tiistai 18. joulukuuta 2012

Vanha tuttu

punanuttu

Täällä ei tapahdu mitään mielenkiintoista iltaisin. Vielä jakamatta olevat lahjatkin ovat pakkaamatta. Ehkä se hoituisi viikonloppuna. Työnjohto ainakin siitä puuhasta tunnetusti pitää. Ensin vain pitäisi hankkia muutama lahja lisää.

Tämä kuva on joulukorttikuvauksien satoa. Kyseessä on vanha tuttavuus, vaikka hieman varovaisen lähestymisen vuoksi toisin luulisi. Toisaalta kun kyseessä oli virallinen joulukorttivalokuvaushetki, ei sitä nyt niin tohtinut innostustansa näyttää.

 
Toivottavasti tontut muistavat kaikkia kilttejä jouluna.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Kortit postissa

Helmin avustuksella

Viikonloppuna saimme viimein laitettua kortteihin postimerkit ja tänään ne päätyivät postiin. Luonnollisesti Helmi oli mukana postimerkkejä asettelemassa.

"Tohon kulmaan se tulee, mä tiiän." 

Varmaan varmisteli, että kavereille menee kortit myös? Mitään muutakaan en keksi.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pikkujouluista

Helmille

Minulla oli perjantaina työpaikan pikkujoulut. Niissä on perinteenä pienen lahjan hankkiminen samassa kerroksessa olevalle työkaverille. Laput vedetään hatusta kaikkien halukkaiden kesken, ja sille ostetaan kenen nimi lapussa oli. Lahjat jakaa joulupukki, joten lahjan antaja jää salaisuudeksi.

Tänä vuonna minun salainen joululahjanostajani muisti myös Helmiä. Saamassani Kiroileva siili -mukissa oli sisällä myös kissanlelu. Helmi suhtautui kissanleluun kissamaisen välinpitämättömästi.

"Siis mitä?! Sä tuut myöhään kotiin ja mä saan ton?"

"Ai pitäiskö olla kiinnostunut vai?"
 "Ai se oli joltain muulta!"
 
Minä kiitän salaista lahjanostajaa Helmin muistamisesta!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Lähtöraksut

ja tervetuloakomitea

Kun lähden kotoa postilaatikolle, töihin, kauppaan tai lumitöihin, Helmille on annettava lähtöraksut keittiön valkoisella pöydällä. Niin tänäänkin kun lähdin autolle lumitöihin. Lähes yhtä varmasti, on pöydällä minua odottamassa tervetulokomitea. Komitea on tosin paikalla vain silloin kun osaan tulla takaisin oikeaan aikaan. Tänään heiluin hommissa puolisen tuntia, ja komitea odotti.

"Ai et sul on niinku kamera mukana lumitöissäki?"
 
Että sen verran oli auton päällä lunta.

torstai 13. joulukuuta 2012

Venytys

Tässä mä vaan...

Tässä se Helmi vaan vähän venyttelee. Yhtään ei tehnyt mieli haistella lipaston koristuksena olevaa intialaista joulukoristetta.


Se nyt vaan on niin, että joskus tekee mieli venytellä sellaisessa paikassa kuin ei koskaan ennen.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Poseerausta

ensi vuodeksi?

Joulukorttikuva on otettu aikaa sitten, kortit tilattu ja saatu ja melkein jopa kirjoitettukin. Ja mitä silloin tekee Helmi? Poseeraa tietenkin joulupukin kanssa joulukorttikuvallisen verran.

"Ai se oot sä!"
 
"Tuttu tyyppi. Nyt voidaan ottaa rennosti."

Näin tässä aina käy, mutta onneksi näitä kuvia voi täälläkin käyttää!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Työhuone

Uusi ulkoasu

Ei siitä niin kauaa ole, kun minun työhuoneeni sai uuden ilmeen. Lauantaisen K-Rauta käynnin jälkeen, myös Helmin työhuone sai uuden ulkoasun.

 
Konttori on kelvannut ihan hyvin myös uuden ulkoasun jälkeen!