15.11.2014 - 30.4.2026
Olen surun murtama.
 |
Kuva huhtikuun 18. päivältä kun iltaruoka meinasi olla myöhässä.
|
Keskiviikkona Namu ei tullut syömään iltaruokaa, torstaiaamuna hän ei tullut aamiaiselle. Harjausta kuitenkin vaati jopa kahteen eri otteeseen yläkerran kylpyhuoneessa, kuten tapoihinsa kuuluu. Aurinkoläikkä paikat olivat Namun, kaikki oli kuten tavallisesti. Ainakin minusta. Todennäköistä on, että kaikki muut Naukulan asukkaat tiesivät tilanteen, minut oli onnistuttu pitämään pimennossa.
Torstai aamuna 30.4. mietin, pitäisikö varata aika tutulle kissaklinikalle. Päädyin varaamaan ajan, koska syömättömyys Namulla oli niin poikkeuksellista. Saimme ajan klo 9. Yleistutkimuksessa todettiin Namun olevan kohtalaisen virkeä, limakalvot vaaleanpunaiset, keuhko- ja sydänäänet normaalit, syke normaali, pulssilaatu normaali, ruumiinlämpö normaali. Vatsan tunnistelussa aristeli. Namu oli laihtunut rokotuksen jälkeen 10 grammaa. Otetiin verikokeet, jotka näyttivät hälyyttäviä lukuja munuaisarvoissa ja tulehdusarvoissa. Lähdettiin lähetteellä yliopistolliseen sairaalaan, siellä oltiin paikalla n klo 12. Oletin, että Namua nesteytetään ja tutkitaan lisää. Lähdin kotiin. Lähes heti kotiin päästyäni minulle soitettiin. Kohdun stumpin/jäänteen alueella todennäköisesti pahalaatuinen kasvain, massamuutos painaa virtsaputkea. Lisäksi löytyi lukuisia pieniä pyöreitä kudosmuutoksia. Kokonaistilanne ja ennuste todettiin erittäin huonoksi. Otin Namun lempiharjan ja ajoin takaisin sairaalaan. Silitellen ja harjaten Namu nukkui pois noin kello 16.
 |
| Kuva lauantailta 18.4.2026 Namu ja Sulo |
 |
| Kuva keskiviikolta 22.4. |
 |
| Kuva keskiviikolta 22.4. |
 |
| No niin, nyt sitten sitä mennään. |
 |
| Asianmukaiset laastarit. |
 |
| Jos mä nyt sitten vähän vielä maistaisin. |
Kummassakin paikassa kysyttiin, onko kotona liljoja. No ei ole, ei sisällä eikä ulkona. Tänään on tarkastettu kaikki kodin viherkasvit, eikä niitäkään ollut nakerreltu. Jokainen kissanomistaja varmasti miettii samaa, olisiko pitänyt aikaisemmin huomata jotain, oliko kissa kauan kipeä. Vastauksia ei ole tarjota. Suru on suuri. Rakas Namu, et unohdu ikinä.
Ihminen ei huomaa, kun rakkaat kissat säästelee ihmistä. Osanotto ja voimia 🙏❤️
VastaaPoistaOsanottomme teille 😻🙏 koittakaa jaksaa ♥️
VastaaPoistaOsanotto suureen suruun 💔
VastaaPoistaMeillä elelee Namun emo Rauha ja mummu Ruska. Olemme olleet mekin murtuneita murheellisesta uutisesta. Eilen illalla oli vaikea saada unta. Rauha tuli sänkyyni tyynyni viereen makailemaan ja näytti oudon valjulta. Varmaan vaistosi, että olin pahoilla mielin. Silitin Rauhaa ja sanoin useaan otteeseen, että Namu-tyttäresi on nyt poistunut tästä maailmasta. Rauha kehräsi ja minä silittelin. Kuinka yllättävä on elämä, niin kissojen kuin ihmisten. Otamme osaa suruun.
VastaaPoistaOsanotto 💔
VastaaPoistaVoi miten surullista, itku tulee. Osannotto ja jaksamista 💔
VastaaPoistaVoi Namu-mummu💔 Lämmin osanottomme ja valtavasti voimia suureen suruun😿
VastaaPoistaLämmin halaus suuressa surussa. - terveisin pienen pihan Tuija
VastaaPoistaLämmin osanotto valtavaan suruun ja shokkiin, kun kaikki tapahtui niin äkkiä ja aivan liian aikaisin. Namu oli niin ihana persoona, jätti pikkuiset tassunjälkensä ja muhkean oranssin painauman minunkin sydämeeni.
VastaaPoistaTämä on koko kissasomea järkyttänyt uutinen. Namun muisto elää vahvana. Osanottomme 💔🌈
VastaaPoistaOsanottomme suuren kissapersoonan poisnukkumisen johdosta.
VastaaPoista❤️
VastaaPoistaNiin taitavia kuin kissat ovatkin peittelemään vaivojaan, mun on kyllä tosi vaikea kuvitella, että Namu olisi ollut kipeä pitemmän aikaa. Olisit sinä huomannut, jos joku olisi ollut pahasti vinossa. Joskus kasvaimet kasvavat todella nopeasti ja oireilevat vasta kun ovat jo isoja, eikä oikein mitään ole enää tehtävissä. Muiden kissojen kanssa Namu on kyllä voinut keskustella asioistaan, ja varmasti onkin. Kissat ovat sellaisia. Halaus taas teille ❤️💔❤️🩹
VastaaPoistaIso hali ja rutistus ihan meiltä kaikilta ❤️
VastaaPoista- siskopuolet Pate, Eddie & Rudi + Eppu & Hanoi, palvelijat -
Lämmin osanotto Naukulan väelle. Namu jätti lähtemättömän jäljen meihin kaikkiin.
VastaaPoistaOtan osaa. Et varmasti olisi voinut aiemmin tietää.
VastaaPoista