattialta ja kylpyhuoneeseen, oli siellä neljän kissan pallo tappelemassa.
Kolmen kopla oli siis sitä mieltä, että Sulo on vihollinen. Erottelin kissat toisistaan, enkä siinä hässäkässä saanut naarmun naarmua, eikä kukaan minua purrut. Onneksi, sillä kissanpuremat ovat aina antibiootin "arvoisia".
Sittemmin täällä on ollut vaikka ja minkälaisia järjestelyitä. Ollaan nukuttu tyttöjen kanssa makuuhuoneessa ovi kiinni, tytöt ovat olleet siellä minun poissa ollessani erilaisilla kokoonpanoilla, välillä kaikki, välillä vain Noomi ja Hertta tai sitten Namu ja Hertta.
Sulon kanssa kävimme lääkärissäkin ja siellä todettiin kaikkien veriarvojen ja muiden olevan ihan priimaa. Kotiin tultuamme tilanne meni hetkessä taas huonompaan suuntaan, mutta on siitä lähtien parantunut. Hertalla ja Sulolla on vielä jotain pientä riitaa, mutta viime yönä vain minä nukuin suljetun oven takana ja kissat olivat keskenään. Tästä kiitos Namulle, joka toi illan hämärtyessä elävän myyrän sisälle ja päästi sen karkuun. Yö teki tehtävänsä ja tänä aamuna myyrä löytyi menehtyneenä keskeltä olohuoneen lattiaa. Ehkä se selvitti myös kissojen välit.
Voi hupsut tytöt! Ei täplämassuherra ole vihollinen. Onneksi nyt näyttää kuitenkin hyvältä ja olette kunnossa siellä.
VastaaPoistaHienoa, että siellä on välit korjaantuneet, vaikka ruumiita tulikin. Tai onneksi vain yksi.
VastaaPoistaYmmärrä nyt noita naisia. Tsemppiä Sulo! - Max
VastaaPoista